Varoitus

Seuraavaa tekstiä ei suositella kenellekään.

Vituttaa, raskaasti. Ahistaa, surettaa, itkettää. Samalla kuitenkin ymmärtää. Ja pohjalla on pieni ilokin.

Meidän päivään on taas kuulunut paljon surua ja murhetta, mutta myös iloa ja toivoa. Mut mennään ihan vaikka aikajärjestyksessä. Aamulla mä tutkailin Kaapelin jalkaa. Musta se oli taas vähän parempi. Kävin muun sakin kanssa aamulekillä ja Carron kanssa "pakollisilla" omassa pihassa. Aikataulu oli sikatiukka, enkä jaksanut paistaa ensihätään Särölle jauhelihaa. Nappulat turvotettiin siihen sikakalliiseen tonnikalanhajuiseen kanaan (Applaws). Ei maittanut. Suunnilleen lähti pakoon, kun näki kupin. Meikä alusvaatteisillaan aamulla seitsemältä sit ruskistaan kanan jauhelihaa. Ei maistunut. Jätin Särön huoneeseen kahden eri ruokakupin kanssa: toisessa pelkkää nappulaa, toisessa kahta erisorttia kanaa, makkaraa ja nappulaa. Huoli oli iso. Kotiintulessa koskemattomat kupit odottivat Särön kanssa. Ahisti.

Töistä soitin eläinklinikalle: tuonko Carroa ollenkaan, kun oli jo parempi. Päädyttiin, että tuon. Ihan varmuudenKIN vuoksi. Jalka oli lähtenyt paranemaan oikein hyvin. Pieni turvotus ja kuumuus kuuluu kuvaan. Jääpussia, lepoa ja varottava hyppyjä esim. sohvalta alas. Pieni toivonkipinä nousi. Eläinklinikalla oli samalla joukkari silmistä. Kysyin, josko sattuisi olemaan peruutuksia. Sattui! Varasin Hiisille ajan. Carro kotiin ja Hiisi autoon. Ja tähän väliin täytyy sanoa, että on noita koiria kaikenlaisia.. ja niin on kyllä omistajiakin. Anteeks nyt vaan. Meitä melkein vastapäätä istui mies, jonka koira puri (!!) mistä kaulaan niin, että verta alkoi tulemaan.. Ihan oikeasti. Tsiisus. Lisäksi osa käveli kynsillään kiskoen, osa vikisi ja vapisi odotustilassa.. Niin, monta oli koiraa, mutta niin oli omistajaakin. Kuka mitäkin halua.. Ehkä.

No mutta. Hiisin silmät peilattiin. Diagnoosi: Pra- aste vaikea. Sekundäärisenä löytönä kaihi, pra:n aiheuttama. Hiisi siis tulee sokeutumaan. Aikaa siihen ei tiedetä. Itkettää. Tiedän, että koirat sopeutuvat. Tiedän, että se etenee: ei tule, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mutta miten selität koiralle, että "ei mitään hätää. Me ollaan sun kanssa" !? Et mitenkään. Mua NIIIN paljon sattuu ja ahistaa! Miten mei olla osattu ymmärtää aikasemmin?! Miten monta kertaa mä oon huutanut Hiisille, kun se on tömännyt johonkin shelttiin kovasta vauhdista. Luullen, että se tohottaa aivot narikassa.. Kaduttaa niin!! Mä tiiän, että kyllä se tästä. Jne. Mut silti, omalla kohalla, se on ihan eri juttu.

Mä kuitenkin uskon, että kaikilla, paskallakin, on tarkotuksensa. Ehkä mun pitää Hiisin kanssa käydä tää läpi. Shelteillähän on kans Pra:ta. Nyt mä tiedän omakohtasesti, mistä on kyse. Mä oon myös vakaasti sitä mieltä, että KUN sheltit saa geenitestin (vesikoirilla se jo on), ollaan me paljon PALJON rikkaampia. Nythän shelttiväki karttaa kantajia, kuin ruttoa. Sit me voidaan käyttää kantajia, jopa sairaita, terveille (geneettisesti) koirille. Geenipoli ei supistu ja rotu voi paremmin. Ja pra vähenee. Nyt tää on IHAN hakuammuntaa.

Sit loppuun vielä ilon pilkahdus. Ruskistin Särölle kanan jauhelihaa, lisäsin paistettaessa pannuun vettä. Panin nappulat likoamaan jauhelihavesimössöön ja menin kolmen pojan kanssa piiiiitkälle lenkille. Kotiintullessa Särö jo odotti ruokaa! Lisäsin tonnikalanhajuisen kanamössön sekaan ja kuppi kiilsi tyhjyyttään!! Innostuneena hain lopun säilykekanan ja kippasin kuppiin. Söi senkin. Jospa se tästä..