Arki palaa

, vaikkakin erilaisena. Niin se vain menee. Moni on kysynyt, mitä meidän muut koirat ovat tästä tilanteesta ajatelleet: kaipaavatko Hiisiä tms. Väitän, etteivät niin tee. Mä uskon ja luulen, että koira "vaan sopeutuu". Meidän elämä on nyt tosi erilaista: paljon, PALJON hiljaisempaa, sillä esim. kotiintullessa täällä ei hauku kukaan.. vieraiden tullessa on paljon hiljaisempaa ja uloslähtiessä.. ei ole Hipsua kiljahtelemassa. Ikävä sitä on, ei pääse mihinkään. Kiitos todella paljon kaikille tuesta ja kauniista sanoistanne! Olen oppinut tietämään, että aika parantaa haavat.. joten annamme ajan kulua.

Viime viikonloppu oli toimintapainotteinen: Särö kävi Tonyn kanssa kisaamassa sunnuntaina kaksi starttia Kokkolassa, muun perheen kannustaessa kehän laidalla - teimme koko perheen tripin. Oli olo, etten halua jättää ketään kotiin, vaikka Leena ja Sisu viettivät meillä sunnuntaita; hoito olisi ollut taattua. Silti.. jotenkin haluaa nyt pysyä yhdessä. En osaa selittää enempää. Ja kokemusta kerättiin tällä kertaa. Ensimmäiseltä radalta 20 ja toiselta hylly. Molemmilla aika samanlaisia virheitä; suurimpana lienee se, että pojat eivät ole vielä pari. Mokailua sattuu puolin ja toisin, paletin hajotessa se hajoaa. Molemmissa radoissa on kuitenkin paljon hyvää ja kotona videolta niitä katsellessa tulee hyvää fiilistä paljon huonoa enemmän! :) Joten jatkamme tästä. Harmillista, etteivät pojat pääse kisaamaan omiin ykkösen kisoihin; päällekäinen meno juurikin tuolloin: äiti menee naimisiin! :) Joten kisakalenterin plarailua olisi luvassa. On vain yksi "pikkuinen" hidaste.. kun yhtään ei tiedä, koska perhekokomme kasvaa.. milloin voisi kisata ja milloin ei.. ;) Oli ihan hauskaa olla koko perheen voimin reissussa: Mypalle teki niin kutaa olla kisafiiliksissä ja vanhapari Carro ja Repo tyksivät elämästään! :) Otettiin teltta mukaan, mikä oli loistovalinta: aurinko porotti, vaikkakin merituuli viilensi onneksi oloa.

Tänään käytiin uittamassa nelikkoa. Ja täytyy sanoa, että Repo kyllä on sitten hauska veikko!! :D Sehän ei osaa uida. Oikeasti. Vesi elementtinä on sille ihan ok; ei pidä sitä "minään": kahlailee, jopa ISTUI vedessä. Mutta uida se ei osaa: takapää vajoaa ja luulee hukkuvansa. Siksi sillä onkin liivit. Mc Sailorit.. :D!! Mutta liiveilläkin se hakee takapäätä alas ja heti takavarpaiden ulottuessa pohjaan alkaa mr Ellu uida "käsipohjaa" niin, että kävelee takajaloilla ja ui etujaloilla.. :D!!! Sitä se harrasti. Toki uikin, Tony auttoi välillä kannattelemaan takapäätä, niin mallikkaastikin. Mutta pääasiassa Ellu ui käsipohjaa, kahlaili ja istukseli vedessä kaulaansa myöden... :) Myrtti kävi taas kerran oma-aloitteisesti uimassa ja sillä on hyvä tyyli äidin ja velipojan lailla: leuka vedenpinnan lähellä. Mutta mikään vesipeto sei vielä ole: ei uinut toista kertaa itsekseen, kahlasi ja läträsi kyllä. Ja hillui rannalla hullun lailla.. :D Carro veti taas monta lenkkiä uiden: se on kovin uimari näistä kaikista. Ja Särö.. se ui kaikessa rauhassa, itsevarman oloisena, nautiskellen ja ulpukoita nyppien. Liikuttavin hetki oli, kun Särö onnistui nyppäämään kokonaisen ulpukan, joskin nupussa olevan. Särö ui se suussa rantaan ja laski sen hellästi äitinsä eteen.. Kukaan ei ole KOSKAAN aiemmin antanut Carrolle kukkaa!! :) Sääppä, aito peräkammarinpoika ja yltiöromantikko, on sen nyt tehnyt.. <3

Karvaa tästä nelikosta lähtee yhä. Särö alkaa olemaan jopa huonossa turkissa, sanoisin. Sen elämän ensimmäistä kertaa. Ja edelleen siitä lähtee villatupsuja. Revon kampasin toissailtana, Carron eilen. Molemmista lähti pussillinen villaa. Tänään täytyy karstata koko kolmikko uusiksi. Mypalta ei juuri haituvia irtoa, satunnaista karvaa lukuunottamatta. Mä en muista, että näillä olisi koskaan aiemmin ollut kerralla tällasta karvanajoa? Säät? Sattuma? Mikä lie. Mutta sitä lähtee. Mä vielä MELKEIN saan siitä kicksit, mutta pian alkaa riittää.. meinaan, että oma olo alkaa olla harjausasennossa hyvin epämukava.. lisäksi mulla valuu hiki sitä tehdessä. Ihan oikeasti. Joudun menemään aina sen jälkeen kylmään suihkuun.. joten ehkä se ei enää tarjoa mulle isoa, eikä pientäkään oota.. näin väitän.. :(

Muutenkin alkaa tuntua siltä, että mä voisin luopua nyt tästä mahasta. Hulda olis tervetullut jo nyt. :) Eilen tuli tasan kolme viikkoa laskettuun aikaan ja sen "kunniaksi" jouduin ostamaan tukisukat. Ja voi jessus että ne on hirveet!! Polvimalliset sukkikset!!! Mä en voi pitää niitä muualla, kuin kotona ja täälläkin vaan, jos kukaan muu (tonyä ei lasketa) ei ole näkemässä!! Mut pakko: mun päkiät on ihan julmetun kipeät ja turvonneet. Tasan kahet kengät menee enää jalkaan ja nekin kiristi niin, että ostin sellaset varvasläpsyt. Onneksi on kesä.. :D Ja sit, ehkä pahin.. mulle on tullut mahaan raskausarpia!! Mä tiedän joo, että ne "kuuluu" kuvaan: ne on RASKAUSarpia. Mut silti.. kukaan ei halua tiikerinraitoja, edes punaisia, mahaansa.. huoh. Tony koetti lohduttaa, että Hulda on niiden arvonen ja ne vaalenee. Ehkä se lohduttikin. Ees vähän. Ja loppupeleissä ihan hiton sama. Mutta siltikin.. kai joka naisessa asuu pieni turhuke? Mussa ainakin. Muuten olo on ihan mainio. Enää ei ole liitoskipuja, yöt nukun edelleen pienen possun lailla ja on mahtava tuntea pienen tyypin liikkeet ja nähdä, kun koko maha heiluu ja muljuu. :) Pissalla laukkaan päivässä sata kertaa, mutta yöt menee nukkuessa: tää jako sopii mulle enemmän kuin hyvin. Tänään oli neuvola, nyt viikottaiseen tyyliin, ja kaikki hyvin. Hulda on jo tosi alhaalla: ei vielä ihan kiinni päästään: neuvolan"täti" sai sitä vielä pikkuisen heiluteltua. Mutta kaukana ei kiinnittyminen ole. Ruuvaa beibi ruuvaa.. niin mä sanon aina, kun oikein vihlaisee. Joka päivä.. :) Kaikki arvot on hyvällä mallilla ja Huldsu kasvaa keskikäyrän vähän alapuolella, kuten koko ajan on tehnyt. Mitään valtaisaa vauvaa emme siis odota, muttei ihan pienen pientäkään. Kolme ja puoli kiloa on veikkaus. Ensi viikolla pääsen vielä lääkärille kokoarvioon jne. Ihan tosi kiva! Kauheasti mietin joka päivä pientä masuasukkia: millaisen ihmisen sitä oikein on saanut toisen kanssa aikaan? Oikeasti! Eilen pakattiin sairaalakassi.. on sekin aika hullua!! Enää tasan 20 päivää laskettuun aikaan: miten hirveän vähän se onkaan!! Mutta eipä se mitään. Valmiina ollaan. Syli on odottamassa.. itse asiassa, kaksikin.. :) <3

ja peeäs: mä oon kokenut "herätyksen". Lukekaa, oikeasti, kirja "Petos lautasella". Mä luen sitä parasta aikaa ja oon ollut syvästi järkyttynyt jo moneen otteeseen.. Ehkä vältytään kuulumasta jatkossa väestöön, joka syö tietämättään (?) 6-7kg lisäaineita vuodessa.. yöks!! Tai ehkä joku muukin kokee ahdistuksen ee-koodiviidakossa.. esim. Tonyn keittokinkussa näytti olevan koodi, joka pitää sisällään eläinkokeissa syöpää aiheuttaneen aineen.. kiva. Eläköön eekoodit, lisäaineet jne. Ja vaikka tiedän kuulostavani viherpiipertäjähörhöltä, niin uskokaa mua ja lukekaa kirja. Hulluksi sen takia ei kannata tulla, mutta ajattelemaan ehkä kandee ryhtyä.. mä ainakin teen niin. :)