Tiiättekö ohjelman Hell´s kitchen?

Sen, missä niillä kilpailijaraukoilla on ihan hirveetä? Ja silti niiden pitää yrittää. No, mun elämä on tällä hetkellä Hell´s walkingia. Missä mun lenkkeily on ihan kauheeta, mut mun pitää yrittää. Nimittäin TAAS. TAAS mä näin SEN.

Mä en oo enää koirien kanssa montaa kertaa mennyt tuonne järvenrantaan vallille käveleen, missä maisemat on jumalaiset, lokit kirkuu ja on oikeesti aivan kymppiarvosanan lenkkimaasto. En, sillä siellä oli alkukesästä se kyylapsi. Joten mä oon suunnannut joko asfalttilenkille (eilen) tai tonne kolmosalueelle, mitä rakennetaan. Sillä eihän käärmeet voi elää siellä, missä koko ajan ajaa kuorma-autoja, rakennetaan taloja jne, eihän?

Väärin. Voi ne. Nimittäin tänään mä suuntasin kolmosalueelle ja just, kun koirat olin saanut irti, niin jumankauta mä näin sen!! Repo oli tietenkin jo juossut sen ohi.. ja Särö ja Carro oli n. 40cm:n päässä siitä.. ja se oli ISO. Onni onnettomuudessa oli se, että se oli pyrstö noihin päin. Mä huusin koirat mun luo, vein ne kauemmas ja sain hulluuskohtauksen. Mä menin takas, etin kaikkein isoimmat kivet ja aloin kivittää sitä. Mä kirosin ääneen samalla ja kaivoin niitä jukelittoman kokosia murikoita sieltä tien pientareelta. Ja ainoa, mikä osui, oli nyrkinkokonen kivi ja sekin pyrstöön. Se kaikkein suurin kivi oli mun pään kokonen ja meni ohi. Ja voi pojat että se kyy oli vihanen: se iski sitä isoo kivee ja sihisi, lujaa.. ja tietenkin se isoin kivi oli sen muotonen, että kyy pääsi sen alle piiloon.. sen pyrstö vaan näky.. enkä mä uskaltanu ottaa sitä kiveä ilmaan.. Mä sit mietin, että voiko olla totta, että sen AINOAN kerran, kun mä uskaltaisin tappaa käärmeen kaikkien alueen koirien ja lasten nimeen, ni se ei onnistu... mä menin koirien luo, otin ne kiinni ja manasin... ja sit mä näin, miten kakkos-ja kolmosalueen reunassa olevan talon "isäntä" teki pihahommia.. lapiolla.. mä huikkasin, että tuossa tiellä vähän matkan päässä olis iso kyy.. ja se setä oli ihana: meni sinne, taputteli kyytä lapiolla ja tiiättekö: sen mahasta oli tullut pikkukyitä!! Ja se setä läpsi nekin.

Mä melkein tärisen. Mä oon NIIN vihanen, pettyny, surullinen.. mä oon niin koettanu saada itteni liikkeelle tuonne maastoon ja ajatellu, etten mä voi niitä koko ajan nähdä.. että mä oon menny siellä monta kertaa enemmän niin, että niitä ei näy, kuin niin, että nään.. ja taas mä näen sellasen. Mitä pahaa mä oon tehny? Miks näin? Huoh..

Amppareitakin saa nykyään taas varoa: ne jättää nyt pesänsä ja on hulluja. Mä pakkasin eilen vattuja tossa pihapöydällä purkkeihin pakastamista varten, kun yks sellanen tuli siihen pörrään ja imeen vattuja. Noh, ei mitään, mä ajattelin, että siitä riittää sillekin. Mut se mokoma tuli uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.. sen perä oikein sykki, kun se imi niitä. Eikä lähteny, vaikka sai imee niin paljo, ku halus. Mä sit mietin, että se pian pistää koiria, kun mä sitä hätyyttelin kimpustani. (jos se suuttuis ku mä husin ja pistäiski koiria). Tuumailin, että mitä tekisin ja sain idean: panin sen tyhjään pakasterasiaan ja vein pakkaseen: mulle on kerrottu, että paleltuminen on lempeä tapa kuolla: ensin on kylmä ja sit tulee väsy ja lämmin.. ja siellä se amppari on muuten vieläkin. Mä en vieny sitä eilen pois, ku ajattelin, että sen pitää kuolla ettei kidu. Tänään se varmaan on jo kuollu. Pitää muistaa ottaa se pois pakkasesta: vois tulla shokkihoitoa talvella, ku rasiassa ei ookaan vattuja..

Semmosta. Hulluutta monelta taholta.. Mä koetan toipua.. mut kolmosalueelle en mee enää ikään.