Miksi

ihmeessä tätä aikaa kutsutaan siunatuksi tilaksi? Mitä siunattua on siinä, että Tony soittaa mulle eilen Itävallasta, kertoo, että sää on jumalainen, päivä on mennyt mukavasti ja rinteet on loistokunnossa ja että pian pääsevät isoon porealtaaseen ja mitä teen mä: alan itkeä?! Hysteerisenä, säälittävänä... Ja tänään sama homma. Tulen töistä, lähden lenkille koirien kanssa ja kieppaan kaupan kautta. Kierrämme lenkin, tulemme kotiin ja mä nostelen koirat autosta. Hiisi hilluu ja komennan sitä odottamaan. Tullaan ovelle, hihnat tippuvat maahan, kauppapussi kaatuu, koiran vinkuvat sisälle.. mä pääsen sisään, huomaan avaimen jääneen oven lukkoon ja istahdan maahan itkemään. Tajuan, että se on säälittävää ja pelkään, että Tony soittaa... panen viestin, ettei soittele: täällä kaikki hyvin mutta kiirettä.. ei mene läpi.. kumma. No, onneksi ei puhuttu: olisin pilannut iltansa.. Nyt, monta tuntia myöhemmin selittelin hieman: kerroin, että oli huono hetki, mutta nyt kaikki hyvin: nauti! Nähdään huomenna..

IHan järkkyä. Tunteet menee vuoristorataa: viha, rakkaus, itku, nauru.. kaikki pulppuaa hirveällä voimalla ja nanosekunnissa vaihtuvat toiseksi. Ah, siunattuako?! LIsäksi samaan aikaan on älytön, turha huoli siitä, onko Huldalla kaikki hyvin? No miksei olisi?! Tuolla se nytkin potkii ja nuljuu. Kävin eilen ostamassa sille ankkasoittolelun, joka narua vetämällä soittaa "somewhere over the rainbow"-biisiä. Mä (jälleen säälittävänä) pidin sitä illalla mahani päällä ennen nukahtamista ja kuuntelin biisiä. Soitan sen nyt joka ilta, että sitten Huldan tultua maailmaamme, se on jo tuttu, rauhoittava juttu. :) Kätevää. Samaten Bola-koru on nyt joka päivä mukana. Helisemässä ja tuomassa tuttua ääntä, mitä sitten voin soitella maailmaantulon jälkeen.

Yöt sitten. Mä, entinen meganukkuja, herään nykyään joka yö monta kertaa. Miksi? Kädet puutuvat. JOku ihana, siunatun tilan tuoma hormoni, turvottaa kuulemma kudostasolla ja joku hermo jää pinteeseen. Ja koska nukun ilmeisesti ranteet taittuneena, niin se puuduttaa. Lisäksi hikoan sangollisen joka yö: herään IHAN hikisenä. Ja pahinta: en enää nuku 12-hoo unia edes mahdollisuuden tultua: uni ei vain riitä. Elimistö valmistautuu heräämisiin.. Huoh. Kummallista on, että silti jaksa: ei ole olo, että heräilee ja nukkuu pätkissä. Ihmeellinen luonto?

JA silti, samaan aikaan, mä oon äärettömän onnellinen ja välillä hassu hymy valtaa mut, kun tunnen pienen tyypin muljaukset: se on oikeasti olemassa, mun sisällä!! Ja puolet sen elämän eliksiiristä on multa! Puolet Tonyltä!! Voisko olla mitään ihmeellisempää ja ihanampaa asiaa? Saakohan se mun korkean otsan? Isot isovarpaat? Tonyn isot korvat? Meidän molempien ohuen tukan? Voi että!! <3 Saispa vaan! :) Silti, mitä ikinä saakaan, niin se on meidän oma, meidän aikaansaama ja meidän täydellisenkovasti rakastama! Ja koska mä oon "vähän" hysteerisenonnellisen ja ennenkaikkea hormonien sekoittama (niitä on hyvä syyttää :D) niin mä varasin ens keskiviikoksi meille 4D-ultran Tampereelle!
http://www.terveystalo.com/WebRoot/1009679/Esisivu2.aspx?id=1020195

Sitten ollaan taas viisaampia ja parasta: saadaan kuvia, videota.. :) Mä en näemmä saa tyypistä kylläkseni millään. Ehkä se kuuluu kuvaan? :)

Huomenna on sitten taas Mypan koulupäivä. Mä tein tänään sen kanssa kotiläksyjä ja se kyllä saa mut onnelliseksi!! Hirmu näppärästi tarjoaa temppujaan ja tekee ne sähäkännopeasti, toisin kuin äitinsä. :D Mä vaan mietin, että voisi olla aika yhdistää niihin jo käskyt: nyt se ei parka voi mitenkään tietää, mitä milloinkin olen vailla. Joten omatoimisesti päätin, että nyt alkaa mun suusta tulla vinkkejä käskysanan muodossa. Lisäksi otin, ekaa kertaa, askeleen seuraamista. :) Vain yhden kerran. Ja vain todetakseni, että... JEE!! Toko onkin kivaa!! :D!!