sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Bon apetit

sanoi Särö ja pisteli kupillisen ruokaa menemään. Toissapäivänä, eilen ja tänään. Kaksi kertaa päivässä. Nam. Ja huh!! Ehkä mä uskallan nyt huokasta sen asian suhteen? Toivotaan ja uskotaan. Kehään en kuitenkaan Häbää vienyt. Aa: son pohjavillaton. Täysin. Bee: son vielä liian hoikka. Ja cee: en halua minkäänlaista pöpöriskiä "turhantakia". Ja ei harmita. Mä en ihan hirveäksi faniksi ryhtynyt tuolle shelttien tuomarille. :( Noh, se siitä. Oli ihan kiva olla kuitenkin kehänlaidalla jännäämässä. Mä toin sitten näytelmistä tuliaisia. Hiisille ostin mustan liskofleksin. Jos ja kun se sokeutuu ja joutuu lenkeillä hihnaan, on sille nyt odottamassa oma fleksi. Hiisin suhteen on nyt vähän parempi mieli. Se on niin äärettömän iloinen, oma itsensä, ettei ole oikein surra ja pilata toisen elämää sillä. Perjantaiaamuna se tappoi aamulenkillä mun nahkarukkasen. Monta kertaa. Eilen se veti metsässä, kuin viitapiru. Joten ei meidän elämän vielä pidä eikä saakaan muuttua.

Sit mä toin toisen tuliaisen. JOS meille tulee pennejä. Nyt tai joskus. Niin mä shoppasin NIILLE pesän. Ensimmäisen illan aikana siellä nukkuivat KAIKKI. Särö oli ainoa, jota en ennättänyt ikuistamaan. :D Tonyn onneksi, ehkä.. :DDD Se oli kuulemma NIIN epämiehekästä.. ;)
ja sit vielä tän päivän kuulumisia. Tony oli treenaamassa shelttipoppoolla: Anun ja Essin, Tujun, Shotin ja Tällin kanssa. Nii ja sit melkeinsheltti Zipin ja Sonjan kanssa. :D Treenit oli vähän eri tyyppiset, kuin mitä etukäteen miettivät: "jouduttiin" puolittamaan halli, sillä toinen porukka oli treenaamassa toisella puolella samaan aikaan. Erinomaista häiriötreeniä junnuille. Joskaan meidän shelttisakki ei ennättänyt piitata naapureista mitään, kun pääsivät baanalle. Särö meni ihan vierestä rataa, kun erotusaidan toisellapuolella meni belggari putkeen. Aika sama ongelma oli kaikilla koirilla. Esteiden ohijuoksu ohjaajaa tuijottaen. Mutta syy siihen oli kaikilla vähän eri. Oli hauska kohta, missä Tony ja Särö juoksivat IHAN täböt "kilpaa" ja seuraava este jäi välistä: Säröllä oli sellanen "tyhjä katse" ja molemmat keskittyivät vetämään miljoonaa. Oli ihan hirveän hassu kohta, kun pysähtyivät sen jälkeen hämmentyinenä siitä, mihin se este katosi.. :D! Vaikea selittää. Mut joka tapauksessa, vauhti oli kaikilla kova ja meno hienoa. Kaikilla oli jotain treenattavaa ja se onkin just hyvä!! Kiihkeys oli käsinkoskeltavaa ja ONNEKS kukaan koiranhaukkua kestämätön ei treenaa tuossa porukassa. Särö alkaa muistuttaa treenikerta toisensa jälkeen enemmän mamaansa.. ;) Yes. Mut kivat treenit. Mäki näin, miten sylkkärin voi tehä keskellä rataa.. en oo ikään ennen nähny enkä voinu käsittää, et niin voi edes tehä.. näköjään voi. Ehkä tääkin muumio jossain vaiheessa pääsee tähän päivään taas kiinni. Meibi ens vuonna. Meibi not. Mut sivustaseuraamalla varmaan oppii enemmän, ku oon aatellutkaan. Pitäis enempi käydä kattoos treenejä niin, että oma koira on kotona. Kokonaan saa vaan katella.
Simmottei. Mut mä palaan astialle torstaina.. ;) Ny kuttuu beebee.. saa nähä, joutuuko tänään lähettään miinuksen. Houp not.. ;D

3 kommenttia:

  1. Ihana tuo pentujen koti...:) Onko sulla Blogger toiminut normaalisti? Eli saitko sä lisättyä kuvat ilman ongelmia? Mulla ei suostunut lisäämään kuvaa ollenkaan. Myös ulkoasu on kummaillut itsekseen eikä mun blogin tiedot näemmä päivity lainkaan, kun tuossa sivussa on viimeinen päivitys viikko sitten ja kaks kertaa sen jälkeen oon päivittänyt...

    VastaaPoista
  2. Mun blogger jumitti pe. En päässyt sinne mitenkään/mitään kautta. Kuvat sain ookoosti, mutta ekaa latas sikakauan.. Nuo päibitykset näkyy eri koneilla eri aikaan.. esim. toisella koneella näkyy sellasia päivityksiä, mitä tällä koneella ei näe.. käsittämätöntä. Mut ulkoasu ei oo kummaillu mitenkää. Outoa.. ooksä muuten kuullut, että nyt on sikkenä viruksia liikkeellä? Voisko olla joku sellanen?

    VastaaPoista
  3. Vähänkö hieno peti teillä pikku shelteille :)
    Ja mikä parasta Särön ruokahalu tuntuu olevan jo parempi. Peukutuksia täältä pikku shelttien odotukseen.

    VastaaPoista