Paljon mutta vähän

samaan aikaan. :) Mä olen kirjoittanut viikon aikana kaksi blogitekstiä, joita en ole julkaissut. En, koska mä olen välillä vähän pihalla, että mitä mun pitää ja mitä mä voin kirjoittaa. Vaikka totuuden nimissähän mä voin kirjoittaa omaan blogiini mitä huvittaa. Maan ja taivaan välillä. :) Välillä mä oon miettinyt, että salasanasuojaisin blogini: jutut menee välillä tosi henk.koht tasolla, etenkin Hulda-asioissa. Mä en tiedä, ketä kaikkia täällä käy mun jupinoita lukemassa. Mutta sit taas toisaalta: mä en oo varma, onko sillä väliä. Että jos jotakuta kiinnostaa mun vuodatukseni, niin go ahead. Lue. Ja mieti lukemaas. :) Joten niinpä mä aloitan taas. Ja perinteisesti, ensin koirista, jotta ne joitei kiinnosta vauvajaarittelut, voi sit lopettaa siihen.

Mä sain viikonloppuna hauskan ja yllättävän tiedon: Mia, Oodi ja Hippu olivat tulossa Seinäjoelle ma-ke!! Juttu juontaa juurensa viime kertaiseen kyläilyyn, kun Mia oli täällä. Käytiin treenaamassa ja mä sanoin, että heillä on musta ihan samanlainen ongelma Hipun kanssa agissa, kuin ystävälläni Anulla on Tujun kanssa. Kehotin Miaa soittamaan Anulle ja niin oli tapahtunutkin. Ja se, mitä sitten on tapahtunut, on se "hauska osuus": nämä kaksi naista ovat ystvävystyneet!! :D Ja niin Mia tuli käymään Anun ja Tujun suosittamalla koirakouluttajalla ja viettivät ensimmäisen yön Anun luona. Olivat valvoneet kahteen ja höpöttäneet maailmasta.. hassua!! :) Ja ti-ke yöksi saimme sit me Mian tyttöineen tänne. Oli mukavaa!! Ihana on nähdä, miten Oodi muistaa paikan ja meidät: sillä on NIIN nastaa täällä!!! :D

Tony piti "tynkävauvatreenit" mulle ja Mypalle sekä Mialle ja Oodille: laitettiin ensin yksi, sitten kaksi ja lopuksi kolme aidansiivekeparia nurtsille suoraan linjaan ja Tony oli "maalissa" makupalakupin kanssa. Me juostiin pentujen kanssa ja "hyppy"-käskyt kaikui. Rimoja ei ollut lainkaan.. :D! Olipas hauskaa!! Molemmilla pienillä meni hienosti. Joskaan tuossa treenissä nyt ei kovin paljon muuten voisi ehkä mennäkään. Mutta silti!! :)

Isommista koirista Carro ja Särö ovat tarjoilleet mulle Isoa Oota... ;) Mä laitoin facebookiin viime viikolla arvoituksen: mistä sheltinomistaja saa ison orgasmin? Vinkkinä oli, että Hiisi ei voi sitä tarjota, koskaan.. Ja oikea vastaus on.... tattadaa... karvanlähdön aikaan kampaamisesta!! Voi että!! Mä upotin tiheän kamman Särön ja Carron tukkaan ja tietänette tunteen, kun pohjavilla nousee silleen pehmeästi ja tukoittain?! Kun kampa tulee muutamalla vedolla IHAN täyteen vaaleaa villaa... ooh!! :D Ja nyt hot mamakin siis tiputtaa villaansa!! Vaikka se just on sen tehnyt?! Kummallista.. no, mä ajattelen sen niin, että tuo on ollut joku väliaikakarva ja nyt, kuumuuden tullessa kesän myötä, tekee kesätukkaa. Joten nyt pitäis pestä koirat, jotta turkki irtoaa nopsemmin. Ei ole mukavaa imuroida joka päivä.. Teipattiin muuten Mian kanssa Myrtin ja Carron korvat. Mä katon, saanko äippäkoiralta ne ruotuun: lokakuussa olis Seinäjoen näyttely, minne himottais mennä.

Särö ja Tony kävivät maanantaina treenaamassa ja PITKÄSTÄ aikaa Tony tuli sieltä hyvällä tuulella!! :) Ei tokikaan kaikki ollut onnistunut ihan "kuin elokuvissa", mutta se ilo, mitä Särö Tonylle tuo, on mahtavaa!! :) Myöhään illalla vielä Tony kertoi, miten tykkää sen kanssa treenata ja siitä, miten ukko töitä tekee. Mahtavaa!! Jospa.. ehkä.. ;) Katotaan. Syksyllä ehkä sit. Viimestään talvella. Voisivat kisailla..kenties...

Sit mä oon viime aikoina miettinyt mun edesmenneitä koiriani. Mitä teksin toisin, jos saisin mahiksen. Ja kaikkein eniten mä tarvitsisin Oskua takas... mä tein NIIN hirveen paljon väärin sen kanssa.. en osannut, ymmärtänyt enkä tiennyt.. jos saisin, niin tekisin kovasti toisin.. olisin reilumpi.. Anteeksi Osku!! Miten siitä tulikaan silti niin hieno koira?! Täydellinen. Sutistakin ikävöin.. mä tarvitsisin, balsamiksi, sen palvontaa ja osaamista. Sen työmoottoria, herkkyyttä ja paloa.. sen helliä nuolaisuja.. *herkistelee* Ehkä nää viime viikonlopun ässämkisat teki tän mulle taas. Luulen niin. Narria ja Toivoakin oon miettinyt. Ja Demiä.. miten ihminen voi tehdä niin paljon väärin jokaisen koiran kohdalla? Aina eri virheet, välillä samojakin? Ihan hirveetä... Mutta sitä se kai on.. erehtymistä ja siitä oppimista.. ainakin mä toivon niin!!

Treenaaminen itessään on multa nyt jäänyt. Mä en pysty juoksemaan lainkaan. Mun jälkimmäinen niistä ei-julkaiostuista blogeista oli otsikolla "raskaus ei ole sairaus" ja joo, tiedän. Mutta olen saanut huomata, että se ei ole kaikilla kaukana siitä.. mulla kaks kolmannesta meni "kuin elokuvissa". Ei mitään. MITÄÄN. Ei oksentelua, pahoinvointia, kipua tms. Mähän "kukoistin", kuten sain kuulla. Hehkuin. Mutta tää vika kolmannes on sitonut mut kotiin, huilimaan jne. Joten mä oon ollut maailman huonoin koiranomistaja. Ja mä en oo saanut itestäni irti sen vertaa, että tokoilisin edes aktiivisesti pihassa. Saati sit tekisin muuta.. nappuloita oon heitelleyt parina päivänä nurtsille etsittäväksi. Mutta sekin kusee siinä, kun Hiisi tulee hulluksi.. se kiljuu ja juoksee päättömänä, törmää muihin koiriin ja verkkoihin puiden ympärillä.. kunnes kykenee etsimään sen kaksi nappulaa, mikä on muilta vielä jäänyt löytämättä.. Hiisi törmäsi eilen terassilla tolppaan, jonka seurauksena "tipahti" vesikuppiin. Se koetti viikolla hypätä sohvalle, mutta koska sohvapöytä oli siirretty puoli metriä taaksepäin, se tippui maahan: arvioi matkan väärin. Musta se on jotenkin ihan äärettömän surullista. Inhimillistän, tiedän sen, mutta en voi sille mitään. Mua itkettää se. Onneksi se on muuten "normi" itsensä.

Sit mä meen Huldan asioihin.. raskauteen jne. Mä kävin eilen pelkopolilla. Tony oli mukana. Ihan ekana päästiin käyrille. Saatiin nähdä pikkutyypin liikkeet ja sykkeet käyränä tietokoneella. Se oli hienoa!! Mä ymmärrän, että sen tarkotus oli rauhottaa ja niin se tekikin. Oli mahtavaa!! :) Sitten päästiin juttelemaan kätilön kanssa, joka sattui olemaan entuudestaan mulle tuttu. Mikä oli myös ihan hyvä asia: sain puhua ihan suoraan. Vähän itkeätirauttaakin. Mä tunsin olevani tärkeä: meille oli aikaa. Vietettiin siellä yhteensä 1,5 hoo. Ja oltaisiin voitu olla pidempäänkin. Mua kuunneltiin ja mä olin lappuineni tärkeä: sain kertoa, mitä toivon ja mitä pelkään. Millaisen synnytyksen mä luulen haluavani jne. Ja mun "toivelista" meni mun papereihin!! :) Mä käsitän, että mulle ei voida luvata, että kaikki menee hyvin. Tai voidaan ja on luvattukin, mutta ei sitä voi kukaan tietää. Ja tiedän, että prosentuaalisesti mahikset on hyvät. Mutta sekään ei auta: pieni prosenttimäärä kummittelee.. Mutta mua auttoi silti. Ja lupa "tulla koska vain uudelleen, soittaa IHAN milloin vain, vaikka yöllä" teki ihmeitä. Mä rauhoituin, edes vähän. Sain liikelaskentalomakkeen kotiin: itelleni rauhaksi. JOS alan epäillä, ettei kaikki ole hyvin, lasken liikkeet ja JOS ne olisivat hidastuneet, niin soitan ja pääsen varmastikin taas käyrille. Me ollaan tärkeitä. *nyyhkäisee, ihan oikeasti*

Huldan huone on nyt ihan valmis. Mä oon hakenut apteekista viimeisiä juttuja, joskin meinasin saada siellä raivokohtauksen.. kiva. Mun piti löytää parit rasvat, vanulaput ja rela-tipat. Ja niitä tippoja ei ollut!! Oli vain tabuina.. mä tunsin, kuinka mulla meni ihan hikiaaltoja.. mä olin vihanen.. ja ONNEKSI mä tajusin, että hormoonit tän tekee (toivottavasti :D) ja pysyin kasassa. Mä ehdin hankkia ne tipat myöhemmin: täällä on vielä kaks muuta apteekkia.. ainakin. :)

Me käytiin Essin kanssa Ikeassa viime viikolla: ostettiin "vaikkamitä".. :D Mä ostin Huldalle maton, pimennysverhot, lelulaatikon (sitä tarvitaankin pian.. ;)), unipussin jne. Eli vaikka mitä. Kirjaimellisesti. :) Ens ma on sitten aippäpoli: ultrataan ja katotaan mittoja. Mun ja Huldan. Jännää.. mä saan samalla kysyä mun häntäluusta: muisto ekasta ja vikasta lumilautailukeikasta.. se murtui, oon siitä varma. On yhä, vuosien jälkeen kipeä. Mä oon miettinyt, että voiko se vaikeuttaa synnytystä- siks kysyn. Häntäluun lisäksi mulla särkee ristiselkää ja kävellessä on yhä niitä liitoskipuja. Mutta, elämä on. Niihin ei kuole. Ja ainakin vois ajatella, että jotain tapahtuu: hormonit löysyttää niitä nivelsiteitä. Joten kuuluu kuvaan, en ressaa. :)

Loppusinetti: nyt ollaan niillä viikoilla, että jos Hulda haluaa tulla, se saa tulla. Enää ei estellä.. Voi apua!! Jospa ei kuitenkaan ihan vielä.. edes pari viikkoa.. Mä en haluaisi, että menee ylikään.. joten mä voisin kokeilla sopia treffejä kolmen viikon päähän. Eiks se olis aika kiva? :)