Käytiin tänään Tonyn ja koirien kanssa hallilla reenailemassa. Ajeltiin pikkusininsellä hallille, jotta saatiin koko viisikko mukaan verkkalenkille. Sää oli ihan syvältä.. räntää ja vettä ripsi niskaan, piha oli mutavellillä, samoin hiekkatiet joita tallusteltiin.. tää on tätä kevään riemua.. jee. Kaa oli ihan tohkeissaan, kun tajusi missä ollaan! :D Mua pistää nykyään kävellessä alamahalle ja sama ilmiö taas.. suunnitelmassa onneksi olikin, että Tony treenais myös Carron kanssa. Raskaus ei oo sairaus ja mä en oikeesti kestä sitä, että siihen vedotaan ja ollaan NIIN raskaana.. mä koetan tehdä kaikkea, mitä tähänkin saakka ja yritän välttää teettämästä mitään ylimäärästä Tonyllä "sen takia". Mut agilityn mä jätän suosiolla sivummalle: mustei ole nyt juoksemaan ja ohjaamaan Carroa tarpeeksi hyvin. Joten mä huutelen reunalta vinkkejä ja teen pikkukoiran kanssa jotain pientä. Josta lopuksi enempi.
Mutta siis joo. Mennään ihan aikajärkässä: verkkalenkki meni siis märissä tunnelmissa; mua harmitti, että en muistanut ottaa Carrolle takkia mukaan.. se on tosi karvaton ja kylmässä on vaikea saada se lämpättyä tarpeeksi hyvin, luulisin.. siksi mä verkkailin niitä hallissa koko sen ajan, kun Tony teki rataa. Mut kattokaa mun kotisivujen etusivun albumilinkistä tän päiväset posekuvat: näätte Kaapelin totaalinakuna. :D! Mä trimmasin ne tänään kaikki (paitti Mypaa) ja tajusin, että vaikka Kaa on IHAN naku, siitä yhä lähtee tukkaa!! Pitkää päällykarvaa ja hännän loppuja haituvia.. huoh. Housuja sillä ei oo enää lainkaan. Se on oikeesti aika sulkku.. :) Myrttihän pelkäs ihan pikkusena ohiajavia autoja. Se on mennyt kokonaan ohi: saa mennä ihan vierestä ja vaikka takaapäin ohi, niin se ei väistele. Mut mopo oli sen verta jännä, että kun tuli vastaan ja meni vierestä ohi, niin Mypa väisti hihnanmitan päähän sivulle. Käveli kuitenkin samalla eteenpäin.
Eka Tony treenas Särön kanssa. Tony on vielä flunssan jäljiltä aika huonossa hapessa ja se näkyi sit vähän painona jaloissa.. ei ihan ennättänyt mies mukaan kääntämään Sääppää ajoissa ja poika sit pääs valuun. Mut mä en voi mitään muuta, kuin huokailla tuon koiran menoa.. se polkee niin tajutonta kyytiä, kääntyy ja polkee taas. Kun tulee breikki, se menee matalaa ravia pää ja häntä rungon jatkeena ja on "NIIN TYÖKOIRA" kuin vain koira olla voi... se repii, taistelee ja ärisee kun Tony sen käteen palkkaa lelulla ja irtoaa sikahyvin. Yks rima tuli alas: lähtörima oli 45cm:ssä. Muuten ne pysyivät hyvin. Kepit, puomi ja keinu: ok. Ainoa töks-kohta tuli, kun Särö ei meinannut millään lähteä Tonyn yhteen vetoon mukaan, vaan valui ohi ihan väksin kerta toisensa perään. Aluksi vika oli Tonyn rinnansuunnassa, mutta sen korjaaminen ei enää auttanut.. piti palkata tiikerinhännällä käteen. :) Sit poika tuli, lujaa. :D Voih.. mä vaan niin tyksin noiden miesten menosta.. vappukisoissa sit nään ne kisabaanalla.
No, pojan jälkeen pääs baanalle äiree. Laskin rimat 30cm:n ja Kaapeli pääsi Tonyn kanssa usvattaan. Eka pätkä oli oikeestaan ihan suoraa ja putkessa kääntö. Kaa meni hirmu kyytiä (tietty, kun Tony sen kanssa juoksee!) mutta joka hypyn jälkeen se ehti vikasta Tonyä, vaikka seuraava este oli noinkin looginen. Loppusuoralla oli kepit: nou problemo!! Toinen pätkä oli sit sellanen, missä vähän piti jo ohjata. Se meni paljon paremmin! Kaa toimi tosi hienosti Tonyn ohjauksella ja irtosi jo huomattavasti paremmin. Lujaa sekin kyllä menee!! Hieno oli kattoa noiden menoa.. Kepit meni taas hyvin. Mä jo luulin... :D! Mut ei. Tony otti sit lopuksi hyppoy-suoraputki-kepit pätkän, missä meni ite esteiden vasenta puolta. Ja kas: kaa jätti kymmenen kepin jälkeen kesken. IHAN, kuin mun kanssa. Ei auttanut vedätys.. puolenvaihto kyllä. Mitäs ny?! En käsitä.. Mut mä sain Tonyn lupaamaan, että juoksee vappuna myös Kaan kanssa kisabaanalla!! :D!! Koska Carro on kakkosessa, niin ei tuu Särön kanssa päällekäin tms. Aivan mahtavaa!! :D!!
Ja sit pikkukoira Mypa. Sille sattui alkuun äksidetti... :( Mä ääliö annoin sen kirmailla hallissa irti, mut niin, että hihna roikkui perässä. En käsitä miks.. No, hihna oli takertunut roskikseen, joka kaatui: Myrtti säikähti, lähti juoksemaan mun luokse: juuttui hihnasta aitaan, meinas kuristua... tsiisus. Siitä toivuttiin joo, mutta näki, että hihna oli sen jälkeen perseestä. Tein takaakiertoa ilman rimaa (tää oli ehkä neljäs kerta?) ja vitsi että se osaa sen hienosti!! :D!!!!! Lähti jo muutaman metrin päästä ja IRTOAA tekeen takaakierron kummastakin suunnasta!!! Miten pähee pikkukoira!! :) Nami on palkkana ja se pelittää. Leikkii kyllä, taistelee ja rähisee, mut koska on ihan jumalattoman ahne, niin nami menee edelle. Leikittiin sit erikseen siellä esteiden seassa. (leikkii, vaikka Särö tai Carro on radalla : jihuu!!) Sit tein "perinteistä" sivulletulo pari kertaa ja seiso-maahan-seiso-maahan- treeniä niin, että mä en enää vie namia etujalkojen väliin maahanmenossa ja seisomaannoustessa mä siirrän jo käden hetkeks ulottumattomiin ja etujalat ei tuu eteenpäin. Moon ilonen sen oppimiskyvystä ja -innosta!! Lopuks tehtiin miniputki: Tony piti kiinni ja mä makasin mahallani juustot kädessä kutsuen. Tuli ihan innoissaan. Kävin nappasees namikupin, mistä sai palkan: ei opi, et on mun kädessä. Tehtiin se viitisen kertaa ja vikat kerrat jo metrin päästä suuaukosta. Taitava pentu!! :) Ihan vika treeni oli, että Tony piti siitä kiinni ja mä kipitin hallin toiseen päähän ja kutsuin Myrttiä luokse. Tuli MILJOONAA ja sai palkaksi namia ja iloisen mamin! :) Mä oli tosi ilonen sen työnteosta! Ja oon sitä yhä. Vähän nössö se on ja nyt sillä on ihan selkee mörkökausi menossa. Tosin mä osasin sitä ootella: maagiset 4kk on hollilla ja tässä se on tavannut tullakin. Ens viikonloppuna Mypa saakin sit taas kokemusta oikein olan takaa: kaks hotelliyötä koko sakin kanssa: Juvan erkkari ja Lappeenrannan nly, missä kvartetti kannustaa Sääppää. :)
Ja ai nih: Myrtillä on eilen irronnut kaks etuylähammasta!! Oi voi.. lapsuus jää ja nuoruus alkaa puskea päälle.. snif...
Tietoja minusta
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
No niin
, elämää kaapista-astumisen jälkeen. Kokeillaas.. ;) Mä vaan varotan, että nyt sit mä annan tulla "siitäkin" asiasta. Että kaikki saa tietää, miten tää ei todellakaan ole "lintukotomainen siunattu tila"..
Mut eka koiriin. Jos mennään ihan ikäjärkässä? No, okke. Eli Hiisi Hannes ekana. Sen näkö on huonontunut, kuten oli odotettavissa. Törmäilee hämärässä ja pimeässä jo ihan selvästi. Etenkin asioihin, joiden olemassaoloon se ei ole varautunut: esim. aamuhämärässä mun polveen, pesukoneen luukkuun ja yksi kerta juoksi ulkona pää edellä lumihankeen, kun Tony oli tehnyt lumityöt ja kasa oli isompi, kuin ennen. Mä tiedän, että tää on inhimillistämistä, mutta mä oon surullinen. Nyt tulee taas se ahdistus, että onko sillä ollut tarpeeksi hyvä elämä ennen tätä? Allergiat, nivelrikot, sokeus.. mitä kaikkea pitää koiran kestää ja silti pitäis heilutella häntää? Hiisihän on aina ollut se elämänriemullisin olento maailmassa. Pullot, pussit ja purnukat on saaneet siltä kyytiä. Muttei enää.. :( Meidän lenkkipolun varrella on ollut puoliksi lumeen hautautuneena muovipussi. Hiisi on kulkenut sen ohi, kuin muutkin.. eilen sitten Tony oli tuntenut saman piston sydämessään mun kanssa ja sanonut Hiisille sen "villeilyäänellä", että HIPSU... ja Hiisi oli saanut iloa hetken aikaa: juossut repimään muovipussia ja silpunnut sen päreiksi. Tony oli kiltisti kerännyt palat sit taskuun ja vienyt kotona roskiin. Mä sit valaisin, että Lellu the Real Man kusi eilen sen pussin päälle.. :D! Mut ei se mitään. Pääasia, että Hipsu oli hetken ollut HIPSU. Ihanaa!! :) Lenkeillä muuten Hiisi on tällä hetkellä hyvin rasittava: kun se ei näe, niin loogisesti joku muu aisti korvaa puuttuvan. Tässä keississä se on haju: KAIKKI mitä voi EHKÄ edes syödä, syö Hiisi. No, periaatteessa se ei haittaa, koska "se on koira". Ja koirat nyt syövät paskaa jne. Mutta koska Hiisi on allerginen koira, niin se haittaa. Rusakonpapanat saa sen kutisemaan, ainakin siinä määrissä, mitä Hiisi sitä syö- tia no, söisi. Ja MILLÄÄN ei viitsisi pitää toista kiinni. Koska tutut polut jne. on sille vielä ihan helppoja liikkua: ulkopuolinen ei takuulla huomaa, ettei Hiisi näe. Me mietitään asiaa ja koetetaan pitää misteriä tarkkaan silmällä. Ettei se ennätä vetää joka lenkki ihan mitä tahansa shittiä.. Kotona se on nykyisin aika huomaamaton, mutta mun pitää muistaa, että se on jo 10,5-vee. Ei sen kuulukaan hillua. Miksi sit on surullinen mieli sen puolesta? Mulla on plääni sen suhteen, että kun nyt ens viikolla meen Myrtin kanssa cityyn, hallille tms, niin Hiisi saa lähteä mukaan. Sillekin vähän elämään väriä ja Mypa saa oivan mallin.
No sit Lelluun. Repo Einari kävi tänään eläinlääkärissä silmänsä kanssa. Ei muutoksia paineissa, eikä missään muussakaan. Tipat saa nyt jättää pois: HUH! On muuten oikeesti aika tylsää laittaa tippa joka aamu, toista vuotta, koiran silmään... ihan meille kaikille. Etenkin Lellulle. Muuten Repo on oma, iloinen, laiskanpulskea itsensä. :D Se ei millään menisi aamu- eikä iltapissalle pihaan. Makaa soffalla ja esittää kuuromykkää. Kaapelin kanssa. :) Lenkillä se on nykysin hyvin onnellinen mies: lumi sulaa ja paska nousee esiin.. namii! Ahne ja elämäänsä tyytyväinen: meidän Lefa. Ja niin: Myrtti on edelleen sen mielestä kastissa: entiedäkenestäpuhutaan. Kunsitäeioleolemassakaan. :D Mietittiin eilen Tonyn kanssa, että meidän koirilla ei meidän mielestä ole mitään tikapuuhierarkiaa: se muuttuu tilanteen jne mukaan. Pääsääntösesti Repo on Myrtin yläpuolella: Mypa nuolasee suupieltä tms. Mutta on asioita, missä Myrtti kävelee jo Revon yli: esim. ruokatilanne: Myrtti syö Revon ruuat kupistaan, jossei olla vahtimassa. Ja kävelee sen päältä Revon nukkuessa soffalla. Eikä herra puhu mitään. Mut ei sen tarvikaan: sitä varten on mami ja papi, tuumaa hän. Ja niinhän me ollaan.. :)
Kaapeli sit. No, rouva kettunen on tällä hetkellä ERITTÄIN hehkeä. :D! Tuossa dokumenttia:
Mä oon päättänyt, että meen reilun viikon päästä erkkarissa sen kanssa ihan piruuttani sen kanssa narttukehän reunalle hengaileen. Paan oikein näyttelyhihnan kaulaan jne. Ja VAIN, jotta näen väen naamat!! :D!!! Siinä teille: työlinjanen sheltti!! Ja toinen korvakin on sopivasti pystyssä. ;) Muuten sille ei onneksi kuulu kummia. Virve kävi viikko sit hieromassa rouvan ja tällä kertaa se oli jo oikein hyvä: HUH! :) Mä voisin nyt sit ruveta treenaileen sen kanssa. Ranne ei ole vaivannut, muttei sitä ole kyllä rasitettukaan. Mua ei vaan yhtään huvita "satsata" sen kanssa treenaamiseen, kun edelleenkään se ei osaa pujotella.. oikeesti. Tää on ja kuulostaa naurettavalta, mutta mun loppukin motivaatio meni viemäriin, kun 5 kuukauden tauon jälkeen kävin sen yhden kerran hallilla ja kepit jäi kesken IHAN, kuin ennen taukoa. Joojoo: joku aattelee, että miten se olis voinu korjaantuakaan itekseeen tauolla: no teoriassa ei kuinkaan. Mut usein asiat muuttuu, kun niitä ei tee: palaset loksahtelee. Mulla on kohta viisvuotias koira, joka osaa 10 keppiä. Mä oon treenannut ihan alussa kujaa verkoilla, kaventanut verkoilla.. Mut uskon, että tein liian kauan liian helppoa ja sit jätin verkot liian "dramaattisesti" ugandassa veke. Joten ehkä sitä taas saa mitä tilaa.. mut mä en mistään saa motivaatiota... Onko jollain mielipide? Alotanko ihan alusta? Kujasta?! Kaarien kanssa se menee oikein. Mut en viittis pitää niitkäkään hamaan tappiin, koska edistystä ei niillä ole sen kanssa tullut: lopettaa kesken, kun otan kaaret pois. Ja ai niin: JOS vedätän, niin osaa pujotella. Jos menen vierellä tai perässä, niin ei. EIkö mielenkiintoista? Mä varmaan teen jotain väärin. Help mii pliis.
Sit Sääppä. No, onneksi se voi oikein mainiosti. On hienossa tukassa, oma rento itsensä ja seitsemän lapsen isä. :) Nuorimmat puppelinsa tulivat just viikon. Ihana nähdä oman pojan jälkikasvua.. :) Myös Hymyn pennut ovat vallanneet meidän sydämestä palaset ja on aivan superhienoa lukea niiden kuulumisia!!
Reilun viikon päästä on Sääpällä näyttelyitä: lauantaina erkkari, sunnuntaina Lappeenranta ja sit huhtikuun puolessavälissä on Vaasa. Jos häntä on ruodussa, niin jatkoa seuraa. Jos ei, niin tää oli toistaseks tässä. Kallista lystiä siitä, että saa sinisen muovinarun "liian iloisesta hännästä". Miks se on muuten iloinen? Kun oikeesti se on musta "haistakaa v***u kaikki jotka lähelle uskaltaa tulla"-häntä. Tony on ollut kipeenä viikon: ei ole päässeet treenaan. Toivotaan, että pian pääsisivät ja saisivat korkata kisakauden! Mä haluan ketyileen.. ;)
Ja sit Mypa. Se on omituinen.. Välillä tosi reipas ja topakka ja välillä ihan vellihousu. Kuten tänään rokotuksella. Viimeks teki maahanmenoa jne pöydällä eläinlääkärissä, oli topakkana yms. Nyt kenotti mua vasten ja pelotti.. Huoh. No, lattialle päästyään oli jo reipas ja tutkaili tilannetta: mäkin sain tutut naamanpesut. Sydän kuunneltiin virallisesti: terve. Ja rokotukset on nyt joulukuulle saakka hoidossa. Mä poden semihuonoa omaatuntoa siitä, että oon tehnyt sen kanssa niin vähän.. pitäis enemmän käydä ja tarjota nimenomaan niitä erilaisia kokemuksia. Mutta mä en voi mitään sille, etten oo ennättänyt... Mä oon miettinyt, kuten aina omia koiriani, Myrttiä tosi paljon. Mistä siinä mä tykkään, mistä en ja mikä painaa vaa´assa minkäkin verran. Mähän sain oikeestaan ihan mukavan opetuksen taas.. :D Mä sanoin, että yksi syy, miks haluan Mypan jäävän kotiin on siinä, että Särö on niin makee koira. Unelma sheltti. Ja jos mä saan edes puoliksi sellasen, niin kuolen onnesta. No, en saanut. :D! Niissä ei ole MITÄÄN muuta samaa, kuin sukutaulu. Mut tiiätteks: mulle ei sopis yhtään Särönmoinen koira omaan käteen. Se on ehkä vähän "liian jäykkä" mulle. :D Mypa taas.. no, jäykkää siinä ei ole mikään. Ja se, miten se tulee kainaloon: mä tarvitten sitä. Ja sitä, miten se rakastaa mua ja Tonyä. Yli kaiken. KAIKEN. Se oli ollut eilen Tonyn kanssa pihassa. Kiivennyt lumipenkan päälle tähyämään maailmaan. Katsellut sinne ja tänne ja tuonne. Ja kun oli kääntänyt pään Tonyn suuntaan ja nähnyt tämän, niin rynnännyt alas penkalta suoraan Tonyn syliin ja lipomaan siihen maailmanärsyttävimpään omaan tyyliinsä naamaa. Ja samalla se on maailmanihaninta. :D! Mun on sitä päivisin ikävä: sitä, miten se rakastaa ja nuolee ja liekuttaa ja... :D Sit samalla siinä on ärsyttäviäkin puolia monta. Mut sit, tänään Tony kysy, että voisinko mä ajatella myyväni sen pois. No en vois! En ikinä!! Se on mulle just hyvä ja sopiva. Ja tärkeä. Enkä mä pidä koiria tai oo pitämättä sen takia, millasia ne on tai ei oo. En mäkään oo sellanen, ku pitäis olla. Edes lähelle.. No joo, menipä taas syvälliseksi. Mut siis Myrtti Marjatta voi oikein mainiosti. Ja värittää yhä arkeamme. :D
No sit tähän "siunattuun tilaan". Mun on aina väsy. Pahin on ohi, mut nää illat on hirveitä.. nytki olis jo pakko päästä nukkuun: klo on kaheksan. Jano, pissahätä ja nälkä: neki on koko ajan. Vuorotellen. Voin käydä tunnin aikana kevyesti kolemesti vessassa. Ja sit pahinta: hormoonit. Eilen mä itkin..niin, mitäs mä eka itkin? En enää ees muista. Sit mä itkin sitä, että mua itkettää: tajusin itekin, että se menee yli, mut en saanu sitä loppumaan. Sit lopulta Tonyllä melkein palo käämi ja se tokas, että "koeta nyt selvitä noine hormooneines". Sit mä itkin sitä. Onneksi mä en vielä ainakaan -kopkop- itke töissä. Mä murhedin tulevaa, suren mennyttä.. ja oon mä toki onnellinen ja ilonen: oikeesti ja paljon! Huomenna on rakenneultra ja mä aion pyytää kurkkaan, kummansorttinen masuasukki meillä on kyydissä.. ;) Mä oon jo yhen kerran sen kysynyt ja nyt katotaan, muuttuuko asia. Mä oon jo miettinyt, millasen tekstarin äiti ja Leena sit huomenna saa.. :) Mä voin kertoa sit sen täälläkin. Maybe. ;) Mä koetan olla murehtimatta liikaa; sei tee meille hyvää. Ja en itke tänään: lupaan. :)
Mut eka koiriin. Jos mennään ihan ikäjärkässä? No, okke. Eli Hiisi Hannes ekana. Sen näkö on huonontunut, kuten oli odotettavissa. Törmäilee hämärässä ja pimeässä jo ihan selvästi. Etenkin asioihin, joiden olemassaoloon se ei ole varautunut: esim. aamuhämärässä mun polveen, pesukoneen luukkuun ja yksi kerta juoksi ulkona pää edellä lumihankeen, kun Tony oli tehnyt lumityöt ja kasa oli isompi, kuin ennen. Mä tiedän, että tää on inhimillistämistä, mutta mä oon surullinen. Nyt tulee taas se ahdistus, että onko sillä ollut tarpeeksi hyvä elämä ennen tätä? Allergiat, nivelrikot, sokeus.. mitä kaikkea pitää koiran kestää ja silti pitäis heilutella häntää? Hiisihän on aina ollut se elämänriemullisin olento maailmassa. Pullot, pussit ja purnukat on saaneet siltä kyytiä. Muttei enää.. :( Meidän lenkkipolun varrella on ollut puoliksi lumeen hautautuneena muovipussi. Hiisi on kulkenut sen ohi, kuin muutkin.. eilen sitten Tony oli tuntenut saman piston sydämessään mun kanssa ja sanonut Hiisille sen "villeilyäänellä", että HIPSU... ja Hiisi oli saanut iloa hetken aikaa: juossut repimään muovipussia ja silpunnut sen päreiksi. Tony oli kiltisti kerännyt palat sit taskuun ja vienyt kotona roskiin. Mä sit valaisin, että Lellu the Real Man kusi eilen sen pussin päälle.. :D! Mut ei se mitään. Pääasia, että Hipsu oli hetken ollut HIPSU. Ihanaa!! :) Lenkeillä muuten Hiisi on tällä hetkellä hyvin rasittava: kun se ei näe, niin loogisesti joku muu aisti korvaa puuttuvan. Tässä keississä se on haju: KAIKKI mitä voi EHKÄ edes syödä, syö Hiisi. No, periaatteessa se ei haittaa, koska "se on koira". Ja koirat nyt syövät paskaa jne. Mutta koska Hiisi on allerginen koira, niin se haittaa. Rusakonpapanat saa sen kutisemaan, ainakin siinä määrissä, mitä Hiisi sitä syö- tia no, söisi. Ja MILLÄÄN ei viitsisi pitää toista kiinni. Koska tutut polut jne. on sille vielä ihan helppoja liikkua: ulkopuolinen ei takuulla huomaa, ettei Hiisi näe. Me mietitään asiaa ja koetetaan pitää misteriä tarkkaan silmällä. Ettei se ennätä vetää joka lenkki ihan mitä tahansa shittiä.. Kotona se on nykyisin aika huomaamaton, mutta mun pitää muistaa, että se on jo 10,5-vee. Ei sen kuulukaan hillua. Miksi sit on surullinen mieli sen puolesta? Mulla on plääni sen suhteen, että kun nyt ens viikolla meen Myrtin kanssa cityyn, hallille tms, niin Hiisi saa lähteä mukaan. Sillekin vähän elämään väriä ja Mypa saa oivan mallin.
No sit Lelluun. Repo Einari kävi tänään eläinlääkärissä silmänsä kanssa. Ei muutoksia paineissa, eikä missään muussakaan. Tipat saa nyt jättää pois: HUH! On muuten oikeesti aika tylsää laittaa tippa joka aamu, toista vuotta, koiran silmään... ihan meille kaikille. Etenkin Lellulle. Muuten Repo on oma, iloinen, laiskanpulskea itsensä. :D Se ei millään menisi aamu- eikä iltapissalle pihaan. Makaa soffalla ja esittää kuuromykkää. Kaapelin kanssa. :) Lenkillä se on nykysin hyvin onnellinen mies: lumi sulaa ja paska nousee esiin.. namii! Ahne ja elämäänsä tyytyväinen: meidän Lefa. Ja niin: Myrtti on edelleen sen mielestä kastissa: entiedäkenestäpuhutaan. Kunsitäeioleolemassakaan. :D Mietittiin eilen Tonyn kanssa, että meidän koirilla ei meidän mielestä ole mitään tikapuuhierarkiaa: se muuttuu tilanteen jne mukaan. Pääsääntösesti Repo on Myrtin yläpuolella: Mypa nuolasee suupieltä tms. Mutta on asioita, missä Myrtti kävelee jo Revon yli: esim. ruokatilanne: Myrtti syö Revon ruuat kupistaan, jossei olla vahtimassa. Ja kävelee sen päältä Revon nukkuessa soffalla. Eikä herra puhu mitään. Mut ei sen tarvikaan: sitä varten on mami ja papi, tuumaa hän. Ja niinhän me ollaan.. :)
Kaapeli sit. No, rouva kettunen on tällä hetkellä ERITTÄIN hehkeä. :D! Tuossa dokumenttia:
Mä oon päättänyt, että meen reilun viikon päästä erkkarissa sen kanssa ihan piruuttani sen kanssa narttukehän reunalle hengaileen. Paan oikein näyttelyhihnan kaulaan jne. Ja VAIN, jotta näen väen naamat!! :D!!! Siinä teille: työlinjanen sheltti!! Ja toinen korvakin on sopivasti pystyssä. ;) Muuten sille ei onneksi kuulu kummia. Virve kävi viikko sit hieromassa rouvan ja tällä kertaa se oli jo oikein hyvä: HUH! :) Mä voisin nyt sit ruveta treenaileen sen kanssa. Ranne ei ole vaivannut, muttei sitä ole kyllä rasitettukaan. Mua ei vaan yhtään huvita "satsata" sen kanssa treenaamiseen, kun edelleenkään se ei osaa pujotella.. oikeesti. Tää on ja kuulostaa naurettavalta, mutta mun loppukin motivaatio meni viemäriin, kun 5 kuukauden tauon jälkeen kävin sen yhden kerran hallilla ja kepit jäi kesken IHAN, kuin ennen taukoa. Joojoo: joku aattelee, että miten se olis voinu korjaantuakaan itekseeen tauolla: no teoriassa ei kuinkaan. Mut usein asiat muuttuu, kun niitä ei tee: palaset loksahtelee. Mulla on kohta viisvuotias koira, joka osaa 10 keppiä. Mä oon treenannut ihan alussa kujaa verkoilla, kaventanut verkoilla.. Mut uskon, että tein liian kauan liian helppoa ja sit jätin verkot liian "dramaattisesti" ugandassa veke. Joten ehkä sitä taas saa mitä tilaa.. mut mä en mistään saa motivaatiota... Onko jollain mielipide? Alotanko ihan alusta? Kujasta?! Kaarien kanssa se menee oikein. Mut en viittis pitää niitkäkään hamaan tappiin, koska edistystä ei niillä ole sen kanssa tullut: lopettaa kesken, kun otan kaaret pois. Ja ai niin: JOS vedätän, niin osaa pujotella. Jos menen vierellä tai perässä, niin ei. EIkö mielenkiintoista? Mä varmaan teen jotain väärin. Help mii pliis.
Sit Sääppä. No, onneksi se voi oikein mainiosti. On hienossa tukassa, oma rento itsensä ja seitsemän lapsen isä. :) Nuorimmat puppelinsa tulivat just viikon. Ihana nähdä oman pojan jälkikasvua.. :) Myös Hymyn pennut ovat vallanneet meidän sydämestä palaset ja on aivan superhienoa lukea niiden kuulumisia!!
Reilun viikon päästä on Sääpällä näyttelyitä: lauantaina erkkari, sunnuntaina Lappeenranta ja sit huhtikuun puolessavälissä on Vaasa. Jos häntä on ruodussa, niin jatkoa seuraa. Jos ei, niin tää oli toistaseks tässä. Kallista lystiä siitä, että saa sinisen muovinarun "liian iloisesta hännästä". Miks se on muuten iloinen? Kun oikeesti se on musta "haistakaa v***u kaikki jotka lähelle uskaltaa tulla"-häntä. Tony on ollut kipeenä viikon: ei ole päässeet treenaan. Toivotaan, että pian pääsisivät ja saisivat korkata kisakauden! Mä haluan ketyileen.. ;)
Ja sit Mypa. Se on omituinen.. Välillä tosi reipas ja topakka ja välillä ihan vellihousu. Kuten tänään rokotuksella. Viimeks teki maahanmenoa jne pöydällä eläinlääkärissä, oli topakkana yms. Nyt kenotti mua vasten ja pelotti.. Huoh. No, lattialle päästyään oli jo reipas ja tutkaili tilannetta: mäkin sain tutut naamanpesut. Sydän kuunneltiin virallisesti: terve. Ja rokotukset on nyt joulukuulle saakka hoidossa. Mä poden semihuonoa omaatuntoa siitä, että oon tehnyt sen kanssa niin vähän.. pitäis enemmän käydä ja tarjota nimenomaan niitä erilaisia kokemuksia. Mutta mä en voi mitään sille, etten oo ennättänyt... Mä oon miettinyt, kuten aina omia koiriani, Myrttiä tosi paljon. Mistä siinä mä tykkään, mistä en ja mikä painaa vaa´assa minkäkin verran. Mähän sain oikeestaan ihan mukavan opetuksen taas.. :D Mä sanoin, että yksi syy, miks haluan Mypan jäävän kotiin on siinä, että Särö on niin makee koira. Unelma sheltti. Ja jos mä saan edes puoliksi sellasen, niin kuolen onnesta. No, en saanut. :D! Niissä ei ole MITÄÄN muuta samaa, kuin sukutaulu. Mut tiiätteks: mulle ei sopis yhtään Särönmoinen koira omaan käteen. Se on ehkä vähän "liian jäykkä" mulle. :D Mypa taas.. no, jäykkää siinä ei ole mikään. Ja se, miten se tulee kainaloon: mä tarvitten sitä. Ja sitä, miten se rakastaa mua ja Tonyä. Yli kaiken. KAIKEN. Se oli ollut eilen Tonyn kanssa pihassa. Kiivennyt lumipenkan päälle tähyämään maailmaan. Katsellut sinne ja tänne ja tuonne. Ja kun oli kääntänyt pään Tonyn suuntaan ja nähnyt tämän, niin rynnännyt alas penkalta suoraan Tonyn syliin ja lipomaan siihen maailmanärsyttävimpään omaan tyyliinsä naamaa. Ja samalla se on maailmanihaninta. :D! Mun on sitä päivisin ikävä: sitä, miten se rakastaa ja nuolee ja liekuttaa ja... :D Sit samalla siinä on ärsyttäviäkin puolia monta. Mut sit, tänään Tony kysy, että voisinko mä ajatella myyväni sen pois. No en vois! En ikinä!! Se on mulle just hyvä ja sopiva. Ja tärkeä. Enkä mä pidä koiria tai oo pitämättä sen takia, millasia ne on tai ei oo. En mäkään oo sellanen, ku pitäis olla. Edes lähelle.. No joo, menipä taas syvälliseksi. Mut siis Myrtti Marjatta voi oikein mainiosti. Ja värittää yhä arkeamme. :D
No sit tähän "siunattuun tilaan". Mun on aina väsy. Pahin on ohi, mut nää illat on hirveitä.. nytki olis jo pakko päästä nukkuun: klo on kaheksan. Jano, pissahätä ja nälkä: neki on koko ajan. Vuorotellen. Voin käydä tunnin aikana kevyesti kolemesti vessassa. Ja sit pahinta: hormoonit. Eilen mä itkin..niin, mitäs mä eka itkin? En enää ees muista. Sit mä itkin sitä, että mua itkettää: tajusin itekin, että se menee yli, mut en saanu sitä loppumaan. Sit lopulta Tonyllä melkein palo käämi ja se tokas, että "koeta nyt selvitä noine hormooneines". Sit mä itkin sitä. Onneksi mä en vielä ainakaan -kopkop- itke töissä. Mä murhedin tulevaa, suren mennyttä.. ja oon mä toki onnellinen ja ilonen: oikeesti ja paljon! Huomenna on rakenneultra ja mä aion pyytää kurkkaan, kummansorttinen masuasukki meillä on kyydissä.. ;) Mä oon jo yhen kerran sen kysynyt ja nyt katotaan, muuttuuko asia. Mä oon jo miettinyt, millasen tekstarin äiti ja Leena sit huomenna saa.. :) Mä voin kertoa sit sen täälläkin. Maybe. ;) Mä koetan olla murehtimatta liikaa; sei tee meille hyvää. Ja en itke tänään: lupaan. :)
perjantai 19. maaliskuuta 2010
Sherlokeille ja muillekin.. :)
Siinäpä teille. Moni teistä on arvannut, jotkut on tienneet ja joillain ei ole ollut hajuakaan. Joten siinä teille kaikille! :D Elämä on yllätyksellistä. Jotkut yllätykset on ihania ja toiset ei. Onneksi tää kuuluu ehdottomasti noihin ensimmäisiin. :) Sanottakoon vain, että meille tämä ei ole ollut itsestäänselvää jne, joten täällä on huisan hieno fiilis. Matka on aikalailla tasan -pikkuisen jo ylikin- puolessavälissä.
Mukavaa viikonloppua kaikille!!
maanantai 15. maaliskuuta 2010
Crufts
nähty ja käyty, jaloissa tuntee että on käyty.. tiiättehän sen "huomenna mennään Korkeasaareen-biisin"? No joo. Mutta meillä oli siis ÄÄRIMMÄISEN vivahteikas reissu. Ja mä panen tähän nyt piiiitkän matkaraportin muistojen arkkuun, joten jotka ei jaksa pitkää tekstiä lukea, niin heissulivei: palataan taas! :) Toivottavasti ne, jotka jaksaa lukea, saa edes pirauksen samaa fiilistä, mitä meille tää reissu tarjoili. Mut palaamme alkuun.. Once there was a time.. ;)
Tony ajoi mut ke aamuna seitsemäksi Vaasan lentokentälle, missä meillä oli Pian (Sleepless) kanssa treffit. Mulla oli brand new, limenvihreä ISO matkalaukku mukana, josta Pia repi ensimmäisen ilon: oli muka NIIN iso.. hah! :D Pyysin, että täti laittaa meidän laukut suoraan jo Lontooseen saakka: ei tarvitsis kuskailla laukkua Hesan kentällä enää. Homma selevä. Päästiin sit koneella Helsinkiin ja harhailtiin siellä hyvä tovi: kenttä on muuttunut ja SAS-Blue1:n koneet lähti ihan eri paikasta, kuin oletettiin.. No ei siinä vielä mitään: onneksi uskoimme neljännen ohikävelyn jälkeen, että tuonne siipeen on mentävä.. mahtoi siinä muutama virkailija ihmetellä, kun kävelimme sen neljä kertaa ohi.. edestaas.. Soitettiin Miinalle (Minitiimin) ja neuvottiin suoraan oikeaan terminaaliin ja hyvä niin: Miina olis mennyt kanssa harhaan. Kun Miina sit tuli paikalle, soi Pian puhelin. Pia katto, että vieras numero, mut päätti vastata viimeisen kerran kotimaassa.. ja hyvä niin.. :D Blue1lta soitettiin: yksi orpo matkalaukku kiersi hihnaa ja laukussa Pian tiedot.. ONNEKSI Pia vastas ja löysi laukkunsa sekä sai sen Lontoon koneeseen.. olis ollut paska mäihä, jos laukku olis jäänyt Helsinki-Vantaalle ja pahimmissa skenarioissa mennyt tuhottavaksi pommiuhan nimissä.. heh; nyt jo nauratta.. :D!! No jännäsin sit, missä mun laukku menee.. onneksi ootti mua Londonissa.
Sit seuraava miinus. Päästiin jopa koneeseen saakka, istuttiin siellä turvavöissä ja sit: kapteeni kuulutti, että jossain vempaimessa (generaattori?) on vikaa.. selvis, että "vika on niin vakava, ettei sitä voida korjata vaan se vaihdetaan". Kokonaisuudessaan lähdettiin neljä tuntia myöhässä. Lentoyhtiö kuulutti takaisin lähtöaulaan palattuamme, että saadaan jotkut "ravintolipukkeet" luukulta hyvitykseksi ja menimme sitten niitä jonottamaan. Koska jono oli PITKÄ ja se ei liikkunut pätkääkään meidän odotusaikana (samalla luukulla selvitettiin jatkolentojen kusemista), niin päätettiin, ettei "mokomien kaffilipukkeiden" takia enää jonoteta. Mentiin ja ostettiin sit ruuat ihan omaan piikkiin. Ja kuulimme, että lipukkeilla olisi saanut ruuat. Hienoa..
No, vihdoin ja viimein päästiin sit koneeseen ja matkaan. Samassa koneessa oli paljon Cruftsiin menijöitä ja oli siellä tuttujakin: Axi, Siw, Karonen ja Kukkamäki-nelikko: kaikki shelttikasvattajia ja "nimiä" näissä piireissä. Pieni on Suomi ja maailma. :) Matka sujui sit hilpeissä merkeissä: hihitettiin Miinan ja Pian kanssa moneen otteeseen ja montaa juttua. Tunnelma oli muuttunut iloiseksi alun kankeudesta huolimatta. Päästiin vihdoin Lontooseen, saimme kaikkien matkalaukut (HUH) ja löysimme ihka oikeat junatkin! Jee.. Meillä oli elokuussa varattu hotellihuone ja junassa tarkistettiin, että mihin menessä piti mennä kirjautumaan sisään. Koneen myöhästyminen meinasi saada aikataulun tiukaksi, mutta ei onneksi liian myöhäiseksi. Junamatkalla uni tuli väkisin: päivä oli ollut pitkä ja aikaero oli kuitenkin 2h: uniaika olisi jo ollut kovasti.. :) Nooh, Birminghamin asemalla pääsimme taksiin, osasimme antaa oikean osoitteen ja pääsimme hotellille nro yksi. Sille elokuussa varatulle. Pääsimme sisään, annoin vastaanottoon varauslappumme ja-- tattadaa-- "I have been trying to reach you for six months.." arvaatte varmaan loput?! MEILLÄ EI OLLUT HUONETTA!! Se oli tuplabuukattu!! Siinä loppu huumori. Mä olin IHAN hajalla ja sanoin, etten ole saanut puheluita enkä sähköposteja.. ja oon yhä siitä saletti. Mut minkäs teet.. Miinan naama, mun naama ja Pian naama.. olisitte nähneet ne!! Ei olis tullut mieleenkään tulla veettuileen.. :D!! No, setä sit katteli kaiketi samaa, kun yhtäkkiä tuumas, että täksi yöksi meille onkin huone. Mut ei sit enää seuraavaksi. Vei meidät huoneeseen, missä oli parivuode ja yks lisävuode. Mä menin lisävuoteeseen ja voi tsiisus mikä kuoppa mun sängyssä oli! Jouset paskana ja silleen. Oven alta paisto valot huoneeseen ja mä tukin sinne pyyhkeen.. Pian matkalaukku oli hajonnut sisäpuolelta ja Miinan kamerasta oli näyttö paskana myöskin. Että ihan ei alennut hienosti meidän reissu. Sanotaanko, että käyrä meni miinuksella ja pahasti.
Aamu valkeni, mentiin aamiaiselle ja setä vastaanotossa taputteli mua ja kyseli, että onko kaikki ok. No mitä siihen sanot?! Että ei oo, haista peeaaäskooaa? Sanoi, että koettaa ettiä meille huonetta muualta. Syötiin ja pakattiin; oli pakko lähteä Cruftsiin jos meinas haluta nähdä shelttejä. Pyysin, että tilaa meille taksin. Setä tuli sit vielä ulos meidän odotellessa taksia ja selitteli yhä: sanoi myös, että jos täksi yhdeksi yöksi saadaan yösija, niin jatkossa voi ottaa meidät vaikka kotiinsa! Just joo: sitähän me haluttiin. Kovasti. Taksi tuli: ihana harmaahapsinen setä mustalla "enkkutaksilla" ja kuski kysyi, että "oletteko te ne kolme raukkaa, joilla ei ole huonetta?".. heh heh.. joo joo. Oltiinhan me. Setä sit oli päättänyt, että käyttää meidät jokaisella hotellilla matkan varrella: saadaan käydä kysymässä huonetta. Miina meni ekaan paikkaan kysymään ja ystävällinen taksikuski sanoi, että tuntee jonkun, jolla on bed and breakfast-paikka ja voi soittaa sillekin, jossei tärppää. Mut HUH: tärppäs! :) Pääsimme n. 1km päähän NECstä ja huone oli 100 kertaa edellistä siistimpi ja parempi! Jee!! :) Hieman valoa tunneliin.. Hotellin respan täti oli sanonut, että jos hotelli tekee tuplabuukkauksen, on SE velvollinen etsiin meille uuden yöpaikan.. joten siksikin ehkä hotellin aa setä oli niin aulis ottaan meidät kotiinsa.. houp sou.. :D
Päästiin siis vihdoin Cruftsiin ja mä olin ihan liekeissä! :D Kojujakojujakojuja ja shelttejä, joista 95% oli soopeleita.. :D! Pia oli ihan fiiliksissä.. *vitsivitsi*.. :D! No joo. Mutta shelttikehä siis alkoi ja luokkia oli toistakymmentä: oltiin ihan pihalla siitä, miten ne meni yms. Miinuksena oli, että urokset ja nartut meni samaan aikaan: ei pystytty seuraamaan kuin toista. Päädyimme yksimielisesti uroksiin. Narttuja en nähnyt voittajaa lukuun ottamatta lainkaan. Harmitti vähän! Mutta sitten se "kumma osuus": mä vähän petyin! :( Taso oli tosi kirjava ja TOSI hienoja koiria oli kourallinen. Mä väitän pokkana, että JOS olis lähdetty tuomaan ihan alkuperäsen suunnitelman mukaan Säröä ja Nunoa näyttelyyn, niin ei olis yhtään tarvinnut hävetä: monen monta koiraa oli paaaaaljon huonolaatuisempaa esillä. Mut samaan hengenvetoon sanon, että hyvä ettei tuotu. Oli tää paljon "rennompi" reissu ilman huolta koirista.. Ei ollut ihan iisiä siellä se koiran kanssa eläminen.. En tykännyt ROP-koirasta enkä ns VSP-koirasta. En tykännyt monesta muustakaan luokkavoittajasta, mutta pieni ilo tuli siitä, että kesän lainasulho Howard oli "pu2" (vaikkei siellä ole peeuu-luokkaa, mut se oli se: varaserti ja urosten toinen)! Voitti open classin ja sai siis sen varasertin sekä mainetta ja kunniaa, vaikka oli IHAN karvaton! :) Muutama helmi oli joukossa ja Miinan ohjelmaan kirjailin kommentteja: hyviä ja huonoja. Mut yksikään uros ei ollut sellainen, jonka haluaisin yhdistää omiini.. ei sillä, että olisin siellä uroksia "sillä silmällä" katsellut, mutta jos joku olisi puhutellut ihan sikana, niin ehkä niin olisi voinut käydä. Nyt ei käynyt. Miina räpsi liki 800 kuvaa paskanäyttöisellä kameralla: kuvista ei tiennyt laikaan, onnistuiko ne vaiko ei. Mitään ei nähnyt näytöstä.. jee.. Perälän Harri oli myös paikalla ja jutusteli pitkään ja moneen otteeseen Miinan kanssa. Myös BumtsiBum Anne ja Hilppa olivat paikalla, joten kommentteja pystyi vaihteleen på finska. :) Kerrankin .. :D!
No, se siitä päivästä ja sit seuraavaan: pe oli shoppailupäivä Cruftsissa. Alla muutama kuva siitä:
Pronssikoirapatsaita, jotka oli TOSI hienoja, mutta painoi ihan liikaa edes harkittavaksi lentokoneeseen. Lisäksi siellä ei (onneksi?) ollut yhtään shelttiä. :)
Tässä Miina ja Pia lelukoirakojulla: niitäkin oli jos jonkimoisia.
No joo. Mutta osteltiin siis jotakin pientä; kukaan ei sortunut suuriin shoppailuihin. Mä ostin pari sitruunapantaa (tuolla ne maksoivat 32 puntaa, kotosuomessa n.105 egeä). Kivat tuliaiset koirille.. ;) Lisäksi mä ostin yhden lampaannahkaisen vetolelun; pallo päässä, toisessa päässä kahva ja keskellä karvaa ja nahkaa. Muuta en sit shopannutkaan.. käsittämätöntä!!
Pienet itkut tirautettiin kaikki kolme, kun satuimme katsomaan pätkän tokoesitystä, missä joukko koiria teki samaan aikaan tokoa ohjaajineen musiikin tahtiin.. Liikuttavan hienoa!! Ja liikuttavaa, kun kaikki niin liikutuimme.. :) Herkkikset. Se päivä meni siis kulkiessa kaikki viisi hallia, ihmetellessä tuota meininkiä ja ostoskojujen määrää. Aika lailla samaa kamaa oli joka hallissa myynnissä ja sanotaan, että jos tilaa ja rahaa olisi ollut enemmän, niin makuualustoja jne. olisi kandennut kotiin tuoda. Ne "olivat imaisia". Lähes.
Lauantaiaamuna sit nokka kohti Lontoota ja uutta hotellia.. jännitti.. ;) Eikä suotta.. Voi tsiisus! Jos se ensimmäinen hotelli oli hirveä, niin tää oli se potenssiin kuus. IHAN karsea. Mentiin hotelliin aikaisin aamulla: kysyttiin, voidaanko jättää sinne laukut, kun sisään pääsi vasta yhdeltä. Meille sattui "iloksi" mukavitsikäs hotellipoika, joka sanoi, ettei se käy. Kysyi, miksei voida heittää laukkuja ulos ynnä muuta omasta mielestään niin hauskaa ja meistä niin ärsyttävää juuri sillä hetkellä. Päästiin kuitenkin huoneeseen ja VOI ELÄMÄ!! Me ei voitu enää, kuin nauraa. Huone oli pieni kuin pyyn silmä, siellä oli 12o-leveä parisänky, yksi lisävuode ja ei muuta. Huoneen seinässä oli kaksi koloa: toisen oven takana oli pytty ja toisen takana suihku. Kun siellä kumartui, osui perse seinään. Jee... Ja piste i:n päällä (mun uus iskulause) oli se, että metro meni pään päältä muutaman minuutin välein.. jee... :D!! Oikeesti meni! Me oltiin siis maan alla. Päätettiin, et vietetään cityssä aikaa niin pitkään, kuin mahollista. Tonne vaan nukkuun.. jos kykenis. Ekana piti osata mennä metroilla.. suuntana oli Harrods, tietenniin.. :) Metrolinjat vaikutti simppeliltä ja mä sanoin "kuuluisat viimeiset sanat": Täähän on helppoa.. ja kas: meidän seuraava linja oli suljettu. Jotenkin (Miinan oppaan avulla) selvittiin kuitenkin määränpäähän:
Pia ikkunan edessä! Siitä se läsks! 
Ja koska mikään ei tietenkään mene, kuin elokuvissa, oli tässäkin vastustusta. Pääsimme sisään hienosti, kyllä. Mutta sit tuli vartija: Miinalla oli reppu selässä: se kameralaukku. Sai pitää reppua sisällä, kyllä joo, muttei selässä. No kukaan ei jaksa roikottaa monen kilon kameraa laukkuineen jne kamoineen kädessä, joten etsimään narikkaa. Se, ihme kyllä, löytyi ja Miinan lompakko ja känny pakattiin Pian laukkuun. No jospa nyt.. :)
Mä en ole KOSKAAN saanut näin hienoa Lattea aikaisemmin! Ammattitaito on just tätä..
Heh: koiraosaston antia: koirapukuja, siis koiraparoille "vaatteita" oli seinätolkulla. Miina "ihastelee" toukkapukua.. ei sit ostettu.. jostain syystä.. Mullekin koirat on rakkaita ja kaikki kaikes, mut haloo: tollaisia vaatteita?!! Eläinosastoa ei voitu kävellä ihan läpi: toisessa reunassa oli lasikoppeja ja huhu kertoi, että siellä on myös koiria.. ei pystytty meneen ees sinne päin..
Tässä alapuolella mä löysin yhtäkkiä Tonyn sieltä! :D No ei: leluosastolla oli sikahienoja isoja eläimiä!! Pehmosellasia. Tää gorilla oli yks niistä!! :)
Aah... me hemmoteltiin lopuks itteemme "pikkusilla" jädeannoksilla.. naaam! Mä jaksoin puolet tosta. Keskimmäinen on mun.. eka Miinan ja suklaaunelma Pian. Palkinnoks mä ja Miina saimme hervottomat vatsakrampit.. ahneella on.. Onneks ne loppui jonkin ajan päästä.. Meni melkein fiilis miinukselle, taas.. 
Lopuksi, ennen Harrodsilta lähtöä, löydettiin Dianan ja Dodin muistopaikka. Se oli aika koskettava: kynttilät paloivat yms. On se vaan surullinen tarina, heidänkin omansa. Harrods oli näkemisen arvoinen, mutta kallis paikka. Silti mä suosittelen siellä käyntiä, vaikkakin vertasimme sitä "vaan isoon Stokkaan". Sellanen se oli, mut aika eri sväärissä..
Harrodsin jälkeen suunnattiin Lontoon keskustaan: Oxford streetille. Muutamia shoppailuja, mut mä en voi käsittää, ettei löydetty oikeesti juurikaan mitään! Aikaa oli ihan liian vähän ja katuja vaan tää yks, mikä ehittiin kiertää. Lontoosta jos multa joku kysyy, niin en osaa sanoa mitään. Bussit oli niitä punasia ja kakskerroksisia, taksit niitä hienoja, mustia ja vanhoja sekä punanen puhelinkoppi on totta. :) Kun sit vihdoin tuli aika lähteä takas hotellille: kaupat menivät kiinni.. Niin iski ahdistus: mietittiin torakoita jne.. käytiin vielä apteekissa ostamassa korvatulpat metrojen takia ja sitten pyydystimme taksin.. jalat ei enää kantaneet metroille.. taksissa mä kopistelin kynsillä seinään: pyysin Miinaa arvuutteleen, mikä ääni.. :D! Miina hoksas heti, mistä oli kyse ja käski lopettaa.. omistuista.. ;) pikku torakoiden jalkojen kopinaahan se.. :D! Nukuttiin sit valot päällä, ettei elikot tuu. Matkalaukut lukossa: ettei ne mee vaatteisiin.. Yö meni joten kuten: lykättiin kaikki kolme sänkyä kiinni toisiinsa ja nukuttiin siskon pedissä päät seinään: kukaan ei suostunut seinän viereen.. Aamulla ei tietenkään saatu aamupalaa: se ei ollut sovitusti seiskalta valmista jne. Huone oli jäätävän kylmä, siellä oli hyllyllä jo edellisiltana siellä näkyneet jugurtit.. virkailija toi pari rasvaista croissantia lämpeneen ja pani veden kiehuun. Ja sillon nää otti hatkat tuosta mestasta..
Paddingtonin asemalla sit kiemaistiin aamupala ja lähdettiin kotimatkalle. Mä en muista, että lopussa enää olisi sattunut mitään.. ehkä. Lennot olivat ajallaan, loppushoppailut saatiin suoritettua jne. Kaiken kaikkiaan reissu oli hilpeän hauska ja opettavainen: emme koskaan IKINÄ enää varaa hotellia, kuin isoista, hyvistä ketjuista. Enkä, minä ainakaan, KOSKAAN IKINÄ enää mene 2:n tähden hotelliin.. karsea mesta!!
Kiitos Pia ja Miina: nauru pidentää ikää: me eletään vanhoiks.. ;) Mukavaa oli, voin ottaa uusiksi ja kokemuksia on taas rikkaampi. Monia. Lisä tarinaa voidaan joskus teille supatella: ihan kaikkea ei viiti kirjoitella.. ehkä.. :D!
Kotiin oli ihana päästä: omat koirat on ne maailman parhaat! Mypa oli mua assalla jo vastassa ja sain naamanpesun! Se on kasvanut!! Koipeliini.. :) Arki iski vastaan: Carron kanssa tänään heti eläinlääkäriin: oli siristellyt viikonloppuna silmäänsä. Diagnoosi: kaksi ylimääräistä ripseä, jotka nyppäistiin veks. Mä oon aina ajatellut, että ompa noita ripsidiagnooseja paljon, vaan ei meillä.. no eipä. Sitä saa mitä.. Huoh. No, pahemminkin voisi olla. Mut vielä: ihana olla kotona!! :) Nyt Myrtin kanssa kaksin kävelylle.. Ipana on jäänyt sosiaalistamatta vallan ja monta päivää! :)
lauantai 6. maaliskuuta 2010
Goodbye vauva-aitaus
Mut eka torstaihin. Käytiin Myrtin kanssa Ilmajoella Ilmiä tapaamassa: neitokaisilla on kuukausi ja päivä ikäeroa Ilmin hyväksi, joten odotettavissa oli jonkinasteista rysköötä. :) Ilmi on siis Pihlajan Tanjan pentu, MyHappiness-kennelistä Pietarsaaresta. Oikein hauska puppeli olkikin ja saatiinhan me jonkinlaista leikkiä aikaankin. ;) Myrtille reissu oli upea: saatiin taas uusia kokemuksia. Joista neljä oli "ihan hilveää"... :D!! 1) vitriinikaapista katsoi joku pikkugimma pahana takas 2) metallinen vesikuppi oven suussa 3) Tanjan mukava ja rauhallinen mies Timo ja 4) Reiska kolli. No, kaikista taidettiin selvitä. Timon kädestä syötiin makkaraa ja leikki jatkui, Reiska kollin kanssa syötiin samasta kädestä ja käytiin nuuskuttelemassa, vaikka läpsäys (onneksi ilman kynsiä) saatiinkin. Emäntä onneksi säikähti enemmän. :) Ja vitriini ei enää lopussa ollutkaan niin hirveä. Ehkä se siellä asuva pikkugimuli olikin aika jees.. ;) Lopuksi lähtöä tehdessä käytiin vielä kurkkaamassa kanit, joten elämyksiä saatiin piiiiitkäksi aikaa. Kiitos Tanja, Ilmi ja Timo reissusta!! Tullaan joskus toistekin ja otetaan sama toisinpäin!
Ja arvatkaas: mä sain ilmoitettua Myrtin ja Felixin pentukurssille, joten maaliskuun lopussa nää on sit jo koululaisia. Eiks ekaluokkalaisilla kuulukin vaihtua hampaat? Joten ikä menee varmaan aika justisti oikein. ;)
Sit otsikkoon.. Eli mä tulin eilen töistä kotiin jo ennen kahta. Tulin takaovesta ja tapani mukaan olin menossa ekana nostaan Mypaa sen vauva-aitauksesta, missä viettää päivät ja yöt: tekee julmetusti pahaa. No, ei näy pentua. Mä jo hätäännyin, kunnes järki käski mun kääntyä ja mennä takas kodinhoitohuoneeseen. Siellä Myrtti liekutti häntäänsä mulle riemastuneena.. mä en voinut käsittää, miten se oli päässyt kompostiverkon läpi... kunnes yöllä saimme vastauksen. Herättiin ihan järkkyyn huutoon: Myrtti roikkui jostain (jalastaan?) kompostiverkon päältä: oli kiivennyt sitä pitkin ja ilmeisesti jalastaan jäänyt kiinni. Jumankeikka me säikähdettiin!! Huuto oli ihan hirveä: meni syvälle sieluun saakka.. ja Mypa parka oli tyhjännyt anaalit siinä roikkuessaan.. :( Pääsi sit papin kanssa pesulle ja Tony purki aitauksen samantien, yöllä. Ja nyt Mypa voi jatkaa kahden seinän, jalkalistojen, tuhkaharjan, maton ja muiden keskeneräisten tuhotöidensä parissa. Mut enää sitä ei laiteta aitaukseen. Meillä aitaus on ollut 11 palaa kompostiverkkoa keskellä keittö-olohuoneakselia, jotta neiti olisi samassa tilassa muiden kanssa; ei missään eri huoneessa tms. Aitaus on ollut täynnä luita, leluja, peti jne, mut nähtävästi se ei ole neitiä miellyttänyt. Joten nyt sit sormet ja varpaat ristiin, ettei ainakaan nuo listat ja seinät saa tuta... eikä mieluusti tuo lankamattokaan.. Myrtti on saanut perittyä äitinsä rasittavan jääräpäisyyden ja isänsä pokan. Ne yhdistettynä on sitä määränpää tää. Sama ilmiö on kynsienleikkauksessa: räpiköi ja huutaa. Sama oli ollut yöllä pyllynpesulla: kaikilla neljällä jalalla hanttiin. Sama on ollut silmien rääpänputsauksessa ja pannanlaitossa, mut niissä ollaan edistytty. Joten EHKÄ meillä on toivoa...
Tänään olis sit luvassa vieras, jonka täti Myrtti on. :D!! Ja jonka isä Särö on. Saamme nääs Penan visiitille. Hurjan kivaa!!!
Ja arvatkaas: mä sain ilmoitettua Myrtin ja Felixin pentukurssille, joten maaliskuun lopussa nää on sit jo koululaisia. Eiks ekaluokkalaisilla kuulukin vaihtua hampaat? Joten ikä menee varmaan aika justisti oikein. ;)
Sit otsikkoon.. Eli mä tulin eilen töistä kotiin jo ennen kahta. Tulin takaovesta ja tapani mukaan olin menossa ekana nostaan Mypaa sen vauva-aitauksesta, missä viettää päivät ja yöt: tekee julmetusti pahaa. No, ei näy pentua. Mä jo hätäännyin, kunnes järki käski mun kääntyä ja mennä takas kodinhoitohuoneeseen. Siellä Myrtti liekutti häntäänsä mulle riemastuneena.. mä en voinut käsittää, miten se oli päässyt kompostiverkon läpi... kunnes yöllä saimme vastauksen. Herättiin ihan järkkyyn huutoon: Myrtti roikkui jostain (jalastaan?) kompostiverkon päältä: oli kiivennyt sitä pitkin ja ilmeisesti jalastaan jäänyt kiinni. Jumankeikka me säikähdettiin!! Huuto oli ihan hirveä: meni syvälle sieluun saakka.. ja Mypa parka oli tyhjännyt anaalit siinä roikkuessaan.. :( Pääsi sit papin kanssa pesulle ja Tony purki aitauksen samantien, yöllä. Ja nyt Mypa voi jatkaa kahden seinän, jalkalistojen, tuhkaharjan, maton ja muiden keskeneräisten tuhotöidensä parissa. Mut enää sitä ei laiteta aitaukseen. Meillä aitaus on ollut 11 palaa kompostiverkkoa keskellä keittö-olohuoneakselia, jotta neiti olisi samassa tilassa muiden kanssa; ei missään eri huoneessa tms. Aitaus on ollut täynnä luita, leluja, peti jne, mut nähtävästi se ei ole neitiä miellyttänyt. Joten nyt sit sormet ja varpaat ristiin, ettei ainakaan nuo listat ja seinät saa tuta... eikä mieluusti tuo lankamattokaan.. Myrtti on saanut perittyä äitinsä rasittavan jääräpäisyyden ja isänsä pokan. Ne yhdistettynä on sitä määränpää tää. Sama ilmiö on kynsienleikkauksessa: räpiköi ja huutaa. Sama oli ollut yöllä pyllynpesulla: kaikilla neljällä jalalla hanttiin. Sama on ollut silmien rääpänputsauksessa ja pannanlaitossa, mut niissä ollaan edistytty. Joten EHKÄ meillä on toivoa...
Tänään olis sit luvassa vieras, jonka täti Myrtti on. :D!! Ja jonka isä Särö on. Saamme nääs Penan visiitille. Hurjan kivaa!!!
keskiviikko 3. maaliskuuta 2010
Hallikeikka
nro kaksi. Eli viimeksi mentiin isojen kanssa ja nyt oli vuorossa pienet. Felix tuli meille puol kuuden huitakoilla ja pakattiin pennut auton takaluukkuun, pinkkiin beautiboksiin tietenniin ja nokka kohti hallia. Meinasin alunperin, et oltas kävelty, mut oli IHAN liian kylmä. Taas ja vaihteeksi.. Talvi on mun lempivuodenaika joo, mutta ehkä joku raja siinäkin. Viima ei kuulu mun tilauslistalle. Miinus viis, narskuva lumi ja tähtitaivas.. Mottasin sen. Ja ISOJA lumihiutaleita joka toinen päivä satelis hiiiiitaaaasti alas. No, mut takas asiaan. Kaisla kertoi matkalla, että Felixille oli tullut tänään ikävä kokemus metsässä: kaksi isoa koiraa oli karannut sen luokse ja säikäyttänyt pojan. Mä en voi käsittää, että ihmiset ei saa pidettyä koiriaan käsissä!! Jessus. Jos koiraa huutaa on sen tultava. PAKKO tulla. Se voi joskus säästää koiran hengen. Ja joskus estää näitä kokemuksia syntymästä.. No, mut tehtyä ei tekemättömäksi saa.
Ja aluksi Felixiä jännitti. Pelottikin. Mut koska se on hieno pieni mies ja koska Kaisla osaa sen kanssa tosi hienosti toimia, niin poitsu pääsi homman herraksi ja oli iloinen, oma itsensä alusta toivuttuaan. Kävi moikkailemassa toisia koiria ja heilutti häntäänsä onnellisen miehen merkiksi. ;)
Myrtti sit taas yllätti mut ihanan positiivisesti! Se oli koko reissun ajan iloinen ja reipas. Kävi moikkailemssa ihmisiä. Tosin mä jaoin kaikille makkarat käteen ja pyysin syöttämään pennuille. Se edesauttoi takuulla asiaa, mut mitä väliä! :D Musta on ihanaa, että Mypa meni kaikkien luokse ja oli ponteva. Repi "voldemorttia" (kummimummipialta saastu noitalelu) niin, että siltä repesi hame ja melkein irtosi jalka. :D Teki osaamiaan temppuja ja keskittyi hommiin. Mun pieni.. <3 Ainoa pelottava asia oli Masi! :D Pitkäkarvainen ja ihana, rauhallinen collie uros. Mut sitäkin haisteltiin. Samaten pienempiä kaiffoja. Mä oon ihan hirvittävän tyytyväinen tän päivän reisssuun! Ihanat pienet. ;)
Huomenna mennään kattoon Ilmiä Jalasjärvelle ja perjantaina olis uus hallikeikka: Särö menee treenaan. Otetaan Felix ja Kaisla taas mukaan. Weekendi on viä pikkuisen auki, mut pläänejä on.. ;)
Ja loppuun vielä iso ilonaihe: Carron jalka ei oireillut treenien jälkeen!! Jospa se tästä.. varovainen kuiskaus..
Ja aluksi Felixiä jännitti. Pelottikin. Mut koska se on hieno pieni mies ja koska Kaisla osaa sen kanssa tosi hienosti toimia, niin poitsu pääsi homman herraksi ja oli iloinen, oma itsensä alusta toivuttuaan. Kävi moikkailemassa toisia koiria ja heilutti häntäänsä onnellisen miehen merkiksi. ;)
Myrtti sit taas yllätti mut ihanan positiivisesti! Se oli koko reissun ajan iloinen ja reipas. Kävi moikkailemssa ihmisiä. Tosin mä jaoin kaikille makkarat käteen ja pyysin syöttämään pennuille. Se edesauttoi takuulla asiaa, mut mitä väliä! :D Musta on ihanaa, että Mypa meni kaikkien luokse ja oli ponteva. Repi "voldemorttia" (kummimummipialta saastu noitalelu) niin, että siltä repesi hame ja melkein irtosi jalka. :D Teki osaamiaan temppuja ja keskittyi hommiin. Mun pieni.. <3 Ainoa pelottava asia oli Masi! :D Pitkäkarvainen ja ihana, rauhallinen collie uros. Mut sitäkin haisteltiin. Samaten pienempiä kaiffoja. Mä oon ihan hirvittävän tyytyväinen tän päivän reisssuun! Ihanat pienet. ;)
Huomenna mennään kattoon Ilmiä Jalasjärvelle ja perjantaina olis uus hallikeikka: Särö menee treenaan. Otetaan Felix ja Kaisla taas mukaan. Weekendi on viä pikkuisen auki, mut pläänejä on.. ;)
Ja loppuun vielä iso ilonaihe: Carron jalka ei oireillut treenien jälkeen!! Jospa se tästä.. varovainen kuiskaus..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)