ja en edes tajua miks. Puhun siis veetutuskäyrästä..
Eilen oli pentumätsäri. Aamulla mä oottelin sitä iloisin mielin arskan paistaessa, mut sitten meni aurinko pilveen, melkein satoi ja tuuli niin, että tukka meinas irrota. Olin kuvitellut, että Tony lähtee mun kanssa mätsäriin, mutta läksinkin Mypan kanssa kaksin.. siinä vaiheessa olis pitänyt jo tajuta jäädä kotiin, kun savu nousi korvista. Nooh, ei mitään, päästiin Nurmooseen ja käytiin ilmoittautumassa. Mypa oli ihan ok ja mä olin ihan ok. Moikkailtiin tuttuja jne. Tehtiin muutama tokojuttu hälinässä ja kaikki oli okke. Kehä menikin sit vituralleen. Liikkeessä Myrtti tuijotti mua ja hypähteli käteen: pidin siinä naksua.. toisessa nameja. Pöydällä tuomari olikin Myrtin mielestä ahistava ja pahinta: mä en lopettanut tutkimista, vaan syötin täysin banaanimutkalla olevaa pentua ja ikään kuin "pakotin" sen tilanteen.. jessus mä oon tyhymä!! No, se siitä. Vois sanoa, että paska keikka mut tulipa tehtyä. Itseasiassa kehän ulkopuolinen elämä ei ollut ruskeaa, mutta mä en jaksa siitä nyt riemuita. Valitan. No, ehkä vähän. :) Positiivista, että nähtiin Kati ja Tomu: sovittiin, että voitais tokoilla ens viikolla aamupäivisin. Olis aika tosi hienoa!!
Ilta meni sit samassa ruskeassa pilvessä: mä en tiedä, pitäiskö mun oikeesti vaan maata kotona.. levossa menee hyvin, mut ehkä se on tuo liike, kyykkiminen jne. mikä sit ei tee hyvää. Ja se kuulkaa syö mua NIIN.. Mä en voi kestää enkä käsittää ajatusta, että mun pitää olla kotona, levossa!! Mahtava kesäloma.. ja olis asioita, mitä haluaisin mennä hoitamaan.. kaupunkiin, taimistolle jne. Voi tsiisus. Ihana lisä tuli loppuillasta.. ei siitä enempää, sanon vaan, että voi vittenberg.
Juupa. Bonuksena tänäaamuna se, että heräsin Särön kitinään, mikä on outoa. Ehkä Myrttikin antoi oman osuutensa, en oo saletti sillä niillä on niin samanlainen ääni. No, syy selvis: Särö on ihan ripulipaskalla. Oli mukava siivoilla ekana. No, asioilla on aina kaks puolta: onneksi Hiisi on eilen ollut ekan päivän ripuloimatta: oli kaks päivää ihan ripulilla.. luultiin, että se on syönyt jotain lenkillä. Jihuu. Annoin Inupektit kaikille, juts in case.
Näin. Ihana positiivinen, valoisa ja aurinkoinen vuodatus. Mutta elämä ei aina oo vaan ihanaa. Ja tiedän mä, että huonomminkin vois olla: voisin joutua makaamaan osastolla tms. Ja koirat on muuten ok: ripuli on vaan ripulia. Saan olla kotona: mitään ei oo pakko hoitaa just nyt jne. Ja Hulda potkii ja liikkuu: se on ok. Mut joskus on PAKKO saada rypeä shitissä. Mä ryven vielä hetken: pian saan vieraita: Jonna (ala-asteaikainen luokkakaveri ja muutenkin kaveri :)) tulee kahden poikansa kanssa käymään. :) Balaan, ehkä ja toivottavasti paremmalla fiiliksellä.
Tietoja minusta
torstai 27. toukokuuta 2010
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
up and down
niin se elämä menee. Mun elämä on nyt ihan kummallisessa vaiheessa. Mulla alkoi kesäloma. Joka sinänsä ei ole kummallista, mutta se, että sen perään mulla alkaa äitiysloma on outoa. Mulle. Oon nyt siis kotona kooaauuaaän. En tiedä vielä kauanko ja sekin on kummallista. Konkreettisemmaksi asia koko ajan tulee, siitä ei pääse mihinkään: tyyppi sisällä pitää välillä melkoisia partyjä ja potkut alkaa tuntua oikeesti jo aika ikäviltä välillä. Mietipä: nahka jää patjan ja kantapään väliin ja joku painaa. Kovaa. Semmosta se on. :) Huldsu pitää bileitä..
Sain töistä niin ihanat "läksiäislahjat", että oon ihan mykistynyt. Aikuiset oli tehneet lasten kanssa mulle sydämenmallisen vihon, mihin jokainen lapsi oli piirtänyt ja kirjoittanut mulle terveiset.. En ole vielä pystynyt sitä lukemaan.. :´) lisäksi sain työkavereilta lahjakortin Bodyshoppiin... mokomat tiesivät ja muistivat.. :)!! Ja aamupiirissä mulle laulettiin lasten kanssa, edellisiltana itkettivät mua laulullaan kevätjuhlan jälkeen: mulle oli runoiltu ihan oma biisi.. Mä oon kyllä onnenpekka, kun mulla on tuommoinen työyhteisö. Ihan vakavasti sanottuna. Lav juu ool!!
Sit alamäki: Tonyllä oli tällä viikolla syndet- täytti pyöreitä. Mä olin organiseerannut sille juhlat Kuralan kartanoon: vieraiksi kutsuttiin ja lähti ihania, vanhoja (ei iällisesti vaan historiallisesti) agility-ystäviä, pääosin Etelä-Suomesta. Mökkien lisäksi oli varattuna agilityesteet, savusauna, Pohjan Pidosta salaatit ja pikkupizzoja saunaillalle, Tonyn tuomia juomia laivareissulta ja keittiöltä suklaakakku. :) Vaan kuinkas kävi.. meikä on siitepölyallergikko ja nyt on paha hetki. Etenkin, kun mulle ei suositella nyt antihistamiinia raskauden vuoksi. Ja mä olen päättänyt, etten ota sitä ellei hengenlähtö ole vaarana... en halua syödä nyt yhtään mitään ylimäärästä droppia: syön niitä muutenkin ihan riittämiin. Ja niin mä jouduin jäämään kotiin Tonyn ja Särön lähtiessä treenaamaan ja juhlimaan mahtavalla porukalla.. Minkäänlaista marttyyrinviittaa en suostu pukemaan ja siitä suivaantuneena läksinkin lauantaina Essin kanssa Vaasaan shoppailemaan! :) Saaliina yhdet shortsit, yhdet caprit, kaksi mekkoa, yksi toppi ja yksi t-paita. HAH! :D Ja NIIIN hyvä mieli. :) Mut on kuulkaa kallista tämä äitiysvaatetus, koska ne menee vaan tietyn aikaa. Tosin, mä oon niin mieltynyt noihin resorivyötäröihin, että saatanpa pitää niitä hamaan loppuun saakka.. :D
Koiraparat on ihan hunningolla: en voi lenkittää niitä.. :( Yksi lenkki- eilen aamulla- ja sekin puolen kilsan pituinen. Jee. Ei ihme, että tänään kun heräsin, oli Miss Mypa syönyt takan lasikuitutapettiseinästä taas mukavan pätkän.. meninkin illalla pikku hetkeksi sen kanssa etupihalle tokoilemaan: tein perusasentoa (ehkä n. 1o toistoa) ja paikallaseisomista pari toistoa. Meni liian hyvin.. :D! On se taitava pentu!! :) Onneksi on aidattu piha: siellä ne on viettäneet viikonlopusta monta tuntia.. luiden kanssa ja ilman. Kovin on nukkumaanmennessä uupunutta sakkia, vaikkei lenkkejä ole tehtykään. Josta mulla on maailman hirvein morkkis. Mut onneksi Tonde tulee tänään kotiin ja vie ne piiiiiiitkälle lenksulle. :) Ja eiköhän mullakin elmä vielä taas voita.
Ja loppukaneetti: moon nyt kahtena iltana nauttinut ammeesta: son NIIN ihana!! :D Eilen sujahdin kirsikkavaahtokylpyyn lehden kanssa! :D Oli hiukka kätevää lukea samalla kaksplussaa ja nauttia elämästä..
Sain töistä niin ihanat "läksiäislahjat", että oon ihan mykistynyt. Aikuiset oli tehneet lasten kanssa mulle sydämenmallisen vihon, mihin jokainen lapsi oli piirtänyt ja kirjoittanut mulle terveiset.. En ole vielä pystynyt sitä lukemaan.. :´) lisäksi sain työkavereilta lahjakortin Bodyshoppiin... mokomat tiesivät ja muistivat.. :)!! Ja aamupiirissä mulle laulettiin lasten kanssa, edellisiltana itkettivät mua laulullaan kevätjuhlan jälkeen: mulle oli runoiltu ihan oma biisi.. Mä oon kyllä onnenpekka, kun mulla on tuommoinen työyhteisö. Ihan vakavasti sanottuna. Lav juu ool!!
Sit alamäki: Tonyllä oli tällä viikolla syndet- täytti pyöreitä. Mä olin organiseerannut sille juhlat Kuralan kartanoon: vieraiksi kutsuttiin ja lähti ihania, vanhoja (ei iällisesti vaan historiallisesti) agility-ystäviä, pääosin Etelä-Suomesta. Mökkien lisäksi oli varattuna agilityesteet, savusauna, Pohjan Pidosta salaatit ja pikkupizzoja saunaillalle, Tonyn tuomia juomia laivareissulta ja keittiöltä suklaakakku. :) Vaan kuinkas kävi.. meikä on siitepölyallergikko ja nyt on paha hetki. Etenkin, kun mulle ei suositella nyt antihistamiinia raskauden vuoksi. Ja mä olen päättänyt, etten ota sitä ellei hengenlähtö ole vaarana... en halua syödä nyt yhtään mitään ylimäärästä droppia: syön niitä muutenkin ihan riittämiin. Ja niin mä jouduin jäämään kotiin Tonyn ja Särön lähtiessä treenaamaan ja juhlimaan mahtavalla porukalla.. Minkäänlaista marttyyrinviittaa en suostu pukemaan ja siitä suivaantuneena läksinkin lauantaina Essin kanssa Vaasaan shoppailemaan! :) Saaliina yhdet shortsit, yhdet caprit, kaksi mekkoa, yksi toppi ja yksi t-paita. HAH! :D Ja NIIIN hyvä mieli. :) Mut on kuulkaa kallista tämä äitiysvaatetus, koska ne menee vaan tietyn aikaa. Tosin, mä oon niin mieltynyt noihin resorivyötäröihin, että saatanpa pitää niitä hamaan loppuun saakka.. :D
Koiraparat on ihan hunningolla: en voi lenkittää niitä.. :( Yksi lenkki- eilen aamulla- ja sekin puolen kilsan pituinen. Jee. Ei ihme, että tänään kun heräsin, oli Miss Mypa syönyt takan lasikuitutapettiseinästä taas mukavan pätkän.. meninkin illalla pikku hetkeksi sen kanssa etupihalle tokoilemaan: tein perusasentoa (ehkä n. 1o toistoa) ja paikallaseisomista pari toistoa. Meni liian hyvin.. :D! On se taitava pentu!! :) Onneksi on aidattu piha: siellä ne on viettäneet viikonlopusta monta tuntia.. luiden kanssa ja ilman. Kovin on nukkumaanmennessä uupunutta sakkia, vaikkei lenkkejä ole tehtykään. Josta mulla on maailman hirvein morkkis. Mut onneksi Tonde tulee tänään kotiin ja vie ne piiiiiiitkälle lenksulle. :) Ja eiköhän mullakin elmä vielä taas voita.
Ja loppukaneetti: moon nyt kahtena iltana nauttinut ammeesta: son NIIN ihana!! :D Eilen sujahdin kirsikkavaahtokylpyyn lehden kanssa! :D Oli hiukka kätevää lukea samalla kaksplussaa ja nauttia elämästä..
sunnuntai 16. toukokuuta 2010
Satu naisesta ja koirista
Olipa kerran, ihan juuri nyt, nainen, jonka ei koskaan pitänyt omistaa tyttökoiraa koska "ne ovat niin omituisia." Neljä ja puoli vuotta sitten hän kuitenkin käänsi kelkkansa ja haki Ruotista itselleen sellaisen. Kasvattaminen ja koiranäyttelyt olivat kuitenkin "muiden heiniä", mutta EHKÄ pieni itu päässä siinsi oman koiran pennuista "sitten joskus". Tyttökoiran ollessa kaksi vee muuttui kelkan suunta, mutta "vain täksi kerraksi". Ja niin koira muuttui äitikoiraksi ja nainen kasvattajaksi. Pentuja syntyi kolme, mutta kohtalo antoi vain kahden jäädä maailmaamme. Tyttökoiranpentu muutti Kokkolaan ja poikakoiranpentu jäi miehen vastusteluista huolimatta kotiin, sillä "poikakoirat on meidän juttu". Ja miehen vastustelu mureni jo ennen luovutusikää ja tällä hetkellä kotiinjäänyt poikakoiranpentu on kietonut miehen totaalisesti käpälänsä ympärille saaden miehestä parhaan ystävänsä ja päinvastoin. Koska tarinan nainen rakasti tuota kotiinjäänyttä poikakoiraa valtavasti ja jopa (noloa kirjoittaa) ihaili tietyssä mielessä aikaansaannostaan (luonne, terveys, ulkonäkö), päätti hän tehdä äitikoiran kanssa vielä toisen diilin. Josko siitäkin sitten jotain.. muttei kotiin ketään. Niin kuului sopimus.
Äitikoiran uuden sulhasen löytäminen meinasi olla kiven ja työn takana. Mutta usein onni on lähempänä, kuin luulemmekaan. Ja niin äitikoira pysyi uskollisena isäkoiralle ja sai toiset lapset saman miehen kanssa. Ihan kuin joutsenet ja osa ihmisistäkin vielä tekee. Tällä kertaa Kohtalo näpsäytteli vain alkumetreillä, mutta näiden tölväisyjen seurauksena menetimme neljännen, viimeisen pennun, äitikoiran kohtuun. Ja samalla leikkauksella poistettiin sekä kohtu että kuollut poikapentu. Ja jotta tarina olisi vielä dramaattisempi, oli ensmmäinen pentu synyessään täysin eloton ja eläinlääkäri sanoi ääneen sanat "Ei. Kyllä tämä on kuollut". Kasvattajanainen tunsi sydämessään surua, mutta suurin huoli kohdistui äitikoiraan. Eläinlääkäri kuitenki kokeili elvyttää pienen, tumman tyttöpennun, koska sen elottomuus johtui pitkään kestäneestä olemisesta synnytyskanavassa. Ja Kohtalo antoi naiselle tuon pennun. Pienen, tumman tyttöpennun. Ja kaksi muutakin pentua sekä äitikoiran: kaikki neljä selvisivät alun dramatiikasta, mikä sai kasvattajanaisen nupin sekoamaan. Suru, huoli ja ahdistus saivat aikaan sen, että nainen päätti jättää sen tumman tytön kotiinsa. Vaikkei tyttökoiria niin omimmaksi jutuksi koekaan. Vaikka oli raskaana ja tiesi, että ajankohta on huono. Ja vaikka koiramäärä oli jo nyt "liikaa". Mutta joskus elämä täytyy elää tunteella, ei järjellä. Niin oli määrä käydä.
Tyttöpentu oli omituinen. Se nuoli naamat ja rakastui naiseen. Samoin kävi naiselle. Pentu vei sydämen ja nainen päätti, että vaikka siitä kasvaisi minkälainen tahansa, oli sen jäätävä kotiin. Muut pennut eivät tulleet kysymykseen, vaikka olivat jopa lupaavampia. Toisaalta tällä tyttöpennulla oli naisen mittapuun mukaan huonoin luonne pikkupentuna. Se oli välillä varautunut muiden mennessä avoimesti kaikissa uusissa tilanteissa. Mutta mikään ei saanut naisen päätä kääntymään. Näin tämän piti mennä.
Koiranäyttelyt olivat toinen asia naisen elämässä, minkä suhteen pää oli hiljakseen kääntynyt. Esimmäisistä pennuista kotiinjäänyt poika oli osoittautunut varsin komeaksi koiraksi, minkä johdosta nainen oli käynyt sitä tuomareille esittämässä. Menestys ja kilpailuvietti olivat saaneet aikaan sen, että koiranäyttelyt olivat muuttuneet tietyssä mielessä mieluisiksi. Vaikka aikaisemmin nainen oli kääntänyt Koiramme-lehden loppusivut nipussa kiinni. Meitä EI todellakaan kiinnosta fifeilyt- oli hän aikaisemmin tuhahtanut. Poikakoiran kasvaessa suuremmaksi, vahvemmaksi ja itsetietoisemmaksi, tuli eteen uusi ongelma. Asia, joka naisen edellisten koirien kanssa ei ollut koskaan haitannut. Ei, sillä koiranäyttelyt eivät olleen koskaan aikasemmin kiinnostaneet. Poika nosti häntäänsä viiriksi itsetunnon mittana. Ja koska rotumääritelmä tekee siitä virheen, oli naisella kaksi vaihtoehtoa. Jatkaa näyttelyitä ja toivoa, että ko tuomari ei siitä välitä tai lopettaa näyttelyissäkäyminen. Nainen on vahvasti kallistumassa poikakoiran kanssa jälkimmäiseen. Sillä Särö ei olisi Särö ilman viiriä, hän tuumi. Äitikoirasta ei kuitenkaan turkittomuuden ja liian keveiden korvien vuoksi ollut koskaan oikein oikeasti ollut koiranäyttelyihin kaveriksi. Nyt, steriloinnin myötä, asia voisi tietenkin muuttua, nainen tuumi. Ja pohti, saisiko korvia aisoihin. Nainen päätti katsoa, millaisen turkin rouva itselleen tulevaisuudessa kasvattaisi ja jos se näyttäisi lupaavalta, aikoi hän ryhtyä korvapuuhiin. :) Ja niin nainen käänsi katseensa tummaan tyttöpentuun.
Tumma tyttöpentu oli äitinsä kopio. Naisesta on noloa kirjoittaa tätäkään, mutta edellisenä päivänä hän sekoitti nämä koirat keskenään kahdesti. KAHDESTI. Äidin ja tyttären.. Nainen oli erittäin tyytyväinen tyttöpennun rakenteeseen. Luonne oli kehittynyt koko ajan paremmaksi ja siitäkin nainen oli iloinen. Erityisen iloiseksi nainen tuli siitä, kun huomasi, miten tyttöpentu oli Naisen Oma Koira. Jumaloiva, rakastava ja suhteenluonut juurikin naiseen. Pentukoulussa oli mennyt mukavasti ja näistä kaikista seikoista rohkaistuneena nainen ilmoitti pennun kahteen pentunäyttelyyn. Ensimmäisessä tuomarina oli tuomari, jolla ei ollut shetlanninlammaskoirien rotuoikeuksia, mutta nainen halusi hakea kokemusta pennulle ja sen esittämisestä itselleen.
Ja niin koetti näyttelypäivän aamu ja nainen pakkasi pennun ja kapsäkit pieneen, siniseen autoonsa ja lähti matkaan. Pentu oli reipas ja esiintyi paljon paremmin, kuin nainen oli uskonut!! Se seisoi pöydällä likipitäen hievahtamatta tuomariSEDÄN sitä kopeloidessa. Nainen kehui pentuaan ja palkitsi sitä ahkerasti. Samalla nainen mietti, miteh ylpeä oli pennustaan ja eritoten sen luottamuksen saavuttamisesta. Pentu sai hienon arvostelun, joskaan nainen ei ollut tuomarin kanssa kaikesta samaa mieltä. Pahin "moka" arvostelussa oli naisen mielestä ensimmäinen kohta: tumma pentu oli kaikkea muuta, kuin neliömäinen ja nainen tiesi, että pentu oli vielä seissytkin hienosti: ei kasassa. Mutta koska nainen oli etukäteen päättänyt, että ei välitä tuomarin arvostelulapusta (koska tämä ei ollut shelttituomari lainkaan), niin nainen melkein pysyi pitämään lupauksensa. Vähän kirpoi, mutta niin kuuluikin. Arvostelu kuului:
Neliömäinen, kevytluinen. Hyvä selkälinja. Hyvä rintakehä. Oikean mittainen pää, hieman pyöreä kallo. Isohkot korvat. Turkki ok. Hyvin kulmautunut. Yhdensuuntaiset liikkeet, takaa ahdas. Luoksepäästävä ja avoin.
Nainen ei ollut vielä saanut kotisivujen päivitysohjelmaansa pelittämään, joten hänen täytyi tyytyä päivittämään blogiaan. Nainen aikoi lisätä kotisivuilleen arvostelut sekä tästä tummasta tyttöpennusta että sen vaaleasta veljestä, joka myös debytoi edellisenä päivänä. Felix, tuo vaalea poikapentu, oli oikein reipas ja hieno pentu, kuten aina ennekin! :) Se kuitenkin kadotti toisen perheenjäsenensä eikä voinut käsittää, miksi sen piti esiintyä ohuessa narussa, vaikka olisi pitänyt mennä etsimispuuhiin. Nainen oli siitä kuitenkin hyvin ylpeä ja kiitti mielessään jälleen kerran, miten ihanat kodit oli pennuilleen saanut. Tästä olisi hyvä jatkaa eteenpäin.
Aikaisemmin tarinassa esiintyneen kotiinjääneen poikakoiran kolme lasta oli näyttelyssä esiintymässä ja nainen oli niistä iloinen: kaikki kolme olivat mielettömän hienoluonteisia, kaunisrakenteisia pentuja ja kahdella niistä oli ilme, joka nosti naisen ihokarvat pystyyn. Isäkoira oli luovuttanut itsestään jotain hyvin näkyvää näille. Toinen pojista oli näyttelyssä VSP toisen tullessa toiseksi. Felixpoika oli kolmas. Särön -sen kotiinjääneen pojan- tytär oli näyttelyssä tyttöjen toinen voiton mennessä koiraystävällemme Ilmille ja Tanjalle. Nainen oli menestyksiin tyytyväinen: kaikki olivat tuttuja ja ystäviä! :)
Hassua kyllä, nainen tunsi pientä vetoa koiranäyttelymaailmaan edelleen ja toiveikkaana hän osti tummalle tyttöpennulle- Myrtille- ihan oman näyttelypannan. Hienon, kultaisen käärmekuristuspannan. :) Nainen tuumi, että näitä voisi tulla jatkossa vielä kierreltyä, kuitenkin. Ja katseli hymyilleen pentuaan. Ihmeellistä, että onni ja menestys eivät aina kulje parina. Joskus onni tulee hyvinkin pienistä seikoista. Kuten omilla jaloillaan seisovasta pennusta miestuomarin sitä venytellessä. Tai häkissään reporankana nukkuvasta pennusta, joka rentoutuu isojen kehien pyöriessä ihan vieressä. Ihmeellistä, mietti nainen. Ja onnellista.
Äitikoiran uuden sulhasen löytäminen meinasi olla kiven ja työn takana. Mutta usein onni on lähempänä, kuin luulemmekaan. Ja niin äitikoira pysyi uskollisena isäkoiralle ja sai toiset lapset saman miehen kanssa. Ihan kuin joutsenet ja osa ihmisistäkin vielä tekee. Tällä kertaa Kohtalo näpsäytteli vain alkumetreillä, mutta näiden tölväisyjen seurauksena menetimme neljännen, viimeisen pennun, äitikoiran kohtuun. Ja samalla leikkauksella poistettiin sekä kohtu että kuollut poikapentu. Ja jotta tarina olisi vielä dramaattisempi, oli ensmmäinen pentu synyessään täysin eloton ja eläinlääkäri sanoi ääneen sanat "Ei. Kyllä tämä on kuollut". Kasvattajanainen tunsi sydämessään surua, mutta suurin huoli kohdistui äitikoiraan. Eläinlääkäri kuitenki kokeili elvyttää pienen, tumman tyttöpennun, koska sen elottomuus johtui pitkään kestäneestä olemisesta synnytyskanavassa. Ja Kohtalo antoi naiselle tuon pennun. Pienen, tumman tyttöpennun. Ja kaksi muutakin pentua sekä äitikoiran: kaikki neljä selvisivät alun dramatiikasta, mikä sai kasvattajanaisen nupin sekoamaan. Suru, huoli ja ahdistus saivat aikaan sen, että nainen päätti jättää sen tumman tytön kotiinsa. Vaikkei tyttökoiria niin omimmaksi jutuksi koekaan. Vaikka oli raskaana ja tiesi, että ajankohta on huono. Ja vaikka koiramäärä oli jo nyt "liikaa". Mutta joskus elämä täytyy elää tunteella, ei järjellä. Niin oli määrä käydä.
Tyttöpentu oli omituinen. Se nuoli naamat ja rakastui naiseen. Samoin kävi naiselle. Pentu vei sydämen ja nainen päätti, että vaikka siitä kasvaisi minkälainen tahansa, oli sen jäätävä kotiin. Muut pennut eivät tulleet kysymykseen, vaikka olivat jopa lupaavampia. Toisaalta tällä tyttöpennulla oli naisen mittapuun mukaan huonoin luonne pikkupentuna. Se oli välillä varautunut muiden mennessä avoimesti kaikissa uusissa tilanteissa. Mutta mikään ei saanut naisen päätä kääntymään. Näin tämän piti mennä.
Koiranäyttelyt olivat toinen asia naisen elämässä, minkä suhteen pää oli hiljakseen kääntynyt. Esimmäisistä pennuista kotiinjäänyt poika oli osoittautunut varsin komeaksi koiraksi, minkä johdosta nainen oli käynyt sitä tuomareille esittämässä. Menestys ja kilpailuvietti olivat saaneet aikaan sen, että koiranäyttelyt olivat muuttuneet tietyssä mielessä mieluisiksi. Vaikka aikaisemmin nainen oli kääntänyt Koiramme-lehden loppusivut nipussa kiinni. Meitä EI todellakaan kiinnosta fifeilyt- oli hän aikaisemmin tuhahtanut. Poikakoiran kasvaessa suuremmaksi, vahvemmaksi ja itsetietoisemmaksi, tuli eteen uusi ongelma. Asia, joka naisen edellisten koirien kanssa ei ollut koskaan haitannut. Ei, sillä koiranäyttelyt eivät olleen koskaan aikasemmin kiinnostaneet. Poika nosti häntäänsä viiriksi itsetunnon mittana. Ja koska rotumääritelmä tekee siitä virheen, oli naisella kaksi vaihtoehtoa. Jatkaa näyttelyitä ja toivoa, että ko tuomari ei siitä välitä tai lopettaa näyttelyissäkäyminen. Nainen on vahvasti kallistumassa poikakoiran kanssa jälkimmäiseen. Sillä Särö ei olisi Särö ilman viiriä, hän tuumi. Äitikoirasta ei kuitenkaan turkittomuuden ja liian keveiden korvien vuoksi ollut koskaan oikein oikeasti ollut koiranäyttelyihin kaveriksi. Nyt, steriloinnin myötä, asia voisi tietenkin muuttua, nainen tuumi. Ja pohti, saisiko korvia aisoihin. Nainen päätti katsoa, millaisen turkin rouva itselleen tulevaisuudessa kasvattaisi ja jos se näyttäisi lupaavalta, aikoi hän ryhtyä korvapuuhiin. :) Ja niin nainen käänsi katseensa tummaan tyttöpentuun.
Tumma tyttöpentu oli äitinsä kopio. Naisesta on noloa kirjoittaa tätäkään, mutta edellisenä päivänä hän sekoitti nämä koirat keskenään kahdesti. KAHDESTI. Äidin ja tyttären.. Nainen oli erittäin tyytyväinen tyttöpennun rakenteeseen. Luonne oli kehittynyt koko ajan paremmaksi ja siitäkin nainen oli iloinen. Erityisen iloiseksi nainen tuli siitä, kun huomasi, miten tyttöpentu oli Naisen Oma Koira. Jumaloiva, rakastava ja suhteenluonut juurikin naiseen. Pentukoulussa oli mennyt mukavasti ja näistä kaikista seikoista rohkaistuneena nainen ilmoitti pennun kahteen pentunäyttelyyn. Ensimmäisessä tuomarina oli tuomari, jolla ei ollut shetlanninlammaskoirien rotuoikeuksia, mutta nainen halusi hakea kokemusta pennulle ja sen esittämisestä itselleen.
Ja niin koetti näyttelypäivän aamu ja nainen pakkasi pennun ja kapsäkit pieneen, siniseen autoonsa ja lähti matkaan. Pentu oli reipas ja esiintyi paljon paremmin, kuin nainen oli uskonut!! Se seisoi pöydällä likipitäen hievahtamatta tuomariSEDÄN sitä kopeloidessa. Nainen kehui pentuaan ja palkitsi sitä ahkerasti. Samalla nainen mietti, miteh ylpeä oli pennustaan ja eritoten sen luottamuksen saavuttamisesta. Pentu sai hienon arvostelun, joskaan nainen ei ollut tuomarin kanssa kaikesta samaa mieltä. Pahin "moka" arvostelussa oli naisen mielestä ensimmäinen kohta: tumma pentu oli kaikkea muuta, kuin neliömäinen ja nainen tiesi, että pentu oli vielä seissytkin hienosti: ei kasassa. Mutta koska nainen oli etukäteen päättänyt, että ei välitä tuomarin arvostelulapusta (koska tämä ei ollut shelttituomari lainkaan), niin nainen melkein pysyi pitämään lupauksensa. Vähän kirpoi, mutta niin kuuluikin. Arvostelu kuului:
Neliömäinen, kevytluinen. Hyvä selkälinja. Hyvä rintakehä. Oikean mittainen pää, hieman pyöreä kallo. Isohkot korvat. Turkki ok. Hyvin kulmautunut. Yhdensuuntaiset liikkeet, takaa ahdas. Luoksepäästävä ja avoin.
Nainen ei ollut vielä saanut kotisivujen päivitysohjelmaansa pelittämään, joten hänen täytyi tyytyä päivittämään blogiaan. Nainen aikoi lisätä kotisivuilleen arvostelut sekä tästä tummasta tyttöpennusta että sen vaaleasta veljestä, joka myös debytoi edellisenä päivänä. Felix, tuo vaalea poikapentu, oli oikein reipas ja hieno pentu, kuten aina ennekin! :) Se kuitenkin kadotti toisen perheenjäsenensä eikä voinut käsittää, miksi sen piti esiintyä ohuessa narussa, vaikka olisi pitänyt mennä etsimispuuhiin. Nainen oli siitä kuitenkin hyvin ylpeä ja kiitti mielessään jälleen kerran, miten ihanat kodit oli pennuilleen saanut. Tästä olisi hyvä jatkaa eteenpäin.
Aikaisemmin tarinassa esiintyneen kotiinjääneen poikakoiran kolme lasta oli näyttelyssä esiintymässä ja nainen oli niistä iloinen: kaikki kolme olivat mielettömän hienoluonteisia, kaunisrakenteisia pentuja ja kahdella niistä oli ilme, joka nosti naisen ihokarvat pystyyn. Isäkoira oli luovuttanut itsestään jotain hyvin näkyvää näille. Toinen pojista oli näyttelyssä VSP toisen tullessa toiseksi. Felixpoika oli kolmas. Särön -sen kotiinjääneen pojan- tytär oli näyttelyssä tyttöjen toinen voiton mennessä koiraystävällemme Ilmille ja Tanjalle. Nainen oli menestyksiin tyytyväinen: kaikki olivat tuttuja ja ystäviä! :)
Hassua kyllä, nainen tunsi pientä vetoa koiranäyttelymaailmaan edelleen ja toiveikkaana hän osti tummalle tyttöpennulle- Myrtille- ihan oman näyttelypannan. Hienon, kultaisen käärmekuristuspannan. :) Nainen tuumi, että näitä voisi tulla jatkossa vielä kierreltyä, kuitenkin. Ja katseli hymyilleen pentuaan. Ihmeellistä, että onni ja menestys eivät aina kulje parina. Joskus onni tulee hyvinkin pienistä seikoista. Kuten omilla jaloillaan seisovasta pennusta miestuomarin sitä venytellessä. Tai häkissään reporankana nukkuvasta pennusta, joka rentoutuu isojen kehien pyöriessä ihan vieressä. Ihmeellistä, mietti nainen. Ja onnellista.
torstai 13. toukokuuta 2010
Uudistusta
siellä ja täällä. Eka -ja hienoin- uudistus on nuo mun uudet sivut. Oon niistä niin onnellinen!! :) ainoa miinus... en saa niitä toistaiseksi päivitettyä, sillä mun frontpage ei toimi niille.. :(!!! Perseestä, mutta minkäs teet. Pitää jaktaa asian tonkimista.
Toinen uus juttu: mulla alkaa pian uus elämä. Enää ens viikko töitä (joista kaks on piiitkää päivää: vanhempainilta ja kevätjuhla) ja sit. Mä jään lomalle. Ensin kesikselle ja sit kesäkuun lopussa mammikselle. Ihan hirveän outo ajatus... Tosin tänään kun heräsin Huldan potkuihin, niin ei se ajatus taas niin kummalta tuntunutkaan. Ehkä. :) Mutta tuntui kyllä haikealta kantaa eilen kotiin kaikki talvikamppeet töistä tietäen, että mun lokeron pakkaa pian joku muu täyteen kamaa.. lisäksi eilen kävi uusia eskareita tutustumassa: mä mietiskelin, että joku muu ottaa perheet sitten tosipaikantullen vastaan.. outo ajatus. Kukaan ei ole korvaamaton enkä mä siksi sitä haikuttele. Mä en vaan osaa kuvitella, mitä elämä nyt tarjoaa.. ja mitä mulle/meille tapahtuu. Kaikki kuitenkin muuttuu, jotenkin..
Kolmas uudistus: sain eilen SEN:
Voijettä!! Mä jo hermostuinkin asiasta, sillä SEN piti tulla jo kauan sitten. Sen PITI tulla kahdessa viikossa. Kolmen viikon jälkeen saimme laskun, muttemme sitä itteään. Selvittelyn jälkeen saimme kuulla, että SE tulisi HEINÄKUUSSA!! No way. Google löysi meille onneksi lähes vastaavan mallin, joka toimitettiin meille kolmessa päivässä ja mä oon niiiiiiiin häpi. Siellä mä lilluin eilen, papaya-vaahdossa ja Tony toi mulle Pommacia viinilasissa.. :D! Vähän, ku olis saanut kuoharia.. :D!!
Ja ehkä tääkin on uudistus. Mä oon aina ollut sitä mieltä, etten treenaa näyttelyitä. Miks niitä pitäis treenata? Seisomista joo, mutta sitäkin siksi, että Tokossa sitä tarvii.. :) Mutta kun aamulla kävin naamakirjassa ja huomasin, että naapurista Anne on menossa Jalasjärvelle mätsäriin ja meillä on ylihuomenna Myrtin kanssa eka pentunäyttely, niin kumosin tuon ajatukseni ja soitin Annelle: mennään samaa matkaa. :) Niin tehtiin ja kehässä käytiin. Ja totesin, että ei tarvii treenata juoksuttamista eikä seisottamista. Ne meni ihan ookoosti ja ajan kanssa ne menee jo hyvin. Pöydällä seisominen on ainoa, mitä treenaan ja sekin menee hienosti; tarvitaan se "outo" ihminen vaan treeneihin mukaan. :D! Mypa seisoi kyllä nätisti, antoi katsoa hampaat jne. mutta siitä näkee, että sitä ällöittää. Etenkin, kun kopelointi jatkui ja jatkui.. No, mutta joka tapauksessa sekin meni hyvin. Myrtti sai punaisen nauhan esiintymisestään. Jonka se koetti syödä.. :D! Hyppi ja repi nauhaa.. täytyy katsoa, mitä se tuumaa JOS joskus saa enemmänkin nauhoja kerralla..:D!!!! Mutta liikkis se noissa sukkiksissaan on. Se on jotenkin niin pikkuvanha ja sitten samalla oikein megapentu. :) Nuolee välillä mun naamaa niin, että pylly meinaa irrota, mikä lämmittää mun sydäntäni kovasti. Ja sitten taas tapittaa vakavana, että saiskos sitä makkaraa tällä vai millä.. :)
Pentukoulun vipa kerta oli eilen ja nyt ollaan sit toistaiseksi omillamme. Ens viikon jälkeen mulla on AIKAA, joten mä aion treenailla Myrtin kanssa tokojuttja. Essi ja Era: mä varotan: mä tuun soitteleen teille. "Miten mun kandeis...?" "Miten sä otit...?".. :D!!
Tämmöstä tänne. Outoa, kun ulkona on helle... Lellukin suostuu tulemaan pihalle.. :D!! Saa maata auringossa. :) Tänään, JOS jaksan, niin istutan vielä omenapuun rusakoiden syömän tilalle sekä kirsikkapuun samasta syystä. Lisäksi mulla olis Särkynyt sydän-pensas, joka pitäis kaivaa myös maahan. Kunhan selvitän ensin googlen avulla, millainen paikka sillä pitää olla. Puolivarjo vai arskainen. Kun ma en tieda. :)
Toinen uus juttu: mulla alkaa pian uus elämä. Enää ens viikko töitä (joista kaks on piiitkää päivää: vanhempainilta ja kevätjuhla) ja sit. Mä jään lomalle. Ensin kesikselle ja sit kesäkuun lopussa mammikselle. Ihan hirveän outo ajatus... Tosin tänään kun heräsin Huldan potkuihin, niin ei se ajatus taas niin kummalta tuntunutkaan. Ehkä. :) Mutta tuntui kyllä haikealta kantaa eilen kotiin kaikki talvikamppeet töistä tietäen, että mun lokeron pakkaa pian joku muu täyteen kamaa.. lisäksi eilen kävi uusia eskareita tutustumassa: mä mietiskelin, että joku muu ottaa perheet sitten tosipaikantullen vastaan.. outo ajatus. Kukaan ei ole korvaamaton enkä mä siksi sitä haikuttele. Mä en vaan osaa kuvitella, mitä elämä nyt tarjoaa.. ja mitä mulle/meille tapahtuu. Kaikki kuitenkin muuttuu, jotenkin..
Kolmas uudistus: sain eilen SEN:
Voijettä!! Mä jo hermostuinkin asiasta, sillä SEN piti tulla jo kauan sitten. Sen PITI tulla kahdessa viikossa. Kolmen viikon jälkeen saimme laskun, muttemme sitä itteään. Selvittelyn jälkeen saimme kuulla, että SE tulisi HEINÄKUUSSA!! No way. Google löysi meille onneksi lähes vastaavan mallin, joka toimitettiin meille kolmessa päivässä ja mä oon niiiiiiiin häpi. Siellä mä lilluin eilen, papaya-vaahdossa ja Tony toi mulle Pommacia viinilasissa.. :D! Vähän, ku olis saanut kuoharia.. :D!!
Ja ehkä tääkin on uudistus. Mä oon aina ollut sitä mieltä, etten treenaa näyttelyitä. Miks niitä pitäis treenata? Seisomista joo, mutta sitäkin siksi, että Tokossa sitä tarvii.. :) Mutta kun aamulla kävin naamakirjassa ja huomasin, että naapurista Anne on menossa Jalasjärvelle mätsäriin ja meillä on ylihuomenna Myrtin kanssa eka pentunäyttely, niin kumosin tuon ajatukseni ja soitin Annelle: mennään samaa matkaa. :) Niin tehtiin ja kehässä käytiin. Ja totesin, että ei tarvii treenata juoksuttamista eikä seisottamista. Ne meni ihan ookoosti ja ajan kanssa ne menee jo hyvin. Pöydällä seisominen on ainoa, mitä treenaan ja sekin menee hienosti; tarvitaan se "outo" ihminen vaan treeneihin mukaan. :D! Mypa seisoi kyllä nätisti, antoi katsoa hampaat jne. mutta siitä näkee, että sitä ällöittää. Etenkin, kun kopelointi jatkui ja jatkui.. No, mutta joka tapauksessa sekin meni hyvin. Myrtti sai punaisen nauhan esiintymisestään. Jonka se koetti syödä.. :D! Hyppi ja repi nauhaa.. täytyy katsoa, mitä se tuumaa JOS joskus saa enemmänkin nauhoja kerralla..:D!!!! Mutta liikkis se noissa sukkiksissaan on. Se on jotenkin niin pikkuvanha ja sitten samalla oikein megapentu. :) Nuolee välillä mun naamaa niin, että pylly meinaa irrota, mikä lämmittää mun sydäntäni kovasti. Ja sitten taas tapittaa vakavana, että saiskos sitä makkaraa tällä vai millä.. :)
Pentukoulun vipa kerta oli eilen ja nyt ollaan sit toistaiseksi omillamme. Ens viikon jälkeen mulla on AIKAA, joten mä aion treenailla Myrtin kanssa tokojuttja. Essi ja Era: mä varotan: mä tuun soitteleen teille. "Miten mun kandeis...?" "Miten sä otit...?".. :D!!
Tämmöstä tänne. Outoa, kun ulkona on helle... Lellukin suostuu tulemaan pihalle.. :D!! Saa maata auringossa. :) Tänään, JOS jaksan, niin istutan vielä omenapuun rusakoiden syömän tilalle sekä kirsikkapuun samasta syystä. Lisäksi mulla olis Särkynyt sydän-pensas, joka pitäis kaivaa myös maahan. Kunhan selvitän ensin googlen avulla, millainen paikka sillä pitää olla. Puolivarjo vai arskainen. Kun ma en tieda. :)
sunnuntai 2. toukokuuta 2010
Jaahas
pitkästä aikaa saan kertoa agilitykisojen fiiliksiä ja tuloksia! Tuntuu, että oon palannut kotiin.. :)
Mä alotan kuitenki, tapani mukaan, alusta. Eli ke oli Myrtin pentutreenit. Harjoiteltiin silmiinkatsomista niin, että ohjaaja (eli mä) astelin taaksepäin: pennun olisi pitänyt kävellä perässä ja napittaa silmiin. Mei osattu vielä tätä. :D Paikallaseisomista: tokomeiningillä, tehtiin myös. Mä liikun vasta askeleen verran pois, sillä haluan, että yksikään jalka ei ota askelta mua kohden, kun "palaan" palkkaamaan. JOten matka ei saa olla vielä pitkä. Pikku hiljaa.. Mitäs muuta me tehtiin.. hmm.. leikkiä joo ainakin! Mypa repi tohinassa lampaannahkaleluaan (ostin sen Cruftsista ja myyjä sanoi, että siinä on oikeaa lammasta.. mä sit surkuttelin "poor little sheep" johon myyjä : "her name was Dolly".. Kauheeta huumoria.. :D) No, anyway, leikki sujui hyvin. Saatiin siitä maininta. :) Ihan lopussa käytiin sisällä ottamassa pöydälläseisomista ja kopelointia. Mypaa ahisti, mut ei hirmu pahasti. Sai niin paljon nakkia taas, että kohta sillä on jonkinasteinen nakkimyrkytys elimistössään. Luulen ma. Felix oli hirmu hieno, reipas ja pätevä!! Molin niistä aika ylypiä.. ;)
Sit eiliseen. Eli la. Oltiin töissä Tonden kanssa Lagun vappukisoissa tuossa naapurissa. (reilu kilsa matkaa). Mä olin ilmopisteessä, joten otin Revon ja Myrtin mukaan. Olivat häkissä mun vieressä ja välillä pääsivät kirmaamaan. Oli hubaisaa, että Repo ei KOSKAAN leiki Myrtin kanssa kotona. Se ällööntyy tuosta ipanasta ja jopa väistää sitä inhoten. Vaan kuis kävi?! No, siellä veti faari Myrtin kanssa hiekkakentällä niin, että jos olisi ollut kuivempaa, niin ei olisi parivaljakkoa pölyn seasta näkynyt! :D! Ihania! <3 Myrtti oli aika kohtuureipas. Se on kumma: valikoi hirmusti ihmisiä: toiset pääsevät kategoriaan: ai lav juu ja nuolee naamaa, kiipeää vasten häntä heiluen. Ihmisiä, joita ei ole koskaan tavannut siis. Toiset ovat sille ilmaa ja kolmannet saavat sen peruuttamaan. No, se on naiskoira.. mitä voisi odottaa. :D Mutta olin siihen hurjan tyytyväinen. Toisin kuin tänään: tänään se oli hermostuneempi?! Se murisi koirille jne. mitä ei eilen tehnyt! Ja väisteli ihmisiä. Huoh. Mä oletan ja toivon, että se oli väsynyt. Lisäksi sillä irtosi alakulmurit: voiko tehdä koirilla samaa kuin ihmisillä: huonoa fiilistä?! En tiä. Nähtäväksi jää. Pitää fiilistellä eilisestä nyt vain. :)
Tänään sit kirmasi mami ja poikansa. Särö aloitti. Kolme kisaa. Ennen ekaa rataa mulla oli huono fiilis: Särö uhkasi vetää kaikkia turpiin ja kulki häntä kippuralla haistatellen. Se oli jotenkin "ylimielisen" oloinen: tulivat verkasta Tonyn kanssa: mä menin kyykkyyn ja hihkuin sille: käveli mun ohi..!! *silmät selällään* No, eka rata meni sit persiilleen. Varmaan syitä on monia: uus paikka, ulkokisat, jännitys jne. Ennen tokaa rataa Tony temppuili sen kanssa ja pani poikaa sillä viissiin vähän ruotuun. Hyppikseltä tulikin sit nollavoitto!! :) Voi että kuinka hienoa!! Meno oli tutun näköistä ja tuli mahtava olo pelkästä kattomisesta!! :) Kolmannella radalla näki, että Sääppä oli jo väsynyt: ei ole tottunut tuohon ratamäärään. Kaks rimaa kolahti alas ja pari kieltoa keinulta. Rata oli silti hienon näköistä sinne loppukolmannekselle, missä virheet tuli. Näki, että molemmilla oli hieno fiilis ja homma on melkein kokonaan kasassa!! :) Kokonaissaldo jää plussalle: oli tosi kiva nähdä nuo kaksi kisabaanalla ja hyppiksen nollavoitto oli NIIN eetvarttia! :) Näkee, että ovat pari ja ovat toiselleen "se" juttu. Mä oon ihan ilmaa Sääpälle, kuten kaikki muutkin. Son Papin Poika. :) <3
Hot Mama sit. :D!! Mua naurattaa jo nyt, ennen kirjoittamista.. :D!! Se oli NIIN Kajjo. Kaikki tietää, mitä meinaan.. :D!! Käveli kahdella jalalla, huusi räkä poskella.. piti mua ja Tonyä ihan tyhjänpäiväisinä lässyttäjinä, jotkaa koettavat roikkua rouvan punaisen nahkanarun päässä.. Meni miljoonaa, tiputti eka radalla sata rimaa, ei osannut pujotella ja KOKO sen ketunnaama huusi ja nauroi! Se ELI!! Täysillä. :) Toka radalla Tony otti toisen taktiikan: oli ite coolio Carron kuumuuden rinnalla ja se toimi. Ei yhtään rimaa (edes muuri tai okseri): ainoa virhe kepeiltä: ei osannut sitä taaskaan ja siksi hylly. Mutta jälleen oli niin hauskaa! :D Moni ajattlee, että onpa säälittävää. Ei sinne hauskaa mennä pitämään pian viisivuotiaan koiran kanssa, joka ei osaa pujotella, ei käänny tiukast vaan valuu jne. Väärin. Just siksi sinne mennään!!:D! Mä luulen, että vielä me opetellaan tuota pujottelua. Ja vielä mä pyydän Tonyä puikkoihin: musta Carro menee sen juoksuvauhdissa paremmin: mä jään kuin tikku sinne.. ja kaarrokset paukkuu entisestään. Hauskaa oli se, että Tonylläkin oli hauskaa.. :D! Eka radalla tuli nöyryytystä koko rahan edestä ja tokalla se oli jo..hmm.. sinnpäin! Mut nyt Tony tietää, mistä mä joskus puhun.. miten VOI olla näin eksyksissä tässä lajissa?! Jota on harrastanut since 1991?!
Felix oli bonuksena paikalla ja extrabonuksen toi Pena!! :) Oli ihanaa nähdä molemmat pojat: kiitos Riikka ja Päivi! :) Hienoja pentupoikia molemmat!!! Mä tyksintyksintyksin!!! :)
Nymmämeen kattoon, onko meidän uudet kotisivut jo esillä... menkää tekin kattoon ja ihastuun!! :) www.trickteam.net
Mä alotan kuitenki, tapani mukaan, alusta. Eli ke oli Myrtin pentutreenit. Harjoiteltiin silmiinkatsomista niin, että ohjaaja (eli mä) astelin taaksepäin: pennun olisi pitänyt kävellä perässä ja napittaa silmiin. Mei osattu vielä tätä. :D Paikallaseisomista: tokomeiningillä, tehtiin myös. Mä liikun vasta askeleen verran pois, sillä haluan, että yksikään jalka ei ota askelta mua kohden, kun "palaan" palkkaamaan. JOten matka ei saa olla vielä pitkä. Pikku hiljaa.. Mitäs muuta me tehtiin.. hmm.. leikkiä joo ainakin! Mypa repi tohinassa lampaannahkaleluaan (ostin sen Cruftsista ja myyjä sanoi, että siinä on oikeaa lammasta.. mä sit surkuttelin "poor little sheep" johon myyjä : "her name was Dolly".. Kauheeta huumoria.. :D) No, anyway, leikki sujui hyvin. Saatiin siitä maininta. :) Ihan lopussa käytiin sisällä ottamassa pöydälläseisomista ja kopelointia. Mypaa ahisti, mut ei hirmu pahasti. Sai niin paljon nakkia taas, että kohta sillä on jonkinasteinen nakkimyrkytys elimistössään. Luulen ma. Felix oli hirmu hieno, reipas ja pätevä!! Molin niistä aika ylypiä.. ;)
Sit eiliseen. Eli la. Oltiin töissä Tonden kanssa Lagun vappukisoissa tuossa naapurissa. (reilu kilsa matkaa). Mä olin ilmopisteessä, joten otin Revon ja Myrtin mukaan. Olivat häkissä mun vieressä ja välillä pääsivät kirmaamaan. Oli hubaisaa, että Repo ei KOSKAAN leiki Myrtin kanssa kotona. Se ällööntyy tuosta ipanasta ja jopa väistää sitä inhoten. Vaan kuis kävi?! No, siellä veti faari Myrtin kanssa hiekkakentällä niin, että jos olisi ollut kuivempaa, niin ei olisi parivaljakkoa pölyn seasta näkynyt! :D! Ihania! <3 Myrtti oli aika kohtuureipas. Se on kumma: valikoi hirmusti ihmisiä: toiset pääsevät kategoriaan: ai lav juu ja nuolee naamaa, kiipeää vasten häntä heiluen. Ihmisiä, joita ei ole koskaan tavannut siis. Toiset ovat sille ilmaa ja kolmannet saavat sen peruuttamaan. No, se on naiskoira.. mitä voisi odottaa. :D Mutta olin siihen hurjan tyytyväinen. Toisin kuin tänään: tänään se oli hermostuneempi?! Se murisi koirille jne. mitä ei eilen tehnyt! Ja väisteli ihmisiä. Huoh. Mä oletan ja toivon, että se oli väsynyt. Lisäksi sillä irtosi alakulmurit: voiko tehdä koirilla samaa kuin ihmisillä: huonoa fiilistä?! En tiä. Nähtäväksi jää. Pitää fiilistellä eilisestä nyt vain. :)
Tänään sit kirmasi mami ja poikansa. Särö aloitti. Kolme kisaa. Ennen ekaa rataa mulla oli huono fiilis: Särö uhkasi vetää kaikkia turpiin ja kulki häntä kippuralla haistatellen. Se oli jotenkin "ylimielisen" oloinen: tulivat verkasta Tonyn kanssa: mä menin kyykkyyn ja hihkuin sille: käveli mun ohi..!! *silmät selällään* No, eka rata meni sit persiilleen. Varmaan syitä on monia: uus paikka, ulkokisat, jännitys jne. Ennen tokaa rataa Tony temppuili sen kanssa ja pani poikaa sillä viissiin vähän ruotuun. Hyppikseltä tulikin sit nollavoitto!! :) Voi että kuinka hienoa!! Meno oli tutun näköistä ja tuli mahtava olo pelkästä kattomisesta!! :) Kolmannella radalla näki, että Sääppä oli jo väsynyt: ei ole tottunut tuohon ratamäärään. Kaks rimaa kolahti alas ja pari kieltoa keinulta. Rata oli silti hienon näköistä sinne loppukolmannekselle, missä virheet tuli. Näki, että molemmilla oli hieno fiilis ja homma on melkein kokonaan kasassa!! :) Kokonaissaldo jää plussalle: oli tosi kiva nähdä nuo kaksi kisabaanalla ja hyppiksen nollavoitto oli NIIN eetvarttia! :) Näkee, että ovat pari ja ovat toiselleen "se" juttu. Mä oon ihan ilmaa Sääpälle, kuten kaikki muutkin. Son Papin Poika. :) <3
Hot Mama sit. :D!! Mua naurattaa jo nyt, ennen kirjoittamista.. :D!! Se oli NIIN Kajjo. Kaikki tietää, mitä meinaan.. :D!! Käveli kahdella jalalla, huusi räkä poskella.. piti mua ja Tonyä ihan tyhjänpäiväisinä lässyttäjinä, jotkaa koettavat roikkua rouvan punaisen nahkanarun päässä.. Meni miljoonaa, tiputti eka radalla sata rimaa, ei osannut pujotella ja KOKO sen ketunnaama huusi ja nauroi! Se ELI!! Täysillä. :) Toka radalla Tony otti toisen taktiikan: oli ite coolio Carron kuumuuden rinnalla ja se toimi. Ei yhtään rimaa (edes muuri tai okseri): ainoa virhe kepeiltä: ei osannut sitä taaskaan ja siksi hylly. Mutta jälleen oli niin hauskaa! :D Moni ajattlee, että onpa säälittävää. Ei sinne hauskaa mennä pitämään pian viisivuotiaan koiran kanssa, joka ei osaa pujotella, ei käänny tiukast vaan valuu jne. Väärin. Just siksi sinne mennään!!:D! Mä luulen, että vielä me opetellaan tuota pujottelua. Ja vielä mä pyydän Tonyä puikkoihin: musta Carro menee sen juoksuvauhdissa paremmin: mä jään kuin tikku sinne.. ja kaarrokset paukkuu entisestään. Hauskaa oli se, että Tonylläkin oli hauskaa.. :D! Eka radalla tuli nöyryytystä koko rahan edestä ja tokalla se oli jo..hmm.. sinnpäin! Mut nyt Tony tietää, mistä mä joskus puhun.. miten VOI olla näin eksyksissä tässä lajissa?! Jota on harrastanut since 1991?!
Felix oli bonuksena paikalla ja extrabonuksen toi Pena!! :) Oli ihanaa nähdä molemmat pojat: kiitos Riikka ja Päivi! :) Hienoja pentupoikia molemmat!!! Mä tyksintyksintyksin!!! :)
Nymmämeen kattoon, onko meidän uudet kotisivut jo esillä... menkää tekin kattoon ja ihastuun!! :) www.trickteam.net
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)