Reeniraporttia

Noh ni. Elikä eilinen ilta meni taasen agiliito-merkkisen harrastuksen parissa. Kuuden ryhmässä treenas Särö ja meikämanne coachas. Ja nyt täytyy tunnusta, että mä olin IHAN maailmankaikkeuden kamalin ope.. Niin hirvee.. Mä nimittäin vedin herneen nenään "yhestä jutusta" ja se sit näky.. eniten ja osittain ainakin, vain, Tonylle. Mä purin kaiken pa***n siihen. Raukka!! Harmittaa, kaduttaa ja nolottaa.. mut, eilinen oli ja meni. Mä en voi sille enää mitään. Ja joojoo, pyysin anteeks. :)

Särö on kyllä hauska agieläin! Se on hirveen tosissaan ja sen halu mennä on mieletön!! Se on huolellinen: rimat pysyy hyvin, ja vauhti on hyvä. Se haluaa käskyn, jos ei tiedä minne, poimii se ite tai juoksee ohi. Nuori kun on. Tony ei oo yhtään vielä sen kanssa samalla aaltopituudella: Tony "liitelee" käsi ojossa ja Särppä painaa tukka heiluen "johki". Mut, mä luulen ja uskon, että ne tekee ihmeen nopeesti sen pariutumisen. Ne oppii vielä meneen samaan suuntaan :) Mä sanoin eilen, ja oon yhä sitä mieltä, että Särö on satakertaa äitiään parempi agilitykoira. Se on kiltimpi ja jotensakin sähäkämpi. Carrokin on nopea, mutta eri tavalla. Mä saan isommat kiksit Särpäntterin menon seuraamisesta. Mut EHKÄ se vois johtua siitäki, et mä en ite näe, kun Carro kirmaa. Ni miten siitä vois kiksejä saada? :D

Sit Kaabeliin. Meillä meni treenit ihan ookoosti. Tony oli tehny pirullisen treenin; meille supervaikee. Oli hyppyjä rinnakkain ja mentiin eestaas ja välistä. Ja miinoja houkuttimina. Suorasta putkesta avokulmasta kepeille jne. Eihän me sellasia osata. Mut mentiin taitoihimme nähden musta kivasti. Ykskähän rima olis tullu alas, kun mä kovasti vedätin yhessä kohtaa. Muuten hyppi hyvin. Ja keppialotus meni kerran persiilleen, mikä on ookoo: kulma oli kauhia. Intoa ja vauhtia on. Taitoja ehkä ei niinkään. Me ollaan sellanen keskiveropari taidollisesti. Koira ei osaa teknisesti juurikaan mitään ja mä oon "ruskea, joka lentää taivaalla": RUOSTUNUT teräsmies. Suomeksi: IHAN ruosteessa. Mä en oo varma, saanko mä Carrosta koskaan kovin taitavaa- se ei musta oo sen tyyppinen, että sitä vois koulutella kovasti. Se ei oikeen sovi sen imagoon. Nöyrä,miellyttämishaluinen: nei asu Carrossa. Itsepäinen, itsenäinen. Ne asuu. Mut emmä valita: se on ehdottomasti just omana itsenään sellanen koira, minkä mä tarvitsin. Se on antanut ja koulinut mua enemmän, kuin ikinä koskaan kukaan. Meistä voi tulla vielä toimiva tiimi ja agility voi tarjota meille joskus muutakin, kuin hullunkiiltoa silmissä ja räkää poskilla. Tai sitten ei. Huu nous. Pääasia, että me ollaan tilanteen tasalla ja siihen tyytyväisiä. Enkä mä tod. oo heittääs pyyhettä kehään.. mut tuntevat tietää, etten kykene siihen.. nytki mä himoitsen kisafiilistä vappuna.. ;) Mä en vaan näe tulevaisuutta, missä Carro osais "sitäjatätäjatuota". Noup. Mut mä näen tulevaisuuden, missä me kirmataan hullu hymy naamalla, räkä roiskuu molemmilta suusta. Mä karjun "kiipee" käskyä puomille ja Carro kääntyy huutaan, et "kiipee ite" ja loikkaa samalla ilmaan. Sit me mennään sata lasissa koko rata läpi, juhlitaan maalissa nakilla ja käännytään kattoon, ku ratahenkilöt keräilee rimoja. Ja silti, meillä oli nastaa!! :D Ja taas mä oon oppinut jotain.