Huolia ja murheita

ilmassa. Hiisi on ollut ripulilla ti-ke yöstä. Soittelin torstaina jo huolissani klinikalle, mutta tuumasivat, että voidaan oottaa perjantaihin. Pe meni yllättäen molemmilla töissä niin myöhään, ettei päästy lääkäriin. (huonot omistajat) Näytti jo itseasiassa pe, että Hiisi olisi vähän parempi. Muttei ollut. Pe-la yönä taas ripulit sisälle, vaikka mahassa ei ole juuri mitään.. :( Nesteitä on hulluna tankattu, ettei kuivu näillä helteillä.. Onneksi kaapissa oli ID-ruokaa ja convalense supportia. Saadaan jotain energiaa. Ja piimävettä, raejuustoa, canicuria.. huomenna on onneksi arki.

Ja sit Kaapeli- on hankkinut silmätulehduksen. Silmä rähmii ja on punainen. Alkoi pe:na. Joten kaksin kappalein huomenna lääkäriin. Onneksi Tonyn laukusta löytyi silmähuuhdetta, sillä on rouvaa kidutettu viikonloppuna.

Särö taas on kukkoilussaan edennyt uudelle asteelle.. Siskoni Leena tuli eilen meille ja oli mennyt suoraan "koirien pihaan" moikkaamaan nelikkoa. Särö oli tullut tasajalkaa hyppien ja haukkuen Leenan luokse ja hyvä, ettei näksinyt kättä... Ite ei oltu näkemässä, joten en osaa sanoa, oliko kukkoilua vai leikkiä. Sen leikkikin kun on aika äänekästä ja hammaspitoista.. Mietittiin vaan, että sen kanssa pitää olla entistä tarkempi: nostaa vaatimusrimaa joka asiassa. Ettei luule ihan oikeesti itestään liikoja.. Mä en voi uskoa, että se oikeesti puolustais pihaa niin, että tohtis mennä ihmisen iholle.. se olis meidän historian eka koira, joka niin tekis. Ja se nyt kuitenkin "onvaansheltti". Ja Leenakaan ei pitänyt asiaa minään, joten ei kai se sitten ollut sen vakavampaa. Mutta mä en siedä sitä koirilta yhtään. Joten pitää olla kyyläämässä ite joku kerta, kun tilanne vois toistua. Meidän läsnäoloaikana ei ole ikinä ollut mitään moista ilmassa. Sekin tietty voi lisätä "puolustustarvetta"?

No niin, elikä siis siinäpä sitä. Muuten ei kummempaa, hirvee helle vähän koirien kannalta mietityttää; onneks nää juo ite ja riittävästi. Mut tuo Hiisi.. toivottavasti saadaan jollain maha-antibiootilla tms. kuntoon. Mä oon nimittäin heti diagnosoinut sillä munuaisvamman.. sama diagnoosi, mihin Demi meni.. musta sillä on kaikki oireet. Houp sou, että oon väärässä.

Vaellus takana

Mentiin aamusta omalla autolla urheiluopistolle, mistä hyppäsimme taksiin ja sillä alkpisteeseen. Meidän piti mennä UKK-reittiä 11km. Se osoittautui TOOOOSI raskaaksi ja vaikeaksi, joten menimme sitä nelisen kilometriä ja sitten vähän iisimpää, mutta vähän pidempää reittiä takaisin: yhteensä käppäiltiin n. 13km. Mä luulin, että kävely olis sujunu iisimmin, mutta hemmetti ku oli raskasta.. se kiipeily teki tehtävänsä.. mä en kyennyt edes heti sen perään altaille.. huoh. Noh, rauha maassa, koirat(kin) on totaalisen sippi. :D Hassua silti, miten ne on eri lailla rakennettu liikkumaan. Särö yritti vielä vipan kilsan aikana haastaa leikkiinkin väkeä.. mun suunnitellessa jotain paljon synkempää.. mut, selvittiin!! :)

Tässä pari napsasua. Enempi paan sit albumiin, kun ennätän..

maisemaa alusta:


jonkun sorkkaeläimen järsimiä puita:


puolivälin metsätunnelmaa: (UKK-polulla välillä taas)


Iisimmällä reitillä pitkoksilla:

Oli kivaa!!

Hullu fiilis

istun (no, makaan) hotellihuoneessa ja surffailen. :) aika mellevää. Tony lupas viedä koirat lenksulle ja mä saan huilia. Reilu meininki.

Eka yö hotellissa takana. Koirien kanssa meni muuten hyvin, mutta... voi kiesus että mä vihaan laminaattilattiaa!! Siis se ÄÄNI!! Särö diibbaili pitkin yötä ja kynnet rapisi ja rapsi ja rapisi.. tää sänky on normia korkeampi ja Särö ei pimeässä päässyt kunnolla sänkyyn: mätkähteli päin reunaa, kun jalat luisti hypätessä alta.. ja se töminä yhistettynä siihen rapinaan.. ens yönä mä tukin korvat tulpilla. Ja ens yönä mä luulen, että täällä on hipihiljasta muutekin. Tänään on nimittäin riittänyt äksöniä: aamulla tehtiin abaut vitosen lenkki tuolla jumalaisen hienossa kangasmetsämaisemissa! On se hienoa!! Sit mentiin Minitiimiin kylään ja voi jesta, kun mä tykkäsin!! Miina oli just niin mukava, kun mä oon epäillytkin (hih) ja tuo Minitiimin koiraväki sitten!! Nunon toinen puoli tuli rytinällä esiin, kun astuttiin huoneeseen!! :D Nyt mä tiiän, miks Miinan sivuilla lukee, että Nuno on köysivetomiehiä.. ;) Samoin kaksi muuta miestä tunki naamalle, suuhun ja rapsuteltaviksi. Naisväki oli hillitympää, muttei pätkääkään varautunutta. Miina: hienoja koiria teillä!! :) Bonuksena, piirakan lisäksi, oli opettavainen shelttioppituokio. Käytiin pöydällä läpite seitsemän shetlantilaista hyvine ja huonoine puolineen. Ja mä luulen, että jotain mä konkreettisesti opinkin. Se on aivan eri, kun on, mitä verrata. Että kiitos vaan, oikein kovasti!!

Sit Tony läks lenkittämään kvartettiamme tuonne vesisateeseen. Aikoivat kiivetä laskettelumäen päälle.. mä jäin suosiolla huiliin.. haloo, kuka sinne nyt haluaa kiivetä?! Tulivat just takas ja koirat on ravassa korvia myöten. Kiva pestä niitä pienessä suihkukopissa.. ;) Jätin ne hetkeks partsille: saa pestä yhtä kerralla ja hakea seuraavan vasta, ku edellinen on redi. Noh, ei mitään, ideana jees, mutta kun Tony tuli sisään, ni Särö ei ollutkaan enää partsilla.. Mä ehin hetkeks säikähtää.. kunnes.. se oli mennyt naapurin puolelle sellasesta kissankokosesta raosta!! Ja.. kiva.. sei "mahtunut" enää takas. Onneks naapurit oli huoneessaan.. nainen tuli sit.. nii.. VALKONEN juhlatakki päällä nostaan Säröä takas.. ja kyllä.. Särö oli edelleen korvia myöten ravassa.. noloa.

Mut, semmosta. Nyt "pitäis" lähteä kylpeen tuonne alas ja sit syömään Rossoon.. :D Ikävää tää lomailu!! :) Toivotaan, et huomenna ei satais koko päivää.

ylämäki alamäki ylämäki alamäki yhdessä kulkiien..

Jaaha. En tiiä, mitä sanois. Paitsi että olipa kiva weekendi! :) Mut mä alotan alusta. Perjantaista.

Repo Einari kävi silmäkontrollissa Kirkkonummella Vanhapellon Päivillä. Hyviä uutisia: silmä oli ookoo: ei kaihia enentynyt, kiinnikkeet ennallaan, paineet normaalin tasolla jne. Kortisoni tippa vaihettiin pois toiseen. Huonot: tää uus tippa tuntuu sattuvan silmään! :( Täytyy huomenna soittaa lääkärille, että mitäs nyt.. Mut hienoa, ettei ole menty silmän kanssa alaspäin!

Sit, lauantai, meni Lintsillä. Ihana paikka ja valtavan hieno sää!! :) Kiitos Era, Jari, Elias ja Tony mukavasta päivästä!!

Ja tänään: mentiin aamusta Eran ja Millin sekä siis mä ja Carro sekä Tony ja Särö treenaan "kotikonnuille".. ;) Särö teki elämänsä ekoja vieraita esteitä. Eraa ja mua vähän kans jännitti: musta oli jännää "esitellä" Kaapeli Eralle ja Eraa jänskätti treenata pitkästä aikaa kimpassa! :) Eli kaikilla lisäjännitystä omasta takaa.. :D No siis. Carron eka radanpätkä oli tahmee. Se nyt "silleen meni". Mut sit mä ravistelin itteni hereille ja jumankekka ku oli kivaa!! !!!!!!! Ei rimoja, kurvit pienet ja nätiti! Puomi kusi, paitsi ekalla kerralla oli hieno. Sit kepit avokulmasta (joskin kaarilla, jotka pelasti ainakin kerran). Mut silti: makeelle tuntui!! Ehkä.. josko... tai no ei.. tai silti ehkä! :)

Särö meni kans hienosti! Ei haitannut vieraat esteet tms. MUTTA.. sen A on paha. Se hyppää harjan yli niin, että selkä notkahtaa väärään suuntaan. Ei voi jatkaa noin. Edotuksia? Millä sen saa hyppään harjan yli, mut niin, ettei selkä notkistu väärinpäin? Niinko Kaa. Sit kirkkisläisten pikkurengas oli vaikee sekä mamille että pojalle. Mut hyvää teki silti. Aah.. :) Mä tyksin katella noita.

Ja sit Minni-peetu ja Era. Olipas ihana nähä niitä!! Milli on kyllä mainio, mutta hemmetin haastava koira. Sen kans PITÄÄ tehä, eikä meinata tehä. Se tarvii oikean otteen, minkä Era kaivoikin esiin. Vielä, kun ne pääsis kisaileen ja treenaileen niin, että rutiini iskee. Ni son siinä!! :)

Kiitos Alaskoille mukavasta viikonlopusta, taasen. Myö soithelemma ja pitää miettiä, että jos vaikka sitä.. ;) Juu nous... Nymmä jatkan jännään, josko mä tuun rikkaaks!! :D Kiaraa... pliis meik mii rits!!

Mietteitä agista

Mä oon tehnyt päätöksen. Ison ja vakavan. Mut mun elämää helpottavan ja etenkin, kun sen sanoo ääneen tässä ja nyt.

Mä juttelin Pian kanssa syntyjä syviä viikonlopun Tuurin reissulla. (joo, sillä..) Puhuttiin myös agilitystä. Siitä, mitä se on ja mitä se on ollut ja millasia meidän koirat agin suhteen on. Ja mä sanoin sillon Pialle sen, mitä mä sanoin tänään treenien jälkeen Anulle. Sen, mitä mä sanon nyt tässä. Carrosta ja musta ei tule koskaan SELLAISTA agilityparia. Mei ikinä kisata oikeesti ja meistä ei koskaan tule "the agilitaajia". Mut mä en oo yhtään surullinen! Päinvastoin. Nyt mä jatkan ihan, ku tähänki asti. Me treenataan, kisataan ja pidetään lystiä. Mut se ei koskaan tule sellaseksi koiraksi, minkä kanssa on helppoa ja selkäkarvat nostattavaa mennä baanalla. Mä en ole ikinä radan jälkeen liikuttnut kyyneliin sen kanssa saamastani fiiliksestä. Mut mä liikutuin Sitkun kanssa kerrasta ja Sutisen kanssa usein. Mä en saa sitä "flow"-fiilistä koskaan enää. Mut ei mun tarviikaan.

Carron ohjaaminen on välillä, kun koettais hämmentää vähän jähmeää betonia. Se liikkuu kyllä, mut ei oo notkeeta ja helppoa. Se on niin itsenäinen ja jääräpäinen, että se ei ikinä tuu toimimaan, miten mä toivoisin ja mitä mä tarvisin fiboihin. Jos sen pitää valita mun kääntävä käsky, ohjaus tms, TAI omavalintainen kontaktieste jossain, niin se menee takuulla sinne. Kontaktille. Se ei yhtään halua olla herkkä, reagoida mun ohjaukseen tai käskyihin. Eikä sen kuulukaan. Mun pitäis tehdä ihme, että mä saisin sen toimimaan, edes puomilla ja kepeillä. Saati sit ohjauksellisesti. Se on Kaapeli Häggblom, jääräpäisen emännän jääräpäinen koira. Ja opettanu mulle elämästä, arvoista, koirien sielunmaailmasta, kasvattamisesta ja sen koukeroista enemmän, kuin kukaan, koskaan. Ja me mennään agiliitoa vielä kauan: niin kauan, kun se meitä kahta jääräpäätä ilostuttaa! :) Ja se lienee kauan. Mut me ei ikinä tulla karsintamatolle ekan hypyn taakse numerolappu rinnassa. Mä luulen, ettei me koskaan kisata edes kolmosessa. Mä en nimittäin tuota emäntää saa kakkosen koukeroista läpi. Ainakaan niin, että se tuntuis kivalta. Joten, kattellaan, mitä eteen tulee.

Mut, mä EN ole surullinen tästä pätkääkään. Mulla on Elämäni Agilitykoira jo ollut. En mä voi saada kahta Elämäni Agilitykoiraa. Carro on tarjonnut paljon ihan muuta. Mä oon siitä tyytyväinen. Ja kuka tietää..mitä tietää.. ;)

Ja nih, toinen juttu erikseen- Särön treenit. Ne meni viimeviikkosta paljon paremmin. Josko elämä hotmaman juoksun jälkeen on voittanut. Tehtiin semmosia treenejä, missä koiraa opetettiin lukeen rataa ohjaajan liikkeestä. Särölle se oli ensin haastavaa, mutta valo alkoi nousta ylös. Lisäksi Tony huomautti sille nätisti ja asiallisesti kerran, kun ryykäs ohi loogisen hypyn. Ja kas, hää poimi sen seuraavalla kerralla kiltisti. Ja vaikka sille huomauttaa, se haluaa silti mennä taas ja taas. Mikä on tosi kiva asia. Se on IHAN kesken, mutta saa ollakin. Pohja alkaa olla kunnossa. Kisaikä tuli tänään purkkiin, mut huu keös. Kattellaan, mihin pojista on.. ;)

Tuurissa

ei YHTÄÄN Tuuria.. Vit** kun mä taas inhoon koiranäyttelyitä. Yli kaiken. Mä en käsitä, että mä maksan rahaa siitä, oon jännityksestä lähes mykkyrällä, fiilistelen, näen vaivaa edellisenä iltana pesun ja föönauksen merkeissä, sovittelen edellisenä iltana vaatteita epätoivoisena jne. VAIN saadakseni helkkarin sinisen muovinarun, koska mun koiralla on häntä pystyssä!!! KELE!! Mä oon samaa mieltä; se on ruma. Liikkeessä. Mut seistessä se on alhaalla ja eestaas juostessa. Ympyrässä se nous. Sen häntä on pitkä, kiinnittynyt oikein, ei mutkia. Mut kus (lue ego) sen päässä nostaa hännän pystyyn. Ja siitä rankastaan, näemmä, välillä ihan hirveesti.Mä oon sitä mieltä, että hännän takia ei vois saada sinistä nauhaa. Mut tietenki mä oon sitä mieltä!! :) Tosin, tuomari oli myös sitä mieltä, että ristiluut on lyhyet. Kattokahan se ees oikeeta koiraa?!

Sit, erityisesti, mua nyppii tää, että mua ottaa päähän!! Mieti Miira vähä!! JOKU muovinarunpätkä saa mut kihisemään!! Ihan järkkyä!! Mä luulen, että tää oli mulle hyvä opetus. Mä ihan vilpittömästi ja oikeesti oon elänyt luulokuplassa, että Särö ei saa ikinä sinistä nauhaa. Hah, siitä sain. Eli olin sen tarpeessa. Mut silti se ketuttaa. Jos nyt pitäis päättää, ni tää loppuis ny tähän. Harmi, että Kokkola on jo maksussa. :) Mä ja mun kisaviettini...

Mut nyt, apuuva!! Mä kaipaan hirveesti vinkkejä tuon hännän kanssa. Mä tiedän, että se on psyykkistä isottelua. Se mm. kusi mun jalalle ja häkkiään vasten. Mistä molemmista sai huutia. Mutta siis huomaa, että se on ihan sikamiestä. Mut emmä haluais sitä repiä ketjuapannalla ja murista sille koko ajan. Mä en halua, että tää muuttuu niin totiseks ja kamalan näköseks kattoa. Niitäkin nimittäin näkee.. Joten, MITEN se oppis sen? Miten mä voin kouluttaa asiaa, mikä on seistessä kunnossa? Juoksen ympäri pihaa ja naksutan, kun häntä menee selkälinjan tasolle vai?

Mä en voi uskoa, että mä mietin tällasta.. mut mä mietin. :D Mä lisään näyttelyarvostelun illalla tai huomenna: siirto-ohjelma on toisella koneella ja son ny kiinni. Hyvä niin.. :D Nymmä koetan saada Tonyn mun kans puutarhakauppaan.. mä haluisin hopeakuusen. ;)

Kiitos Pia piristyksestä: Keskisen shoppailu virkisti ja teki eetvarttia!! ;) Frendsforever on käden, visusti!!

Loppuun Peräsalon Annen ottama kuva viirihännästä ja meitsistä. Ja nih: oonhan mä mieluummin tuommosen machomiehen kanssa, kuin panikoivan kaverin kanssa. Tottatotta! :) Kiitos Anne kuvasta!! (tuos muakin viä nauratti.. :D)

Nukkuva hirviö

Mun sisällä asuu nukkuva hirviö. Krooninen suolistotulehdus(http://www.crohnjacolitis.fi/cms/). Se on ollut nyt monta vuotta hiljaa, remissiossa ja siis mun termein nukkumassa. Nyt se on herännyt. Ei vielä kokonaan, mutta venyttelee kaulaansa. Kortisonikuuri ja reipas saikkuloma. Harmittaa hirrrrveästi!! Noh, elämä on.

Liidokki vai lapanen?

Tänään oli tiistai (ihanks tosi? :D) ja siis agiliidon maratonilta. Noh, ekana treenas siis Särpäntterin ryhmä. Ja Särö ei ollut liidokki. Se oli omituinen. Virve kävi hieromassa sitä ja hotmamaa pari viikkoa sitten ja sen lapa oli juntturassa. Särön siis. Ja mä veikkaan, ettei se oo good vieläkään. Mä nääs koetin hieroskella sitä eilen, ni pani hanttiin lavan kanssa.. :( Onneks Virve tulee taas to. Käännöksissä Särö ja Tony jäi tuijottaamaan toisiaan ja Särö ei lähtenyt liikkeeseen samalla lailla. Mua jäi pikkusenverran mietityttään. Mut katotaan, mitä Virve sanoo. Se, mikä siinä on joka kerta, on pieni bordercollie Särön sisällä- häbä nimittäin liikkuu kentällä IHAN ku beecee merkkinen koira. Ravaa treenien välissä: kun jutellaan Tonyn kanssa, matalana, pää ja häntä alhaalla. Pysähtyy ja menee matalammaksia: odottaa "syöksylupaa" ja lähtee hakemaan, mitä millonkin. Nyt se muuten oli vähän tuhmakin: karkas keinulle kaks kertaas tosi rumasti. VAIKKA sai käskyn tulla mualle. Toivottavasti sille ei tullut keinukammoa, kun juoksi sen läpi itekseen ja täräytti aikalailla alas.. huoh. Huoliahuolia siis.

Sit alkeiskurssi välissä ja voi Bojat että mä tyksin siitä porukasta!! Otettiin keppikujaa ja A:ta. Ihan mieletöntä, miten nopsaan hyö etenee!! Keppikujakin kapeni toistakytäsenttiä jokaiselle!! WOW!!

Sit hotmama. Se oli "ihan ookoo". Mä sanoin Ellille, että Carro on ku vähä jäinen muovailuvaha. Kääntyy ja menee, mut pitää vääntää kovaa. Sei oo mikään kovin herkkä ohjattava. Mut se on opettanukin mulle taas jotain muutaa: mä oon ohjannut herkkää koiraa paljon ja ennen. Nyt pitää tehä töitä. Ja sehän passaa. :D Noh, ookoo arvosana tulee siitä, että vauhtia oli, muttei hullunsellasta. Ja mä haluan sen.

Mua jotensakin masentaa ajatus siitä, että neljä kk ja TAAS tauko. Me ollaan aina ja kokoajan tauolla. Jos saan jonkun asian työn alle, ni kohta se homma taas katkeaa. Pian on se aika, että Carro haistattaa veen koko maailmalle, makaa sohvalla ja tatuoi itseään musteisella neulalla, tukka roikkuu silmillä ja heavy soi täysillä mun pyynnöistä kääntää pienemmälle huolimatta. Ja kun se loppuu, on Carro maailmankaikkeuden hilpein animaali, joka rakastaa IHAN kaikkia. Häntä ei pysähdy, vaikka pyytäis.. Joten hirmu hauska siinä miettiä, että mikä vaihde on millonkin.. Leena, rakas siskoni, aina meilletullessaan kysyykin, jotta mikä kausi Carrolla NYT on menossa? :) Leena: nyt olis ilokausi! Mut vain tovin.

Sit mun on pakko selitellä tuota edellistä tekstiäni, ettei tuu väärinkäsityksiä. Mä luulen, että osa luulee mun ei-tykänneen Jaakon kurssista. Ootte väärässä: Jaakko oli musta ihan yks parhaita, ellei paras, kouluttaja ikinä!! Mielettömän mukava, perusteellinen, taitava!! Ja treenit oli mietittyjä, hyviä ja haastavia, mutta sopivia! Ihania!! Ja se, mitä mä "urputin" oli se, että tuon kaiken hienon ohjauksen LISÄKSI pitäis jokaisen muistaa tehdä sitä "maukkaperusjätkäohjaustreeniä". Ja sitä koiran kouluttamista: kaikki koirat (omani mukaanlukien) ei oo "tarpeeksi koulutettuja". Eli näin.