torstai 2. huhtikuuta 2009

Tuuliviiri yllä talon katon

Se on mun lähipiirin miesten teemalaulu. Mä oon tullut tulokseen, että miehet muuttaa mieltään koko ajan eikä ne pysy päätöksissään. Eiku, jos sittekkin, mä oon ajatellu.. tiiättehän? Niinpä meidän perheen naiset rallattaakin usein miehilleen tuota tuuliviirilaulua. Ja nyt MÄ oon tuuliviiri! Mä oon NIIN muuttanut mieltä.. :D

Oon nimittäin seuraillut shelttien näyttelyväkeä jonkun vuoden. En tiiviisti, tosissani tai muutenkaan vakavasti, kunhan olen kahtellut. Ja tullut tulokseen, että väki jakaantuu kahtia. Joko siihen, että koiraa EI SAA pestä lähellä näyttelyä: turkki leijuu, irtoaa jne. Tai siihen, joka pesee koiransa ihan näyttelyn kynnyksellä. Mä olen kuulunut aiemmin kastiin aa. Minen koiraani ole näyttelyä ennen pessyt, kuin valkoisilta alueilta. Enkä aikonut pestä nytkään. Vaan.. Säröltä on alennut irtoamaan tukka. Pohjavillaklimppejä alkoi näkyä ja annoin Tonylle ukaasin, että kaikkia muita SAA harjailla, paitti Säröä; sillä on näyttely tulossa. Tai no, monta.. ja niin oli Tony kiltti. No, ne jotka tuntee mut, tietää, etten mä voi kestää koiria, joiden turkki on ruokkoamaton.. (ei mitään paineita kelleen.. ;D). Mä aikani tuota Säröä katselin, tunnustelin ja tuskailin.. Anu tuli (kiitos vieläkin miljoonasti Anu!!) Säröä eilen siistimään ja mä avauduin ahistukseni kanssa. Ja Anu sano, et no mikset pese ja harjaa sitä? Mä sit mietin tovin ja tulin tulokseen, että hiiteen näyttelyt, josse siitä on kiinni! Ja niin mä pesin ja föönasin sekä "vähän kampailin" Mr Pikkaraista. Jonka seurauksena mun eilinen imurointi on vitsi enää.. Meillä on satanut lunta. Pehmeää kuin unta.. ;) Sain (ihme ja kumma) Tonyn sen verran eilen avuksi, että piti Säröä lopuksi hetken aloillaan, kun föönasin ja harjasin sitä. Ja Tony oli IHAN kypsänä, kun karvaa leijui ja lensi joka paikkaan; silmiin, suuhun, nenään..vaatteista puhumattakaan. Mä heikkona hetkenäni lupasin, et imuroin tänäänkin.. Noh, IHAN katastrofiksi herra jänis ei muuttunut, mutta tuskin tuo tukka on "ihan" näyttelykoiran unelma. :D Mut, pääasia, että siinä ei ole enää klimppejä ja sen pohjavilla (ja koko tukka) on ihanan puhdas, ilmava.. ;)

Eip muut. Meen taas heiluttaan letkua a ´la Beam. (suosittelen; erittäin hyvä ostos!!) Toivotaan, et ne, mitkä irtoo, on jo irti.. muuten ei kehtaa mennä paikalle lain.. :D

3 kommenttia:

  1. mä pesin ja föönasin bountyn eilen, sit päästin sen iltapissalle myöhään ja satuin kattoon ikkunasta niin siel se meni kaula/kylki eellä sivuluisua lumessa...Päkä vuorostaan aamulenkillä metsässä löysi "jotain" koska hinkkas itteensä pitkin maata...mä luulen et joudun pestä ne varmaan viel hotkus illalla..varmuuden vuoksi.
    muista ostaa pääsiäiskarkkeja autoon ;)

    VastaaPoista
  2. Hymyyn veti suun kun luin pohjavilla asiaa.
    Itsekin ajattelin jo hetken et taidan omistaa villattoman nahkaisen sheltin, niin paljon siitä irtosi pohjavillaa.
    Nyt noin villattomana se ei ainakaan ole näyttelykehien kaunistus :(
    Särölle terveisiä et pitää vielä villoistaan kiinni! Ja onnenpotku näyttelykehiin.

    VastaaPoista
  3. Oon sun tekstejäs käyny välillä lukemassa. Ne on niin kivoja ja hauskoja. Se on kyllä ihme juttu, kun ilmoittaa koiransa näyttelyyn, niin sitten muutamaa päivää ennen, huomaakin, että talossa on ympäriinsä valkoisia tuppoja. Sulla on uros, jossa se ei niin helposti näy, mutta nartussa... ei sitä voi silloin tuomarin eteen viedä. Mää vein kerran Sofin näyttelyyn bikineissä. Eipä siinä arvostelussa mitään kehuttavaa ollut. Toivottavasti Särö pitää karvoistaan vielä kiinni näyttelyn yli. Tsemppiä erkkariin! Tervetuloa lukemaan myös meidän shelttiväen ja collien blogitekstejä!

    -Iina

    VastaaPoista