Highway

Meillä on pihassa highway. Toivottavasti ei to hell.. :D Voi elämä mä tykkään näistä kahdesta ja tuon Jupan huumorista!! Mieletön sarjis.. ;)

Meidän highwayn on tehnyt vanha, vähän kärttyisä ja likinäköinen rottaherra. Se pääsee harvoin peseytymään ja siksi sen highway onkin iiiiiihan likainen. Se on ahne ja tyhmänrohkea, mutta sen NIIN tekee mieli jyväsiä, joita sille ripsutellaan. Joten se sille suotakoon.

Meillä on siis pihassa lintulauta, jossa käy koko Suomi. Minen tiiä, mitä kaikkia siellä käy, mutta varis on nähty ja jänikset ei osaa häpeillä; niistä jaa aina melko monta pyöreää merkkiä.. :D Mr Rat on tehnyt tuon highwayn, tai niin luulen. Oikeesti se voi olla mikä vaan jyrsijä. Tai ei sen ees tarvi olla jyrsijä. Mutta mä näin kerran, kotiintullessani, ison rotan, joka juoksi meidän kadun alkupäässä. Siks mä oon olettanut, että solis se. Musta on ihan ihanaa, että ne saa täältä ruokaa. Ihan sama, mikä laji on kyseessä. Mehän opetetaan jo lapsille, että kaikki on samanarvoisia... joten teretuloa vaan! Häggiksen ruokapalvelu pelittää! :)

Tässäpä kuva siitä. Musta tuntuu, että siitä on kävelty kerran jos toisenkin.. ;) Hupaisaa, miten se välillä sukeltaa pintaan ja välillä taas vipeltää lumen alla. Ja täytyy sanoa, että öisin olis kiva nähdä, mitä siellä tapahtuu: silloin sillä on elämää!! Ei sen enempää. ;)

Treenit oli taas eilen ja oli melkoisen haastava kuvio kehiteltynä keskelle rataa. Siinä oli ensin hyppy ihan nurkassa, seinää kohden. Sit se hyppy piti ottaa toooosi tiukasti ja huolella, sillä vain muutama metri siitä oli aa ja sen alla puki uulla. Siinä sit tehtiin jos jonninmoista kuviota, kun kikkailtiin sylkkäreitä, vippauksia, sokkareita ja vetoja. Muun muassa. ;) Kukaan meistä ei saanut sitä kohtaa tyylipuhtaasti. Ihme.. :D Meillä on onneksi aivan mielettömän hyvä treeniporukka: AINA sikakivaa!! ja pilke kaikilla kohdallaan. Carro ilahdutti mua suunnattomasti sillä, että se ei ollut toistoista millänsäkään. Vaikka siis otettiin viisikin kertaa uusiksi joku kohta. Tai kuusi.. ;) Se näksi hiaa ja hillui. Miinuksena kepit. Muistin kaaret ja se kele puikkas kerran alotukseen niiden alta ja kerran lopetti kesken ja tuli alta. Kiirekiire ja aivot narikkaan. Huh. Ehkä se on niin, että sellainen koira kuin... juu nou. Mut ei se mitään. Ai laik it beibe!

Haaste, nro 2

On tässä. Sain haasteen Jaanalta.

1) Go to the 4th folder in your computer where you store your pictures.
2) Pick the 4th picture in that folder.
3) Explain the picture.
4) Tag 4 people to do the same!

Kuvassa on mun rakas, lentävä punainen koirani. Sutinen, Rionnag Exciting Era. Elämäni Agikoira. Mun kanssa kisaamassa Järvenpäässä. Muistelen. Luulen, että voitettiin tuo rata. :) Sutinen loukkasi tuolla kisoissa varpaansa kakkosradalla ja Pyryn alias Borgin Miia tutki sen. Päästiin karsintoihin sinä vuonna, hyvä niin.. Mua melkein itkettää nytkin, kun kirjoitan tätä. Mun on NIIIN Ikävä. Ehkei tää lopu koskaan.

Haasteet: Pia, Tuulikki, Karo ja Anu

Halutaan ostaa

kontrollia. Sopivasti ja halavalla. Soopelille shelttirouvalle ja sen emännälle agilitykäyttöön.

Oltiin eilen Kaapelin kanssa treeneissä. Oli kivat treenit: monta putkea uilla ja sit suhattiin tuhatta ja sataa joka suuntaan. Ohi tyrkkyjen, vippauksia, vetoa ja työntöä. Pari haltuunottoa ja hidastusta, vekkiäkin. Toimi, osittain.. Mun ehdottomasti suurimmat ilonhetket syntyi, kun Kaapeli meni kepit ekaradalla oikein, joka kerta. Haki oikean välin, (tosin mä avitin pienellä haltuunotolla ennen aloitusta), joka väli oikein ja ihan kivaa kyytiä. Mulla oli namikuppi maalissa: yks hyppy keppien perään ja siellä. Kaa ei sitä tiennyt: ilahtui siis loppuhypyllä. Mutta... mä tiesin, aavistin ja arvasin. Toka treenissä piti kääntyä keppien jälkeen ysikyt astetta. Piti niin.. Kaa jätti kaks vikaa väliä tekemättä, mä huusi persusta pystyssä sitä pysähtymään ja se käänsi ainoastaan korvat takakenoon ja paineli haipakkaa sen "maalihypyn" yli kupille. Kele.. :D Voi elämä mikä eukko!! Se muisti! Se on maailmankaikkeuden ahneimpia olentoja. Ja jos sellainen tietää, mitä maalissa oottelee, niin siinei mamman "pikku" huudot auta. Etenkinkään, kun kupissa oli metukkaa.. (Tony ei tiiä, mihin sen leikkeleet aina katoaa.. :D). Kaaret pitää taas muistaa ottaa treeneihin mukaan, ni saadaan tuo karkaaminen silläkin tavalla haltuun: sei pääse livahtamaan veks keppijonosta. Ja mä saisin uskoa lisää.. olis mun unelma päästä taas kisaan.. keppejä vaille ollaan siinä. Ehkä.. :P Toinen huutosuolikohtaus esitettiin puomilla. Puomin takana oli peräseinä: ei esteitä. Miss Kaa kipitti sellaista haipakkaa puomin, että liito-oravakompanja kalpenis kateudesta. Mä en oo tienny, et shelteillä on nahkapoimut kainalossa. Ny tiän. Mikään muu ei selitä sitä liitelyä puomin alastulossa. Ja ni: se EI osunut keltaiselle alueelle.. lähellekään.. Joten siinäkin kaksi askelta taaksepäin ja kuppi puomista kolmisen metrin päähän. Toimi sit taas, parin kokeilun jälkeen.. Pahin juttu on, että mä taas hihittelin. Mä sanoinkin, et jos joku ongelma pitää valita, ni mä otan kurittoman ja hulvattoman, agihullun liito-oravan. Mieluummin mä opetan sille, että maailmassa on sellainenkin asia, kuin kontrolli ja käteentulo. Kuin monen muun probleemon. Mutta jotta mä välttyisin siltä kouluttamiselta, ni jos jollain olis myytävänä sitä kontrollia, ni mää ostaisin. Edes pikkiriikkisen..

Uusi saunakaveri

Kaikki, jotka tuntee mua ja Tonyä yhtään, tietää, että nää saunoo paljon. Oikeesti paljon. Keskiarvo viikossa lienee reilu viis kertaa. Elikä lähes joka ilta. Mun olis pitänyt saada myös kypyamme, mut tiukkalinjainen husband piti kiinni siitä, että jompi kumpi: iso sauna heti valmiilla kiukaalla TAI amme. Mä valittin ekan. Joskin, toivo ammeesta elää vielä.. ;) Mä en kestä kylmää järin hyvin: kuuma, pitkä suihku tai sauna on mun elämäni suola. Miedot lämmöt, joku hyvä saunatuoksu.. Aah. Tai kuuma, pitkä suihku. Sellaisen veden alla, mitä Tonyn nahka ei kestä.. lisää kuumuutta koko ajan pikkuhiljaa.. Ja sit joku hyvä suihkugeeli, fiiliksen mukaan. Just avot!! Musta mun pitäis saada se ammekin. :)

Nooh, mä oli perjantaina saunaillassa. Tony oli sit lämmittäny itelleen saunan ja mä olin saanut jossain vaiheessa iltaa viestin.. Repo Einari Häggblom oli liittynyt saunaseuraan. Se makasi kuulemma lauteilla uppokumossa kyljellään ja ynisi! :D Testattiin se vielä eilen ja totta: se tuli saunaan naama naurussa, hyppi ylälauteille, meni makaamaan omalle saunapyyhkeelleen (kyllä: sillä on oma saunapyyhe, alias pefletti.. ;D) ja nautti suunnattomasti! Jossain vaiheessa se kellahti kyljelleen ja ynisi tyytyväisenä. Ja pois se piti käskeä. Ei pyytää.. Se tuntuu myös vihaavan kylmää: laitoin sen Särön kanssa perjantaina töistätultuani pihalle hetkeksi: vajaa puoli hoo. Ja kun ne tulivat sisälle, tärisi ja vapisi Repo pitkään.. oikein meni sellaisia hytinäaaltoja ja koko koiraparka sheikkasi.. Mä otin sen sitten kainaloon lämmittelemään peiton alle.. NIIN raasu.. Ja sit kesällä Repo makaa aina auringossa läähättämässä. Ei koskaan mene varjoon. Onkin vähän kohoteltu sille kulmiamme.. mut nytpä tietää, että se oikeesti himoitsee lämpöä. Ihan, kun mä.. :D Lenkillä se ei voi jatkaa matkaa, jos sen tassuja palelee tai niissä on klimppi lunta. Se pysähtyy ja katsoo Tonyyn anovasti: Tonde nostaa sen syliin ja lämmittää jalkoja ja Lellu nuolee sitä onnellisena. Se on kyllä aika kulta. Ja niiiiin jotenkin raasu. ;) Se varmaan ihmismaailmassa olis sellainen pieni, kiltti ja hiljainen poika, jolla olis vähän hento ääni ja se ei koskaan osallistuis mihinkään pahaan. Se vois saada välillä köniinsä, mutta sei koskaan ite kiusais ketään. Se teksis läksyt niin hyvin, kuin osais, mutta ei olis mikään innokas viittaaja. Ja aivan ehottomasti sillä olis paksut pullonpohjasilmälasit: se näkis vähän huonosti. Aika laihakin se olis ja sen farkut kapenis vähän alaspäin ja olis aavistuksen liian lyhyet. Isona siitä tulis insinööri ja se olis tosi taitava ja tunnollinen työssään. Ja sen vaimo rakastais sitä just omana ittenään. :) Niille syntyis pari lasta ja niiden isä rakastais niitä kovasti.

Carro sen sijaan olis sellanen mukakiltti. Se lähtis aamulla letit siististi päässään kouluun. Mut mutkan takana se avais tukan, raviselis sen takkuseks, maalais silmänsä mustiks ja jatkais kävellen matkaa: myöhästyis tunnilta vähän. Se vetäis nurkan takana koulussa röökiä ja kotimatkalla se pureskelis havunneulasia, ettei henki haisis. Sit se letittäis tukan ja tulis raikkaana kotiin. Tekis läksyt ja auttais äitiä tiskaamisessa. Mä en tiä, mikä siitä tulis isona. Ehkä joku virastotäti. Ei ainakaan mikään sosiaali- tai terveysalan ihminen.

Demi olis rankka. Se vetäis kävelykepillä muita mummoja tukkiin ja rollaattorillaan se törmäilis tahallaan muita jaloille. Hoitajia se soittelin ihan vaan piruuttaan huoneeseensa, mutta oikeesti sen sisällä asuis kiltti, hyväsydäminen mummo. Kun sen lapsenlapset tulis sitä kattomaan, ni se antais niille karkkia (sokerittomia mummokarkkejaan) ja rahaa. Se olis hyvä mummo, joka nuorempana hoiteli lapsenlapsiaan mieluusti. Se oli työelämässä ehkä opettaja, sillä se tykkäsi opettaa muita ja oli fiksu itekin.

Hiisi sit. Se olis sellanen ruutukauluapaitanen perheenisä, joka olis ihan hulvattoman hauska. Se olis urheilullinen ja sen tukka olis sellanen puolivallaton ja aina silmillä. Se ehkä vois soittaa jotain, vaikka kitaraa? Se leikkii lastensa kanssa ja on poikien futisvalmentaja. Se lenkkeilee kotona ja pyöräilee pitkiä lenkkejä. Mut useinmiten sillä on lapset mukana: joko sellasessa vedettävässä kärryssä tai istuimessa. Mut perhe on sille kaikki kaikessa. Se kokkaa kotona ja takassa palaa aina tuli. Se olis sellanen kodin hengetär. Sen vaimo vois sitä olla joku työmyyrä. Ammatiltaan se olis automyyjä, joka naurattais asiakkaita ja sais ne ostaan ihan minkä koslan vaan. Tai sit joku urheiluvälinemyyjä. Mut musta siinä olis myyjäainesta: sais olla ihmisten kanssa ja tulis kaikkien kanssa toimeen.

Ja sit Särö. Se liimailis purkkaa koulussa tuolin alle, huokailis ja kattelis ikkunasta. Jos se asuis amerikas, niin se olis amerikklaisen jalkapallon pelaaja. Sellanen pepsodenthymypoika. Se olis aika muotitietoinen ja nauttis huomiosta. Jos joku sitä ärsyttäis, ni se vetäis lättyyn. Kova kundi, muttei oikeesti. Kotona se kuuntelis ovi kiinni musaa ja hempeilis tyttöystävänsä kans. Pitäis kainalos ja pitäis siitä hyvää huolta. Hempee ja romanttinen. Ja mielettömän ilkikurinen: tekis pikku jekkuja kaikille ja koko ajan. Sellasia, jotka naurattais muita. Koulussa se olis keskitasoa. Eikä tiä vielä, mitä haluis tehä isona. Ei polttais eikä paljo joiskaan: sporttipoikaelämää.

Nii. Et sellasia ihmiskoiria meillä asuis. Haaste: keksikääs muutki! :D Mä käyn sit lukees ja hihittelees!! :D

Agitreenit

takana. Tony tuurasi Markoa ja piti meille treenit. Paikalla olikin tänään lähestulkoon ellei kokonaan koko ryhmä! Harvinaista herkkua kaikille, paitti korville.. :D Luka-penne oli katsomassa treenejä ja täytyy sanoa, että saivat just sen kuvan, mitä agitreenit "pahimmillaan" on. Meillä toki sitä lisää vielä ahtaus treenihallissa. Mutta emminä moiti. Mä saan kiksit siitä fiiliksestä. Samoin Kaa. :)

Treenien teemana oli vauhti ja hallittavuus. Meillä toteutui siitä puolet. :D:D:D Treeneissä oli monta putkea, uina ja suorina, puomi sekä hyppyjä. Koiralle olis pitänyt saada loogisesti virtaava rata ja vauhdin hurmosta. Sai kovaa vauhtia, käännyttiin, vietiin tyrkkypään ohi oikeaan putkenpäähän ym. Tai, voisin käyttää konditionaalimuotoa ISI. OlISI pitänyt viedä. ;D Mun pikkukaa lensi igen. Ja mei oltu yhtään pari, taaskaan. Se ei tuu pätkääkään mun vetoihin. Ja mä tiiän, miks. Tony sanoi, että mä ohjaan kasarimeiningillä. Mä en yhtään enää ennakoi ja kerro ajoissa. Mä luulen, et mä pelkään niitä rimoja yhä. Nyt ne pääosin pysy hyvin, kaks tuli alas, ku räiskäsin räikeesti riman päällä. Ja toinen niistäki oli 40cm. Joten sen saa anteeks. Mulla oli kyllä taas virityksiä, huivia ym. ja ne rimat pysyy hyvin. Ku siis se malttaa kattoa niitä. :) Ja siis ku mä koetan vetää, ni Kaapeli on jo lentänyt kaaaauas musta. Eikä sitä kiinnosta tulla mun käteen, tai ees sinnepäin. :) *hihittelee*. Mä kysyin, et haukkuuko se koko ajan. Tony vastas, että ei, vaan sillon, ku on epävarma, minne pitäis mennä. Et mä oon myöhäs. Mä sit lisäsin, eli että haukkuu siis koko ajan? Tony nauro, ja lisäs, ettei se sanonu sitä. Repikää siis siitä.. Mut mä NIIN tyksin siitä. Siitä hulluudesta, kiihkosta ja siitä, että se mieluummin valkkaa ite, mihin mennä, ku jää kysyyn. Vaikkakin, toki yhäkään, se ei hyvin lähe irtoaan JOS mä otan tiukasti haltuun. Mitä mä nähtävästi en tee juur ikään.. Juoksupuomi oli jees, mutta sen jälkeen mentiinki sit haipakkaa taas vähä "mihin sattu".. *hihittelee taas*. Miten mä koskaan enään ikinä voin tulla hyväks? Emmä ehkä voikaan. Jospa meidän teemana olis "hei me lennetään". Silläki vois päästä aika kauas? Maybe niin. Loppuun viä mun vakiohokema: on tää vaan niin kivaa!! :D

Lumiukot ja -akat

Dodii. Siknkkuviikonloppu on mennyt aikasta nopiaa, eikä vähiten eilisen ihanan illan ansiosta. :) Koko päivä oli niiiiiin haipakkaa, etten mä ennättänyt edes sähköpostiani purkamaan. Joten tänään sit pitää ottaa takasin menetetty aika. ;)

Eilen nukuin pitkään ja sitten lähdin tallustelemaan koirien kanssa kunnon lenkille. Oli vähän morkkista perjantain nysälenkeistä, sillä mulla oli perjantaillekin ohjelmaa niin, ettei edes tunnin lenkkeihin ollut aikaa.. Töistä kiiruusti kotiin ja pikalenkki: hierojalle piti ennättää neljäksi. Ja oli muuten ihana sessio: oikein pätevä hieroja ja hoiti mua oikein ajatuksella!! Paras juttu oli musta se, että epäillään tenniskyynärpäätä mun puutumisen syyksi! :) Mä niiiiiin pelaan sitä tennistä. Ehkä liikaa.. :D:D Tiä sit, mistä se tulee? hiirenkäytöstä, remmien kantamisesta oikeassa kädessä lenkeillä jne. Teen kaiken oikeella. Ehkä se on osasyy? Mut ihanaa, jos vika löytyy. Helpottaa mun elämää.

Noh, mutta eiliseen. Elikä tein pitkän aamulenkin tuolla auraamattomassa maastossa. Lunta oli tullut ihan valtavasti ja tuli koko ajan. Mä rakastan lunta ja isoja, hitaita hiutaleita. Mutta eilen mä vähän mietin, että onkohan tää huono juttu.. Demille tuli liian rankka lenkki: sille tuo lumessa tarpominen on tiukka paikka, etenkin noin pitkän kaavan mukaan. Se tallustelikin sit mun ja muun lauman jälkiä, meidän takana. Tony usein sanookin, että mee ite ysikymppisenä lumeen tarpomaan.. niinpä.. Noh, lenkki kesti reippaan tunnin ja hiki tuli kaikille. Sit pääsin kotiin ja totesin, että jumantsuikka, mun pitää tehä lumityöt!! Ihan ite, yksin.. Ei auttanu, kuin ottaa kolasta ote ja lykkiä koko heela piha. Koirat hillui omassa pihassaan ja mä lykin. Kymmenenminuuttia sain ehkä uskoteltua, että tää on hyvä juttu: hyötyliikuntaa parhaimmillaan. 20 minuutin jälkeen mä vihasin sitä ja puolen tunnin jälkeen mä lykkäsin vikat kolalliset varaston rappusten viereen. Mä en enää jaksanut työnnellä niitä nurtsikasojen päälle.. Koko viime yön ja tän aamun on taas satanu: pitäis kolata taas. Mut mäpä en kolaa: Tony tulee tänään kotiin ja tuo jos mikä on miesten työtä. Eiks ni? ;)

Noh, eilinen meni sit haipakkaa asioilla juostessa tuon kolailun jälkeen. Sit ku tulin kotiin, oliki taas lenkin aika ja sit kaupan kautta: Essi, Anu ja Pia tulis meille ja nää lähtis bailaan! :D Meillä oli siis hysteeristen sheltinomistajien-kerhon perustamiskokous. Meni hyvin ja yhdistys on nyt voimissaan. ;) Ihmeen vähän me eilen kyllä hysterisoitiin? Syötiin hyvin, saunottiin ja sit illan päätteeks Pia heitti meidät muut Onnelaan joraamaan. Oli huisin kivaa. Mä tyksin kovasti. Uusiks joku kerta, ni sovittiin.

Tulin kotio yöllä puoli neba (vanha jaksaa viä.. ;)) ja pissatin koirat. Ajattelin, että saisin nukkua kauan. Vaan, ah-niin-armas mieheni soitti mulle ysin jälkeen!! Täysin käsittämätön vääryys. Eipä siinä enää uni tullut ja nousin (taas) lenkittämään koiria. Lunta oli tullut taas taivaan täydeltä ja Hiisi piti taas pukea kurapukuun. Se ei pääse sataametriä ilman, että olis IHAN lumiukkona. Joten kurapuku suojaa sen vatsanalusen ja kainalot. Nyt paakkuja jää "vain" sen tassuihin. Raukka!! Mä niin säälin sitä. :( Kuvasta näette sen jalat.. Arvatkaa, onko niitä kiva koettaa setviä lenkillä.. Hiisin tai meidän. Ja kun ihan nakuksikaan niitä ei viittis vetää. Joten vii häv ö probleemo. Tässä toisessa kuvassa on mother ja son aamulenkillä tänään. Carron korvat on pakkanen somasti nostattanut avaruusmusiikin kuunteluasentoon. Mut jos niistä ei välitettäis tänään? ;) Noh, mut se siitä. Illalla mä meen sinne pilatekseen treenaan omia syviä lihaksiani (ehkä enemmänkin vois sanoa, että tekemään itselleni syviä: nyt niitä ei voi treenata, kun niitä ei ole..). Huomenna on Kaapelilla agitreenipäivä. Joten ohjelma jatkuu.. ;)

Bensaa suonissain

laulaa Kaa ja Särö. Oltiin nimittäin treenamassa oikein yhdessä, piiiiiiiitkästä aikaa ja ihan eri fiiliksellä. Oli puhe, et treenaillaan jotain ohjauskuviollista hommaa (siis tekniikkaa), keppejä, radanlukua ja jotain yksittäistä juidua. Mut, eipä sit tehtykään kaikkea; syy selvii myähemmin.

Oli siis ihan hyvä mieli, kun starttasimme kohti hallia. Otettiin Demikin mukaan, ihan dementianehkäisymielessä virkistäytymään vaan. :) Demi tykkää fiilistellä hallissa ja miksipä sei sinne saisi mukaan? Repo ja Hiisi jäivät sit kotiin, sillä kaks suoraahuutoa kiljuvaa per treenikerta riittää. Kiitos. Mutta samalla Repo ja Hiisi saivat ihan karmean koulun.. Niille jätettiin sitruunapannat kaulaan.. KÄÄKS! Tosin molen ostanut täytteeksi tuoksutonta suhinaa, mutta silti.. Oli IHANAA tulla kotiin, kun kukaan ei huutanut peräsuoli pitkällä ikkunaa vasten. Ihan oikeesti. Mut Revon naama oli sen näköinen, että sillä EI ollut ollut ihanaa. Jospa se siitä, vaiks. Tarkotus olis saada kaikille vuorollaan tätä elämän kovaa koulua. Wiil sii.

Sit treeneihin. Tehtiin reipas alkuverkka ja päästessämme hallin pihaan, oli sinne tullut tuttuja: Elli ja Jukka shelttitrion kanssa! :) Olipa kivaa! Mää sit kutsuin heidät treenaamaan meidän kanssa: tekis Särölle kutaa saada häiriötä muistakin, kuin äidistään ja Demistä. Noh, eka treeni oli lämppärimielessä. Tehtiin ympyrätyyppinen "rata", missä putki uulla, siitä kepeille, hyppy samassa linjassa, mistä tiukka käännös ja ohi tyrkkyAan toiselle hypylle. Siitä kulmasta puomille, mistä sit taas sinne loivaan uuputkeen ja uus rundi. Kaa alotti. Kepeillä oli kaaret ekas ja vikas välis. Se keppien jälkeinen rima oli 40cm, se toinen oli vino: 30 ja 35cm. Hyppäs sikahyvin molemmat. Ei karannu Aalle, mistä olisin voinut lyödä vetoa. Puomin kontakti ekarundilla hyvä, tokalla ei. Luki hyvin rataa ja pelitti puomia lukuunottamatta tosi jees. Tosin, kepit oli aavistuksen tahmeet, kun jäin jälkeen ja käskytin meneen mun eellä. Tein sit pelkän puomin ja pelkät kepit pari kertaa. Parani. Molemmat.

Sit Särö. Sille helpotettiin niin, että kepeillä kaaret keskiväliä (2 kaarta) lukuunottamatta paikoillaan. Sit A vietiin tyrkkyämästä kokonaan pois ja Särö ei mennyt puomille, vaan suoraan putkeen, mikä oli siinä puomin vieressä. Ja sit sen jälkeen normihyppy, mistä alku-uuputkeen. Ja rimat 30cm ja osittain vinoiksi tms. Ja sit baanalle. Se hyppää makeesti ja menee miljoonaa. Mut ei se vielä osaa noukkia esteitä, jos Tony on jäljessä tms. Ja hei: emmä ootakaan eikä sen pitäiskään! Se ei oo treenannu niin paljoa, että vois osatakaan. Nyt luustokuvaussession jälkeen on rimat alenneet nousemaan ja sekin on jo kova juttu! :) Sit tuli Elli ja Tuittu sekä Jukka halliin. Ja voi elämä: Särön keskittyminen loppui siihen. Se kyttäs Tuittua ja olis NIIN halunnut mennä sen luokse. Juoksi hypyn ohi, ei leikkinyt enää rentullaan jne. Tuittu oli NIIN ihana merlenainen, että avot. Ja mä oon NIIN häpi, että ne tuli: teki eetvarttia treenata ihan oikeella, mieluisalla häiriöllä. Lopputreeneissä sei enää ottanut yhtään häiriötä (siis positiivisessa mielessä) Tuitusta. Kerron pian, mikä meininki lopussa vallitsi..

Tuittu teki saman treenin, kuin Carro. Ja meni hienosti: toooosi hienosti!! Sit tehtiin pieni ohjauskuviotreeni. Kaks hyppyä rinnakkain samassa linjassa, sit niiden edessä kaks hyppyä samoin päin ja linjassa. Elikä neliö, mut niin, että jokainen hyppy oli samoinpäin. Ja toisen parin takana oli sit uuputki. Alotettiin niin, et kaks hyppyä suoraan ja siitä putkeen. Sit hyppy taas suoraan putkesta ja seuraava takaavientinä. Sit sen viereinen taas takaavientinä ja siitä veto ja vippaus seuraavalle hypylle. Ja sit tullaan kohtaan, bensaa suonissain. Jumantsuikka, et meillä kävi koirat kierroksilla! Kävin viemässä remmiä lähtöön, ni Carro oli hypännyt kaks hyppyä ja teki putken perään.. Pyysin Carron lähdössä mun sivulle. Se hyppi perusasentoon ja näykki mua hihasta. (Ja ai ni: mä viritin sille taas rimoja: yhdessä roikku mun huivi ja yhen alla oli mun kengät kylellään makoilemassa.) Sit lähettiin.. Carro meni tosi hienosti sinne takaavientiin saakka. Tai no, meni se sen jälkeenkin, mut mä kämmäilin urakalla. Mä en oottanut sitä ja se livahti mun selän takaa hypyn etuperin. Ja teki sen ehkä noin neljä muutakin kertaa.. oli mulle vaikeeta ottaa siihen katsekontakti ja huolehtia se käteen/kontrolliin. No, sit saatiin se takaavienti meneen, ni seuraava mentiin taas väärinpäin: se oli aika liukas pikkukaa. Sitku se meni, ni sit ei toiminu veto. Tai jos toimi veto, ni vippaus ei saanu sitä irtoamaan. Elikä hommia on edessä. Saatiin me se sit räpellettyä läpikin, mut vaikeeta oli huolehtia joka kohta kunnolla. Ja Carron ja mun suurin ongelma on siinä, että se kyllä irtoaa ja lukee esteitä PAITSI jos mä otan sen kiinni ja teen jonkunsortin tiukan haltuunoton, ni sit ei lähe irtoamaan sen kiinnioton perään. Elikä sit jää tuijottaan ja haukkuun mua. Mun täytys treenata enemmän. Kerta viikos on puolet siitä, mitä pitäis olla. Ja ni hei: hypyt meni mahtavasti!! Esteiden visuaalinen muuttelu ja syvien lihasten jumppa on toivottavasti tehneet tehtäväänsä!!

Nooh, Tonde ja Särö teki samaa. Rimat oli tietty alempana ja ilman virityksiä. Tony on treenaillut noita ohjausjuttuja ilman esteitä ja se oli POMMINVARMA, et ne tekee sen heti kerrasta oikein. Mut, sepä ei ollut koskaan treenannut noin kuumuneen Särön kanssa. Joten -hihi- nei osanneetkaan sitä kerrasta! :D Särö oli yhtä kuumana, kuin äireensä. Niillä virtas bensa suonissa. Särö meni taas miljuunaa ja se osas prikulleen samaan kohtaan, kuin Carro. Siihen ekaan takaavientiin. Särö kyllä kiersi sinne taakse, mut kirmas sen koko esteen ohi; ei hypännyt takas. Mä oon saletti, et ei hypännyt, koska Tony ei antanut sille tilaa. Toisella takaaviennillä sama homma. Sit Demikin intaantu välillä huutamaan niin, et Särö käänty kattomaan sitä.. ;) Häiriöö siis lisää. Ei kandee treenata itsekseen, päväaikaan, syvässä hiljaisuudessa, aikanaan aina. Nyt, kun Carro ja Demi oli huutamassa, ni Särö kuumui ihan hulluksi. Käveli samalla tavalla takajaloilla kiekuen, kuin Carro. Vielä, kun Tuittukin haukkui, ni voitte kuvitella, millanen fiilis oli hallissa: IHAN, ku kisat.. ;) Ja voi että kun mua hihityttää taas. Mä niin tykkään kuumista pikkushelteistä.. Elli ja Tuittu meni tosi hienosti: vaikea kohta oli se veto ja vippaus, mut takaaviennit oli pala kakkua.

Treeneistä jäi siis hyvä mieli, treenaamiseen jäi taas kipinää ja himoa ja oli taas ihan uudenlaiset treenit fiilispohjalta. Kaikille. Mä oon yhä sitä mieltä, et se Hilluhiiren olis pitänyt olla mun kennelnimi. Särö ja Carro on niitä, kirjaimellisesti ja kokonaan. Ja siinä osasyy, miksei voitu treenata muuta: ei voinu, ku koirat oli niin kuumana. Ne väsyy ihan eri lailla, kun hilluu koko ajan. Ja toisekseen: koska toistoja tuli välillä useampia peräkkäin, olis ollut turhaa treenata enempää. Ei oo ideaa ottaa kaikkia mehuja irti. Vaikkakin, täytyy sanoa, on mahtava fiilis: Särökin ihan oikeesti nukkuu näin päiväaikaan.. ;)