sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Mister and miss Trickteam a´la Seinäjoki

Eilen oli siis misseilypäivä sekä Felixillä että Oodilla. Ihan ikiomat koirat olivat tällä kertaa kotijoukoissa (eivät sentäs asuntoja myymässä.. heh.. http://www.kotijoukkue.fi/ ) No joo. Mutta olin lupautunut nämä sisarukset esittämään ja puunaamaantuunaamaan ja mieluusti sen teinkin. Aamulla puoli ysin pintaan suuntasimme Mian ja Oodin kanssa Areenalle ja sattuman johdatuksesta olimme Felixin ja Riikan kanssa samaan aikaan liikennevaloissa tien yli kävelmässä! :) Samaa matkaa siis sisuksiin saakka.

Ensin vuorossa herrat, joten Felix tuunaukseen. Mä olen aina sanonut, että Felix on komea poika, mutta täydellistä ei olekaan (mun uus motto?!) ja virheensä on hälläkin. Kovin on vielä kapea ja takaa jonnin verran ahdas, mitä kapeus ja laihuus (Felix on lihotuskuurilla) korostaa. Ja silmät vois olla mantelimmat. Mutta edelleen, vastapainona on niin paljon hyvää, että kokonaisuus on ehdottomasti plussan puolella. Vaikka riisun nää pinkit lasinikin.

Felixin kanssa esiintyminen meni varsin ookoosti. Etsi kovasti Riikka-emäntäänsä, mutta sain pääsääntöisesti sen esiintymään. Riikka seisoi mun ohjeen mukaan kehäänmenoaukon luona, mikä oli pöydällä seistessä suoraan takana.. Felix tuppasi kääntymään.. olis pitänyt tajuta kääntää se pylly tuomariin päin, mikä taas ei olis oikeasti toiminut, sillä tuomari arvosteli sitä istuen oman pöytänsä takana koiran pöydän edessä. No joo, ei siinä mitään. Kaksi harjoitteluarvostelijaa tutkivat myös koiran ja tämä suomenkielinen tuumasi Felixin kääntyillessä Riikan suuntaan, että "onko tämä tällainen villi kaveri".. heh. Tuumasin siihen vaan että "joo".. en jaksanut selitellä, että etsii emäntäänsä. No, mutta olin toooosi tyytyväinen, sillä emme ole treenanneet yhtään kertaa Felixin kanssa esiintymistä. Siis minä ja hän. :)

Tässä arvostelu: Excellent type, beatiful ears and expression, but a little too deep and round in scall. Nice neck. Straight shoulder. Still too flat in brisket. A little short in step and narrow behind. Nice coat but not in full bloom. Well handled. NUO ERI 3 Karin Hedberg Ruotsi.

Mä en ole koskaan moittinut Felixin kalloa enkä etuosaa, mutta.. No, jokaisella on oma näkemyksensä. Joka tapauksessa olemme erinomaisen tyytyväisiä. :) Enemmänkin.. :)

Sit Oodiin. Mian kanssa soiteltiin tuossa pari viikkoa sitten ja Mia mietti Oodin pesemistä. Sanoin, että ei pestä JOS tukantippumiselle on mitään vaaraa. Ei kuulemma ole.. :DD Heh, no kaikki arvaa loput. Oodin pohjavilla leijaili iloisesti ympäri ämpäri.. Sitä oli kaikilla muilla paitsi Oodilla itsellään. Sen sijaan sen päälliturkki oli kiiltävä, kaunis ja PUNAINEN.. :DD

Mun oli tarkoitus esittää myös Oopee, mutta se nosti kanssani häntää niin iloisesti, että Mia hyppäsi puikkoihin. Paremmin se meni, mutta Oodi nosti hännän myös Mian kanssa. Ensi kerta laatuaan tämä! Oli poliisituulella muutenkin: vahti namejaan jne. Tässä Oodin arvostelu:

Feminine bitch, a little thin in muzzle and small in eye. Neat ears. Rather straight in shoulder and upper arm. Nice golden sable colour with white chest. Ok body for age. Rather straight in stifle and steep in croup. Happy mover. High carried tail. Rather narrow behind.



Kuva: Heidi Mattila

Small in eye? Siis pieni silmään vai pienet silmät?! Silmät Oodilla on hyvin tummat ja mantelit, muttei ne pienet ole.. :DD Olisko se sit pieni silmään?! Sitähän se on. Ja käsiin myös.. ;) Eriin ollaan silti tosi tyytyväisiä, sillä tuomari osasi jakaa myös hoota ja teetä.

Näin. Viikonloppu on mennyt lenkkeillessä ja höpöötellessä: Mia ja Oodi kun asuvat siellä "jumalanseljäntakana" ja livenäkeeminen on niin harvinaista "herkkua".. Seuraavat treffit on taas sit joskus. Kiitos Mialle seurasta, Riikalle eilisestä seurasta :), Heidille kuvista (sain Mian kautta Oodin kuvan) ja Pialle vielä ihan HIRRRRMUISESTI Onnea Indianin hienosta päivästä!!! Kiva oli nähdä myös muita tuttuja. Sii juu taas joskus.. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti