maanantai 11. tammikuuta 2010

Pikakuulumisia pukkaa

vanhan perään. Meillä oli tänään pennuilla extreme päivä. Ensin meille tuli naapurin eläväiset lapsukaiset. Tyttö täyttää ensi kuussa kaksi vuotta ja poika on eskari-ikäinen. Tyttölapsi liikkui joko juosten tai kahdella jalalla pomppien. Poikakin nautti juoksemisesta. Teki pennuille, ensijärkytyksestä toivuttua, ihan hyvää. Pääsivät nosteluun ja tottuivat villiin liikkeeseen. Vaalea tyttö jopa leikki loppuaikana pojan kanssa riehakkaana.

Lapsivieraiden lähdettyä oli vartin tauko. :D Sit tuli paikalle Pia, Qki ja Indian. Oli sinistä ja mustaa koiraa tarjolla. Mutta niiden kanssa meni oikein mainiosti ja oli megahauskaa nähdä, miten Qki tykkäsi!! :D Sai kaltaistaan seuraa.. *hihittelee*

Vartti tämän session päättymisen jälkeen tuli kylään Outi ja bichonfrise Kassu. Kassu oli taas IHAN eri näköinen ja värinen, kuin aiemmat tuttavuudet. Ja hyvin visiitti meni. Kassu oli evvvk-leikkiä ja pennut saivat hienon kokemuksen. Lopuksi jo haastettiin leikkiin, by pennut. ;)

Et näin. Nyt mami huokaa ja oikaisee soffalle. Kiitos vieraille käynnistä: oli ihanaa, että kävitte!! Tarkoitus ei ollut kasaannuttaa kaikkea yhdelle päivälle, mut mun elämänhallinta... sitä ei oo.. taaskaan. Neljäs meno olis ollut kans, mut se oli peruttava.. pahoittelut Anu vielä.. :( Mä en oo varma, onko mulla huomenna "eioleketääntulossa" ilta? Ke on sirutus jne, to silmäpeilaus. Pe on mulla pikkujoulu: hässäkkää. La tulee Kaisa ja toisen tytön kotiväki. Ja su mentäneen pentujen kanssa Jalasjärvelle kylään. Sit ma tulee toivottavasti Anne kattoon pentuja. Ja sit taas otetaan "varauksia" ilolla vastaan! :D Teretuloa siis!!

Ja, edelleen, sanomalehdet ovat tervetullut tuliainen.. :)

5 kommenttia:

  1. Jos maanantain Anne on mä :), niin tuun mielelläni maanantaina hiplailemaan pentusia. Otan vielä yhteyttä...

    VastaaPoista
  2. Me voitais Ellan (ja ärrien) kanssa tulla pentuja katsomaan? :) t. Liisa

    VastaaPoista
  3. Voi Liisa tervetuloa!! Saatais mustaa koiraa esille ja lapsonen!! :) Ens viikolla?

    VastaaPoista
  4. Mä oon töissä ma-ke. Käviskö teille torstai? Kun perjantaina ajelen treeneihin Seinäjoelle pelkkien koirien kanssa...:)t. Liisa

    VastaaPoista