Mä oon toi

Mustalla pohjalla keltasia pilkkuja. Valoa näkyvissä siis igen. ;) Tony oli juossut eilen elämänsä ekan maratonin ja hirmuisen hienoon aikaan!! 4.24!! Mä oon aika ylpevä.. ;D Mullahan siis on valtava osuus koko jutussa.. *hihii* Mä olisin jakasanut tässä helteessä EHKÄ kaks kilsaa. Jos olisin oiken repinyt itestäni irti. Mut sain mä illalla tehtyä kunnon, pitkän lenkin Anun ja tyttöjen kans. Oli seki jo jotain.

Kivaa on sekin, kun arki helpottaa juoksun loppuessa. Särö syö taas ja niitä voi pitää yhdessä kaikkia. Pieni asia, mut helpottaa elämää isosti.

Sit, sää on ihan superhieno!! Mä, joka en oo mikään aurinkofriikki, ni saan iloa silti tästä!! Vielä, kun nurtsilta sulais nuo lannotteet, ni sais antaa koirille sinne taas potkaluut! ;) Nyt en tohdi, ettei mee myrkkyä luunmukana. Ei kai se terveellistä voi olla?

Mä olin eilen kuunteluoppilaana Jaakon kurssilla. Melkosen hienoa on agiliito nykyään.. tuntuu, että voiko sitä enää ysikytluvun agilitaaja ollenkaan agilitoida? *hihii* Tosin, nyt mä tiedän niiston ja käärmekäden. Kai mullakin toivoa on.. :D Mä olin tosi paljon Jaakon kanssa samaa mieltä: koira pitää kouluttaa hyvin, ohjaajan pitää ennakoida ja liikkua.. mut sit se, että mulle ehkä sopii vielä yksinkertasempi ohjaaminen. Ainaki vielä. Musta tuntuu, et moni haluaa nykysin viljellä noita uusia tyylejä ja ihmiset unohtaa sen pohjan, mikä pitäis osata kans. Mistä Jaakkokin puhui. Mut en tiiä, onks tää vaan vanhuutta? Noh, täytyy sanoa, että kun sen osas ja kun se meni oikein, niin soli hirmusen hienoa! Ja jos sillä tulee Zenjaakkomaiseks, ni sitä sit! Jotenki musta se villakoiran ydin kuitenniin oli se koiran kouluttaminen. Vaikka sit siihen niistoon ja käärmekäteen. Kouluttaa nekin piti. Joten, samoilla linjoilla jatketaan. Tiitsingtiitsing.

Jaa. Noh, mut senmoista. Nyt mä oon suunnitellu, että Carro sais keppitehotreeniä. Mä naksuttelen sille välejä ja se tekis kepit kerran päivässä. Joka päivä, kerran. Eiks se olis aika jees? Meidän agilityelämä siirty taas viis kuukautta tän juoksupentuhässäkän takia. Mut hei, meillä on aikaa.. ehkä. :D Carro muuten ei käynyt vielä laboratooriossa. Mä ajattelin, että mun täytyy koettaa sulhon kanssa vielä kerran: tiedän sit, että tein kaikkeni.. Ja niin mä ajoin to vielä kerran sulholaan. Ja hammasta satoi. Carro oli oikea naispaholainen.. flirttas, heilutteli häntää jne. Ja kun uros tuli selkään, ni hammasta tuli. Sit taas heiluteltiin häntää.. Uooh. Ollaanko me naiset tollasia? Joskus? Antaa ymmärtää, muttei.. juu nou.

peeäs: en saa kappalejakoja. Kele!! Tein ne neljästi ja aina ne katoaa.. kestäkää.

Eikä sitte muuta.

Mustaa mustaa mustaa..

ei onnistunut Carron astutus. Hain rouvan eilen kotiin. :( Harmittaa, veetuttaa, itkettikin. Odotin taas niin kovasti. Enkä ollut ainoa.. Harmittaa niidenkin puolesta IHAN hirveästi, jotka Carron pentua ovat toivoneet ja odottaneet.. pitkään.. Mä en tiedä, mikä meni mönkään. Sen tiedän, että yhtenäkään päivänä ei tullut sitä astetta, että Carro olisi antanut astua, loppuun saakka. Se päästi selkään, muttei loppuun asti. Ja koska se on edellisistä juoksuista ollut todellinen "tyrkky", oon mä tosi ymmälläni. Jatko on nyt ihan auki. Katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan. Huomenna vien Kaan varmuuden vuoksi labraan. Katotaan, että arvot on kohallaan elimistössä ylipäänsä. Miten tää "kasvattaminen" onkin tällasta? Miksei joku vois mennä, kuten on suunniteltu? Lapsellista, mut tuntuu, että aina mulle.. Noh, Kaa on silti yhtä rakas ja oli ihana saada se kotiin!! :D Pojat on enempi, kun tohkeissaan.. Särö huus illan ja on syömättä taas. Se on taas se videon mies.. ;D Se, minkä linkin panin tammikuussa..

Mistähän me saatas keltasta mustuuteen?

Tunteiden päivä

Aamu alkoi lenkillä, kuten joka aamu. "Kaikki" tietää, että täällä meilläpäin on käärmeitä. Ihan ite kyitä. Mut niitei oo näkynyt. Mäkään en oo nähnyt yli vuoteen. Ja mä oon jopa antanut itseni uskoa, että ne on kaikkoontuneet kauemmas, kun täällä on niin rakennettu. Mut, siitä toivosta huolimatta, mä menen aina lenkille hyvin skarppina.. tuon pienen polunpätkän menen aina niin, että koirat lyhyeen naruun ja ne mun taakse: mä tömpsytän edellä vallille. Ja vasta siellä päästän ne irti. Koska vallilla näkee KAUAS jos tulis käärme. Tai mikä vaan. Noh, tänään siis sama kuvio, mutta sillä erolla, että Tony oli mukana.. onneksi. Nimittäin takasintullessa SE tapahtui. Mä olin menossa sille polulle, joka vie alas vallilta. Ja siinä se oli. Metri vallilta alaspäin. Noin 15 centtinen pikkukyy itse. Sahalaitoineen kaikkineen. Ja IHAN hiekan värinen.. mä repesin. Huusin vaan "kyy" ja aloin hysteerisen itkun.. Ensimmäinen eläinkuolema elämäni aikana, mitä en surrut. Sen taru päättyi Tonyn kenkään. Se oli just niin vaarallisen värinen ja näkönen, että koirat olis vallan mainioisti voineet astua sen päälle. Ja just nuo pikkukyyt on kaikkein vaarallisimpia, kuulemma. Ne ruuttaa koko myrkyn kerralla. Ja jos on yksi pikkukyy, niin.. tiietään. Niitä on. Paljon. Eli en mene sitä polkua enää. Asfalttikesä.. :(

Sit, toinen tunneasia. Mun pikkukaa lähti tänään kylään.. se palaa vasta ti, ke tai to. Snif.. onneksi se on hyvässä paikassa ja hyvästä syystä. Mut silti.. ikävä on. Ja vielä, kun se on NIIN erikoinen tyyppi, niin vähän mietityttää se sen selviäminen.. mutta tietenkin se selviää. Se on pätevä pikkukaa! :)

Et näin.

Kadonnut Kaa

Carro oli kadonnut tänään Tonyltä. Se on päivisin omassa yksiössään meidän makkarissa -sattuneista syistä-. Ja samasta syystä sen poika on toisen portin takana toisessa yksiössä.. :) well, tarina jatkuu. Elikä Tony oli vienyt Kaan makkariin ja käynyt sitten muualla. Palannut sisälle ja mennyt makkariin. Carroa ei missään. EI MISSÄÄN. Tony oli katsellut sängynvierustat, ilmanputsarin takaa tuolin alta.. vaatekaappi oli ollut raollaan: Tony oli varma, että Carro oli mennyt sinne, pesään. Vaan noup. Ei näy, ei kuulu. Tony kiertänyt ympäri taloa etsimässä, katsellut jo ikkunasta ulos: jos se olikin jäänyt sinne.. Ei. ei mihnään!! Sitten, epätoivon hetkellä, tai piirua ennen sitä.. Tony oli katsonut sängyn päälle uudelleen, tarkemmin..



Yksi pehmoleluni olikin elävä!! :) Eikä Carro ollut pätkääkään elehtinyt ilmoittaakseen, että oli paikalla.. ;)

Pieniä kuulumisia

, sillä mitään isoa ja oikeaa ei ole tapahtunut. Arki vain rullailee. Kaapeli on agibaainailusta tauolla, sillä se juoksuilee. On muuten melkosen rasittavaa taas elää juoksuisen nartun ja uroksen kanssa.. Ei sitä muista, ennenkuin se taas on ajankohtainen asia. Vaikka väliä on reilu 4kk, niin näemmä kaiken voi unohtaa. Vielä ei ole NE päivät. Lenkillä voin pitää molempia irti, eikä Särö ole ollenkaan menossa selkään. Mutta nuolee se äitiään ja hännystelee pätkittäin sisällä. Toisaalta mä olen aika kiitollinen sen nenästä: tietää, milloin on aika ja milloin ei.

Särppä pääsi tiistaina ageilemaan Tonyn kanssa. Mulla on kouluttajana yksi iso ongelma: mä kuksin pilkkua. Nyt, kun on päästy pihalle, niin tein tietenkin pitkän radan. Siis toistakymmentä estettä ja reilut välit. Pääsee koirat lentämään, eikä tarvi pelätä seiniä otsassa. Noh, koska mun ideologiaan ei sovi se, että "meni ihan hyvin, seuraava", ei keretty tekeen, kuin se yks pätkä!! Voi elämä.. mä en tiiä, mitä teen jatkossa. Joko lyhennän ratoja tai lakkaan viilaamasta. Ja siihen mustei ole.. Sniif.. :( Ja nyt vois sanoa, että Säröllä ja Tonylläkin oli yks ongelma. Paimenongelma. Särö nimittäin hylki ihan kunnolla Tonyä heti alkuesteillä. Mennäviiletti ohi ulkokautta jne. Musta se pitäis heti "lempeesti" katkasta käteenpalkkaamalla ja poikkasemalla se liitely heti. Pitää katella. A:n ne meni niin, että mun sydän oli tulla suusta ulos.. Särö lensi harjan yli hirveellä loikalla ja ihan notkautti selkäänsä, ettei lentäny ympäri.. kiesus!! Jospa se oppi itekin siitä jotain.. Pussin ne teki toista kertaa ja se oli heti radalla.. :D Nou problemo. Samoin pituus ja okseri: toista kertaa koiralle esillä ja radalla.. Ja ne mentiin hyvin. Ou jee. :) Kepeissä on vielä kaaret ekassa ja vikassa välissä. Mut musta ne saa vielä ollakin. Puomia eivät vielä ole treenanneet ollenkaan: Tony tekee sitä eri lailla, kuin on tapana. Saas nähä, miten äijien käy.. :D Mä peukutan!!

Siinäpä sitä. Arkea. Mä kerron taas, jos ja kun, on kerrottavaa.. :D

Luulin väärin

Luulin ja sanoin aina, että Demi on näkymätön. Se kun nukkui aina piilossa katseilta. Päydän alla, takana.. eri huoneessa. Lenkillä se lönkötteli aina perässä. Olin väärässä. Talo huutaa sen poissaoloa.. se oli iso persoona. Oikeasti. Muut koirat ei musta eroa mitenkään normista. Ainoa hetki, kun ne on omituisia, on ruuanjaolla. Hiisi ei voi käsittää, että se saa ensimmäisenä. Mutta oppii se sen, pikkuhiljaa. Mun piti siirtää Demin vanha kuppi Hiisille: Hipsun oma on "liian" iso. Mutten voinu.. katotaan, jos myöhemmin.

Mut jotain kivaakin: Carro alotti tänään juoksun!! Voi olla, että se on ollut jo pari päivää: Särö on sitä niin haistellut. Mutten oo varma: mä olen sitä niin pyyhkinyt ja tutkinut.. noh, anyway, mulla on kotona omastatakaa progemittari nimeltä häbä. Se kertoo, koska autonnokka suuntaa jonnekin.. :) Pian blogissa käyneet onkin jo tavanneet mr Haukan. :D Kuvitelkaa, mä oon päätynyt mustaan mieheen Kaapelille.. ;) Onneks se on dominanttisoopeli itekseen... :D Kaa siis.

Ja eipä sit muuta ihmeempää. Surua ja sit pientä iloa. Toivotaan, et kevät, ja ennenkaikkea kesä, tuo sitä kaivattua iloa.. pitkästä aikaa. Tai noh, olihan sitä iloa wappuna, kun Kaapeli oli pätevä! :) Mut silti. Suru oli niin iso, että vei sen ilon mennessään. Nyt tarvittaisiin uutta keltaista mustan keskelle. Ja mä uskon, että sitä tuleekin taas. Era sanoikin mulle tänään puhelimessa, että mä kuulostin "ihanan innostuneelle ja iloselle". Oliks se niin? Tais olla. Ehkä mä sit oonkin sitä. Ainakin välillä. Ja thänk kaad meillä on nuo neljä kultaista otusta vielä kotona.. mä en uskalla ees ajatella niiden ihmisten menettämisen tuskaa, keillä on se yksi ja ainoa koira. Ja kun siitä aika jättää..

Ihanaa viikonloppua kaikille! Arska tehkööt meistä "niitä".. :D

Suuri lahja

sinne jonnekin. Sinne, mistä emme tiedä, mutta jonka olemassaolon tiedämme me, joita Joku odottaa. Pitäkää Demistä hyvää huolta! Meidän on jo nyt hirmuinen ikävä Suurta, Viisasta, Mustaa. Toivo, Osku, Hemppa, Narri, Sutinen ja pieni tyttöpentu- laumanne kasvoi. Pitäkää toisistanne huolta! Me rakastamme teitä, aina!!

Miira ja Tony, Hiisi, Repo, Carro ja Särö

Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko ja kivut häiritsevät untani, niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä. Sinä tulet surulliseksi - minä ymmärrän. Älä anna surusi estää sinua, sillä tänä päivänä, enemmän kuin koskaan ennen, rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan. Meillä on ollut niin monta hyvää hetkeä. Tulevaa ei kannata surra. Et haluaisi minun kärsivän, kun aika koittaa, anna minun mennä. Vie minut sinne missä he auttavat minua, mutta, pysy luonani loppuun. Ja pidä minua lujasti ja puhu minulle, kunnes silmäni ovat sulkeutuneet. Tiedän, että aikanaan, sinäkin huomaat, se on ystävyyttä, jota minulle osoitat. Vaikka häntäni on viimeisen kerran heilahtanut, niin kivulta ja kärsimykseltä olen säästynyt. Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä, jonka täytyy tehdä päätös. Olemme olleet niin läheisiä - me kaksi näinä hetkinä, älä anna turhaan sydämesi itkeä.

Kevätterveiset

kera kuvien. Demin kuvaa ei ole, sillä Deen maha oli mennyt sekaisin jostain syystä ja se jäi paitsi herkuista.. harmi.. :( Demi on muutenkin viime aikana selkeästi vanhentunut. Surullista. HIRMU surullista.

Tässä kuvia tältä päivältä a´la mun kännykkä.

Lelluman:

Miss Kaa:

Häbä:

Ja Hipsu, joka on lemmulle allerginen ja sai siis sorkan.. siinä on ne kavio-osatki vielä..yöks..

Et näin. Namnamnannaa.

Näyttelykoira

on näyttelykoira, Säää-ärö, on näyttelykoira, namusia naisia katsastan, häntä pystyssä ratsastan.. :D.. (sävel: moottoripyörä on moottoripyörä, skootteri on lälläripyörä..)

Elikä Särö kävi tänään IHAN kamalassa vesisadesäässä Harjavallassa näytelmissä. Mun herätyskello pirahti 03.30!! VIELÄ kamalampaa.. Onneks ihana IHANA IHANA Essi lähti mun mukaan: sain juttuseuraa ja muutenkin oli kivaa!! :) Lenkitin neljän maissa koiria Kyrkkärinvallilla ja mietin, että ei tarvi olla iso vika.. Ja ni (hihii) me nähtiin lokkiseksiä!! :) Mun piti ihan kääntyä takas, että saivat jatkaa "sitä" ja saadaan pikkulokkeja taas tänne. Hassua oli, että siinä oli koko yhdyskunta seuraamassa vierestä touhua. Pervot.. :D

Noh, sit näytelmiin. Vettä siis tuli, kuin aisaa. Mä en voinut ottaa Säröä autosta kastumaan aikaisin.. mä arvasin, mitä siitä seuraa. Sen häntä.. se oli liian miestä, kun oli tullut "suoraa autosta". Ei ollut ennättänyt tylsistyä. Mut emmä valita. Mä tykkään mieluummin kukkoilusta, kuin siitä, että pelottaa.. mulle jäi päällimmäisenä kaks oloa näyttelystä tänään: karkkikoiden puolet shelteistä oli tänään sellasia, mitä ahisti maailma. Väistelivät tuomaria jne. Mä ymmärrän sen nuoren, kokemattoman koiran kohalla. Mut vähän mua laittaa miettimään, kun aikuiset koirat teki sitä kans. Pahasti. Ja tuomari ei noteerannut sitä mitenkään.. Lisäksi tää tuomari teki selväksi, että silmät on sheltin "tärkein" juttu.. huhhuh. Noh, tulipa nähtyä tuokin. Agiväen kandee panna merkille tää setä. Jos tarvii sen eehoon esim, eikä Pinkki-bee oo tulossa Suameen hetkeen.

Noh ni. Elikä Särö voitti oman luokan ja valikoitui PU-kehässä viiden sakkiin. Sit, kun palkittiin neljä, ni Särö ei ollut siinä: oli siis peeuu vitonen. :) Ja mä käsitin, että häntä mokoma tiputti sen sijoituksen aaaaalaaaaas. Mutta ei se mitään. Semmost se on. Oon mä silti taas vähän rinta tötteröllä.. :) Sääppä on aika pätevä! :) Parasta oli se, kun tuomari arvosteli edellistä koiraa teltasta: seisoi pöydän vieresssä, joka oli siis sateelta suojassa siellä teltassa. Ni mä en tiiä, ajatteliko se setä, että tekee itteään vähän tykö.. se silitti/rapsutti Säröä KOKO sen edellisen koiran arvostelun ajan PÄÄSTÄ.. Särö katto mua aina välillä, että onko pakko?! Ja mä sanoin, että on, ja tuuppasin makkaraa.. sit se pyys kaarimaljaa ja mä sanoin, ettei oo. Kestä poika ilman oksua. Ja se kesti.. :D Särö ei nimittäin yhtään perusta lääppimisestä. Ei se väistä tai pelkää tippaakaan, mut sitä EVVVVVVVVK. Noh, se siitä. Olipa kokemus tuo kaatosade esiintyminen. Ja setä.. Ei jääny mikään himohyväfiilis tästä päivästä, mutta kokemus taas. Ja olipa taas silti ihan mukavaa: kiitos seuran! :) Lisäks oli kivaa nähdä yks herra tuolta toisesta maasta.. Siitä lisää myöhemmin. Balaamma! Ny tää menis saunaan, sulattaan kohmeisia ääreisraajoja. Eli sormia. :D

Wappukisakuulumisia

Carro pääsi piiiiiiiiiiiiiiiiiitkästä aikaa kisaamaan agilityradoille, mikä toi suurta iloa sekä minulle että Carrolle. Oli tosi hauskaa päästä kirmaamaan ETENKIN, kun mä sain hirmu mahtavan kisafiiliksen!! Syynä oli tutut kannustajat ja paineenluojat! :) Mut on tehty kisaamaan paineessa.. :D Ystäväni Rajaheimon Anu oli meillä yötä shelttiensä Riinan ja Bodilin kanssa. Anu oli katsomassa Carron kisoja ja kisaamassa Riinan kanssa. Koska Anu ei ole nähnyt Carron menoa koskaan kisoissa, oli mulla pientä lisäjännitystä jo siitä. Lisäextraa toi tuomarimme, jotka mä "tunnen edellisestä agielämästä" ja se kutkuttelee mua mahanpohjasta. Sitten, kun tutut ja läheiset seurakaverit oli tsemppaamassa, niin avot!! :)

Ensimmäinen rata oli Savikon Sepon agilityrata. Mua jännitti hirrrmuisesti. Ehkä hitusen liikaa: mä muutuin leidi dominaksi ja käskytin liian tiukasti: Carro meni hienosti, mutta ei lentäen. Se ei missään nimessä ollut hidas, mutta se ei lentänyt. Mä en tuntenut "sitä". Olin ja olen siihen rataan tyytyväinen: mun tiukka käskytys sai sen tekemään kaiken "oppikirjan mukaan", eikä se esim. kysellyt mitään tms. Mut ei tullut sitä kiksiä. :) Saldona kuitenniin nollavoitto.

Sit tuli rata kaksi. Sepon agirata sekin. Radat oli muuten molemmat tosi kivat: ei ollenkaan läpijuoksuradat; vaati ohjausta, muttei missään nimessä vaikeita. Nyt oli parempi fiilis itellä ja se näky Carrossakin heti. Se lens! :) Lipsahteli vähän ja lens!! :D Me oltais saatu nolla, mut mä menin varmisteleen puomia kädellä, mitä en IKINÄ tee. Sekä Tony että Seppo mut siitä jo haukkui, joten ei tarvi enää siitä.. :D (mä tyksin, et ne tylytti mut: se on oikein ja hyvässä hengessä!!). Carro siis väisti kummissaan mun kättä ja saldona vitonen, jolla kuitenkin voitto.. (joo, oikeesti!). Se nyt on se ja sama, mut oli kiva saada toinen pyyhe! :) Noli hienoja!!

Sit sunnuntaihin. Päivä alkoi ihan hirveällä uutisella, joka sattuu vieläkin sydämeen!! Voimia Pialle ja muulle perheelle!! Mietin, että mitenkä mä voin mennä kisaamaan, kun tällainen suru on lähellä.. mut ajattelin, että pakko. Mentävä on.

Kisapaikalle päästyäni tuli Muotkan Esa kysymään, haluaisinko mennä Sitkun kanssa maxeissa nollakoirana. Mä halusin!! Mun ei tarvinnut edes miettiä!! Sitku on super! Se on mun suosikkini ja JOS kaikki bortsut olis sellasia, mä ottaisin sellasen koska tahansa! Mä oon kerran, pian kaks vuotta sitten, saanut ohjata Sitkua aiemmin. Ja mä rakastuin. Se oli IHAN, kuin Sutinen. Sen ohjaus tulee sieltä syvältä, jostain. Se tietää, mitä mä haen ja mä tiedän, miten se toimii. Se on enemmän mun olonen ja tuntuinen, kuin Carro tällä hetkellä. Mikä on toisaalta aika kamalaa.. Toisaalta ei yhtään: ei Carro saiskaan olla sen tuntunen: mä en vois harrastaa sen kanssa sillon. Olis liian surullista. Mut Sitkun ohjaaminen oli melkosen Bitter Sweat kokemus.. Mä tulin NIIN onnelliseksi. Se tunne, euforia, flow.. mä osasin taas ja mä tunsin, miten me lennettiin!! Me oltiin yhtä. Ja sit se suru, se iski, kun olin jäähyllä. Muistot tulvi mun mieleen ja tuli se itkukin. Siihen sekottui Pian suru, oma suru, muistot ja katkeruus. Onnellisuuden ja joku skitso kiitollisuuskin siitä olosta. Mä nyyhkin vielä, kun lämppäsin Carroa. Mä kuljin surullisena alueella ja ootin tutustumista. Savikon Seppo sano mulle, että nyt taistelet ittes kans. Mun pitäis saada tuo olo veks! Mä tutustuin rataan, otin Carron ja itkin taas. Mun piti lähteä ekana.. Mä ajattelin, että jos mä kunnialla Carron kans maaliin pääsen, ollaan me aika kovia naisia.. Ja mä koetin ravistella surua pois. Se ei olis Carron vika, eikä se sais kärsiä mun muistoista. Sit Tony meni sanomaan, että kaikkien shelttien nimissä meet ja teet kunnon radan.. ja mä itkin enemmän. Mut me tehtiin se silti! Mä kuivasin kyyneleet. Mä näin, miten Carro käveli lähtöön kahdella jalalla, hilluin ja sen naama nauroi. Ja mä tunsin, miten sen hulluus tarttui muhun niin, että suru teki tilaa. Ja me tehtiin nollarata! Voitettiin ja siirryttiin kakkosiin!! :) Maalissa mä kiitin Carroa ja sit tuli itku taas. Jäähyllä mä pääasiassa vollotin, mut lähetyttäessä kisapaikkaa, Carro kuumui taas ja mulle tuli hyvä mieli. Mulla on ihana kisapari tuossa. Se on niin erilainen, että mä en tunne mitään samaa sen kanssa, kuin Sutisen kanssa. Me liikutaan ja mennään ihan eri tavalla, mikä on jees. Carro rakastaa lajia ja mä uskon, että myös mua. :) Mä rakastan lajia ja ehottomasti myös Carroa. Mitä muuta vois toivoa? Mä uskon, että aika tekee tehtävänsä. Jälleen. Carrosta ja musta varmaan tulee joskus vielä samanlainen tiimi. Ja jollain lailla me jo ollaankin. Ehkä mä en näe taas metsää puilta.. mä muistan vaan fiiliksen ja tunteen, en tajua, että se voi olla jotain yhtä hyvää, vaikka tuntuu toiselle? Mut mä oon jälleen enemmän, kuin kiitollinen kohtalolle, joka toi Carron meille. Se on mulle täydellinen paketti!! :) Ja nyt nää olis kakkosluokkalaisia!! Miten hyvä sauma jäädä tauolle.. once again.. :D Mä toivon, että tää tauko olis pitkä, mutta sen jälkeen näitä taukoja ei enää tulis. Ikään. ;)

Kiitos vielä miljoonasti kaikille meitä tsempanneille!! Minoon teistä niin kiitollinen!! Oli kivaa, että Anu ja tytöt oli meillä yötä: saatiin fiilistellä vielä illallakin, edes se hetki.. ONNEA vielä hirrrrrmuisesti Riinan AVAutumisesta!! :) Vähänks makee weekend myös teille!! :)