lauantai 8. elokuuta 2009

Tapahtumarikas löördaakki


Vesirinsessa Xy. :)

Kaikki sai alkunsa itseasiassa eilisestä. Kun me palattiin Madonnan konsertista ja napattiin Juustoportilla Xy kyytiin ja meille hoitoon: mä veisin koko trion (Carron, Xyn ja Särön) näyttelyyn Kauhajoelle. Katarina ei päässyt ite, sillä he oli tuomaroimassa Lempäälässä. Noh, mä buunasin kolmikon illalla ja mietiskelin, että mitäköhän siitäkin tulisi. Xy oli totaalisen pohjavillaton (tää ei kuulu kategoriaan "sanotaan vaan ku kuuluu" vaan OIKEESTI naku). Mut, samapa se. Son vaan näyttely.. ;)

Tony lähti mukaan, sillä JOS molemmat tytskät sais pinkin nauhan, pitäis jonkun muun esittää Kaapeli. Tony lupas (aikuisten oikeesti lupas), mut koska Pia, kummitätinsä, oli tulossa paikalle, sai Tony vapautuksen. Silti hän, kelpo KePona, lähti mukaan. Ja kokos meille teltan: mikoli hyvä, sillä helle oli melekoonen!! Noh, mutta siis. Särö oli ensin. Se esiintyi paremmin, kuin aiemmin: häntä oli pysyssä VAIN kaksi kertaa: nuorten yhteisesiintyimisessä (meitä oli kaks) ja PU kehän vikalla rundilla. Muuten mun murinat taas tepsi. Tosin, sei musta ravaa niin makeesti, kun mä sille murisen. Mut valintoja..mä tiiän. Ompa kiva harrastus sillä.. :( Joka tapauksessa arvostelu oli hieno ja mä oon tosi tyytyväinen. Särö oli PU2 ja sai varasertin. Jota mei oltais haluttu.. ;)

Sit Xy. Se esiintyi aikalailla, kuten mä ajattelinkin. Pöytä meni pahemmitta pulmitta, pientä kenailua oli ilmassa. Mut ei yhtään paha. Sit ravas oikein hienosti pitkää ja makeeta ravia. Seistessä välillä bongaili jotain, mut seiso kuitenniin hienostikin. Mut on se melkonen emäntä!! Se on ihan hirveen vilkas: näkee ja kuulee kaiken, reagoi kaikkeen: ei välttämättä siis peläten, mut reagoi: korvat heiluu, pää kääntyilee jne. Lenkilläkin se on oikein väkkärä. Ja sit sen toinen puoli.. jessus!! Se alistuu kyllä meidän laumalle, kuten kuuluukin. Mutta JOS on ruokaa tai syliä lähellä, niin se näksii muita!! Tsiisus!! Mä sanoin sille tänään aika topakasti aiheesta.. otettiin niitä ryhmäkuvia kolmikosta, ni Tonyllä oli kameran luona namikuppi. Xy näki sen ja näksäs sekä Carroa että Säröä, enneko mä ehin kissaa sanoa.. Se NIIN tarvii lehmänhermomiehen. ;) No joo. Mutta siis tuomari arvosti kovasti liikkeitään ja antoi tukattomuuden anteeksi. Xylle luokkavoitto erillä.

Sit mama. Se oli aivan ûberihana!! NIIN liekeissä!! :D Haukkui ja liekutti itteään, tarjos temppuja: maahanmenoa, sivulletuloa.. ;) Sen naama nauroi!! Ja se esiintyi upeasti!! Iloisesti, ei yhtään väistellyt tuomaria tms. Ja ravi oli pitkää, hienoa!! Mun Kaa.. ;) Luokkavoitto erillä myös mamalle. PN kehässä sit Xy pesi äitinsä ollen PN1 ja saaden sertin. Carro tuli hienosti toiseksi. Jotenkin, kuitenkin, mä olisin suonut sen tänään äidille: se esiintyi paremmin ja sillä oli NIIN hirmuisen kivaa. Mutta näin tänään. Carrolle siis samanmoinen vaaleansininen rusetti, kuin pojalleen. Mä vien ne Miinan roviolle.. :D Xystä tuli sit VSP vielä loppujen lopuksi. Minen tajua tätä. Ehkä joku päivä. Hauska koirahan tuo Xytin on: se tyksii minusta ja minä siitä! :) Nuolee välillä hellästi naamaa ja käy moikkaamassa. Ja oikeesti: pitää muistaa, ettei se asu meillä, mun kanssa. Mä oon sille kuitenkin, vieras. Joten ei kumma, että se bongailee välillä asioita.

Kiitos hirmuisen paljon vielä Pialle Kaan esittämisestä ja Mr Trickteamille kuvaamisesta. ;) Ja kepoilusta. Onnittelijoita minä haluan vielä kiittää: sekä siellä paikanpäällä että sit kotona. Kivaa, kun on "myötäelijöitä", oikeesti on!! :) Onnea pentujen kaksikolle: Hellä ja Indian sai molemmat koopeen!! Hyvä tytöt!! :) Ja ROP-koira oli hieno: Onnea Shet Uppiin!!

Kotona sit hetki elbailtiin, syötiin ja päätettiin lähteä uimaan koko porukka. Ja olipa lystiä!! :D Carro ui ehkä eniten. Sit Hiisi ja Särö. Repo teki ekan kerran eläissään omaehtoisen pikauinnin liivien kera!! Hienoa!! :) Ja Xykin ui. Se oli fleksissä, sillä mä en uskalla pitää sitä irti: sei välttämättä usko mua. Luulisin. :) Särö oli aika hassu: nyki lumpeita uidessaan irti ja toi niitä rantaan. Sillä oli äitinsä ja siskonsa tavoin hyvä uintityyli: leuka lähellä vettä. Samoin Hiisi, the räpylämies, omaa hienon tyylin. Mut jännä, että se ei ui ilman lelua. Pitää olla joku suuhun ja haettavaks. Mut tässä näytettä:

Särö ja lumme ( et Pia Sä :D)

Carro ja Repo


Nelikko.

8 kommenttia:

  1. Voi ihmisen eläissä kuinka ylpee mää oon tän päivän tuloksista :o))) Bossen lapset rules!!!

    VastaaPoista
  2. Sylin täydeltä onnea tosi hienosta näyttely menestyksestä!!
    Nuo uinti kuvat hienoja, koirilla hauskaa :))

    VastaaPoista
  3. Onnea sinisestä ja vaaleensinisistä ruusukkeistä :) Hieno päivä teillä!

    VastaaPoista
  4. Onnea ja tervetuloa ;)

    t: miina.

    VastaaPoista
  5. Onnea meidänkin porukalta !

    Anne T

    VastaaPoista
  6. Huippujuttu tuo XY:n serti ja vielä VSP! Onnee kovasti! Näin XY:ta Rovaniemellä juhannuksena ja oli kyllä sievä neitokainen. Teillä oli muutenki hieno päivä näyttelyssä. Ihania nuo uintikuvat.

    VastaaPoista
  7. Onnea vielä. Kuvien perusteella näyttää siltä että ootte käyny Kuortaneella uimassa vai oonko ihan sokea? :)
    -Liisa-

    VastaaPoista