sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Huolia ja murheita

ilmassa. Hiisi on ollut ripulilla ti-ke yöstä. Soittelin torstaina jo huolissani klinikalle, mutta tuumasivat, että voidaan oottaa perjantaihin. Pe meni yllättäen molemmilla töissä niin myöhään, ettei päästy lääkäriin. (huonot omistajat) Näytti jo itseasiassa pe, että Hiisi olisi vähän parempi. Muttei ollut. Pe-la yönä taas ripulit sisälle, vaikka mahassa ei ole juuri mitään.. :( Nesteitä on hulluna tankattu, ettei kuivu näillä helteillä.. Onneksi kaapissa oli ID-ruokaa ja convalense supportia. Saadaan jotain energiaa. Ja piimävettä, raejuustoa, canicuria.. huomenna on onneksi arki.

Ja sit Kaapeli- on hankkinut silmätulehduksen. Silmä rähmii ja on punainen. Alkoi pe:na. Joten kaksin kappalein huomenna lääkäriin. Onneksi Tonyn laukusta löytyi silmähuuhdetta, sillä on rouvaa kidutettu viikonloppuna.

Särö taas on kukkoilussaan edennyt uudelle asteelle.. Siskoni Leena tuli eilen meille ja oli mennyt suoraan "koirien pihaan" moikkaamaan nelikkoa. Särö oli tullut tasajalkaa hyppien ja haukkuen Leenan luokse ja hyvä, ettei näksinyt kättä... Ite ei oltu näkemässä, joten en osaa sanoa, oliko kukkoilua vai leikkiä. Sen leikkikin kun on aika äänekästä ja hammaspitoista.. Mietittiin vaan, että sen kanssa pitää olla entistä tarkempi: nostaa vaatimusrimaa joka asiassa. Ettei luule ihan oikeesti itestään liikoja.. Mä en voi uskoa, että se oikeesti puolustais pihaa niin, että tohtis mennä ihmisen iholle.. se olis meidän historian eka koira, joka niin tekis. Ja se nyt kuitenkin "onvaansheltti". Ja Leenakaan ei pitänyt asiaa minään, joten ei kai se sitten ollut sen vakavampaa. Mutta mä en siedä sitä koirilta yhtään. Joten pitää olla kyyläämässä ite joku kerta, kun tilanne vois toistua. Meidän läsnäoloaikana ei ole ikinä ollut mitään moista ilmassa. Sekin tietty voi lisätä "puolustustarvetta"?

No niin, elikä siis siinäpä sitä. Muuten ei kummempaa, hirvee helle vähän koirien kannalta mietityttää; onneks nää juo ite ja riittävästi. Mut tuo Hiisi.. toivottavasti saadaan jollain maha-antibiootilla tms. kuntoon. Mä oon nimittäin heti diagnosoinut sillä munuaisvamman.. sama diagnoosi, mihin Demi meni.. musta sillä on kaikki oireet. Houp sou, että oon väärässä.

4 kommenttia:

  1. Olipa ikäviä uutisia :( Toivottavasti Hiisi on jo parempi!

    VastaaPoista
  2. Pikaista toipumista vaivaisille!!!! Joskus vastustaa ihan urakalla, mut kyllä se siitä taas parempaan:)

    Panu on ihan samanmoinen shelttikunkku kun Särö;) Olen ottanut koolin johtajamentaliteetin Pa:n kanssa: mua ei hetkauta mikään missään ja kuumaverinen shelttipantteri noudattaa näköjään mun käyttäytymiskaavaa, se onneksi haluaa miellyttää mua niin, että on alkanut ottamaan asiat ja ilmiöt kanssa mamman lailla koolimmasti;) (=Paitsi agikentällä;)

    Lauman- ja pihavartijaälämölön kitkeminen on kuitenkin, tähän mennessä ollut ylivoimaisen vaikeaa:/ Meillä kahden/kolmen shelttijannun lauma (mummulan isolla pihalla) esittää jatkuvasti tyhmyyden tiivistymistä älyvapaalla metakoinnilla ja pullisteluilla:) Huh- ja hehheijakkaa!

    VastaaPoista
  3. Noh niin: lääkärireissu takana. Hiisi välttyi siltä, toistaiseksi, sillä eilen illalla tuotos oli kiinteytynyt. Soittelin aamusta lääkäriin ja sovittiin, että jos menee vielä löysäksi, niin heti labraan. Carro puolestaan sai salvamatokuurin. Siis sellasta rasvaa, joka valuu matomaisena silmään, JOS valuu.. äh. Ja voitteko kuvitella: silläkin on VIIKON dopingvaroaika päätyttyään.. eli se siitä Klagista.

    VastaaPoista
  4. No voiei...kaikkia huolia ja murheita. Miun Hulda täytti 15 vuotta viime pe ja aina sellainen kutkuttava pelko on mukana, jos jotain tapahtuu... Noi vanhukset kun tuppaavat olemaan niin rakastettavia ja ihania=)
    Toivottavasti Kaapelin silmä tulee pian kuntoon ja Särö on kilttipoika!
    -Jaana&co-

    VastaaPoista